Tänään perheenäiti on paitsi seurannut sitä, kuinka perheen jänis nauttii lounaaksi olohuoneen mattoa, myös perehtynyt perheen käsikirjastoon siirtelemällä kirjoja paikasta toiseen. Samalla hän on tullut tutustuneeksi siihen, millaista kirjallisuutta perheessä on vuosien varrella luettu, jätetty lukematta ja saatu lahjaksi.

Mittavan Aku Ankan taskukirjakokoelman lisäksi perheen hyllyistä löytyy kummallinen läpileikkaus maailmasta. Ihmisillähän on tapana vetää hätiköityjä johtopäätöksiä toisista ihmisistä vilkaisemalla näiden kirjahyllyjä. Perheenäiti harrastaa sitä mieluusti itsekin, mutta vilkaistuaan tänään omaansa olohuoneen lattialla hän toivoo, ettei kukaan koskaan päättelisi siitä yhtään mitään. Perheenäiti kun joutuu tämän kaiken sotkun keskellä päättelemään itsestään kaikenlaista jo ihan riittävästi itse.

Vai mitä sanotte siitä, että etsiessään kummallisille kirjoilleen uutta paikkaa, perheenäiti tulee avanneeksi kaksi- ja puolituhatta vuotta vanhat Zenonin paradoksit ja lukeneeksi niistä seuraavaa:

"Paikkaa ei ole olemassa. Jos oletamme, että kaikki mikä on olemassa sijaitsee jossain paikassa (tai täyttää jonkin tilan), niin paikkakin sijaitsee jossakin paikassa, ja tämäkin paikka on jossakin paikassa ja niin edelleen loputtomiin. Tämähän on absurdia, joten sellaista kuin 'paikka' ei ole olemassa."

Tämä on kieltämättä absurdia, tämä että tämä tällainen täyttää nyt olohuoneen tilan niin ettei ihminen mahdu siellä kävelemään ja jäniskin mahtuu popsimaan mattoa vain hädin tuskin. Tai ainakin hädin, niin kuin yleensä. Kotiin tullessaan perhettä lohduttaakin varmasti kovasti se kun perheenäiti mainitsee heille ettei heidän tarvitse välittää olohuoneen sotkusta, koska olohuone on vain paikka, jota ei ole olemassa.

Perheenäiti päättää tasapainottaa kirjastoaan asettamalla Zenonin paradoksien viereen kirjan nimeltä "Kissan ensiapu".

Seuraavaksi perheenäiti vilkaisee sitä perin kummallista pinoa, jossa on jostain syystä paitsi suomen-, ruotsin-, ranskan- ja englannin-, myös hollanninkielisiä kirjoja. (Mainittakoon että perheenäidin perheessä kukaan ei tiettävästi puhu tai kirjoita hollantia, puhumattakaan että lukisi, ja ranskakin on oikeasti vain numero perheenäidin päästötodistuksessa.) Sellaiseen pinoon on hiukan vaikea suhtautua. Ihmisen ei ole hyvä asettaa hollanninkielistä kirjaa näyttävästi olohuoneen paraatipaikalle, jos hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, mistä se kertoo. Olohuoneen tunnelma olisi toki kansainvälinen, mutta saattaisi aiheuttaa perheenäidille kiusallisen tilanteen mahdollisten hollantilaisvieraiden silmäillessä kirjahyllyä. Hehän vetäisivät hyllystä johtopäätöksen sen perusteella, millaista aihetta perheenäiti tutkii hollannin kielellä, eikä perheenäiti saisi koskaan tietää, mikä se johtopäätös olisi. Hän kun ei tiedä mistä aiheesta on kyse.

Perheenäiti vetää taas henkeä, ja avaa seuraavan teoksen.

"A Twin Peaks book: The Autobiography of F.B.I. Special Agent Dale Cooper - My life, my tapes:"

"February 25, 1970, 8 p.m.

Have not talked for a very long time. Didn't seem to be much point. Mom has been gone for over three months now. Don't know what Dad would have done without the moon map business. He talks of little else but the moon now. Spends each night before going to bed on the roof with a telescope looking into the sky, drawing pictures of craters."

Mainittakoon että kyseessä on tiettävästi perheen ainoa elämäkerta. Ja että kyseessä on siis amerikkalaisen tv-sarjan kuvitteellinen sankari.

Perheenäiti päättää asettaa kirjan viereen seuraavan, saksan kielestä 1960-luvulla käännetyn Jokamiehen korkeakoulu -kirjasarjaan kuuluvan teoksen "Mehiläisten elämästä".

"Voidaanko mehiläisen elämänjärjestystä muuttaa?

Työmehiläisen elämänkierron eri vaiheet ovat selvästi yhteydessä ruumiissa tapahtuviin muutoksiin. Kun ruokamehurauhaset ovat hyvin kehittyneet, mehiläinen toimii toukkienruokkimistehtävissä, ja kun rauhaset surkastuvat ja "äidinmaito" ehtyy, se siirtyy muihin tehtäviin; vaharauhasten taas kehittyessä se aloittaa työnsä rakentajamehiläisenä. Onko tämä eri elinten kehityksen aikajärjestys todella juuri syynä mehiläisen vaistojen kehitykseen? Jääkö aikajärjestys muuttumatta, jos mehiläisyhteiskuntaa kohtaavat tilapäiset olosuhteet vaativat siltä poikkeuksellista työjärjestystä?"

Voi ihminen, mikset ole jänis. Tämän kirjan viereen onkin luonnollista asettaa teos "Kudomme suomalaisia mattoja":

"Sidoksina on riepumatoissa yleisimmän palttinan lisäksi mm. kuderipsi, ruusukas ja kuvikas."

 

Niin. Olohuoneen tunnelma on nyt vähintäänkin sekava. Perheenäiti päättääkin lopulta asettaa olohuoneeseen siististi vain palkittua koti - ja pohjoismaista kaunokirjallisuutta, ettei hänen kirjastonsa todellinen luonne paljastuisi satunnaisille hyllynsilmäilijöille. Kaiken huippumielenkiintoisen kummallisuuden hän piilottaa makuuhuoneeseen, lähelle omaa sänkyään. Sillä perheenäidistä tuntuu siltä, että jonain yönä unta odotellessaan hän tulee vielä väistämättä tuijottaneeksi Zenonin paradokseja:

"Jos kappaleella ei ole leveyttä, se ei edes voi olla... Mutta, jos se on, jokaisella kappaleella tulee olla tietty leveys ja tietty syvyys, ja sen täytyy olla tietyn etäisyyden päässä toisesta, ja saman voi sanoa toisesta, joka on sen edessä: sillä täytyy myös olla leveys, ja jokin on tietyn etäisyyden päässä siitä. On aivan sama sanoa tämä yhden kerran tai sanoa se joka kerta; sellaista kappaletta ei olekaan, joka olisi viimeinen, eikä yksi kappaleista myöskään ole verrattavissa toiseen. Koska jos asioita on monta, niiden täytyy olla sekä pieniä että suuria, niin pieniä ettei niillä ole leveyttä lainkaan, ja niin suuria, että ne ovat äärettömiä."

Jep. Ja sinä yönä, jona perheenäiti on tuijottanut tätä kirjaa riittävän kauan, hän todennäköisesti lukaisee vielä viihdekäännösdekkarin "Kuolema kauneusfarmilla". Tai hiipii etsimään lastenhuoneesta itselleen hyvin rakkaan, usean sukupolven kuluttaman teoksen "Aku Taikaviitta".

Perheenäiti ei koskaan unohda tämän teoksen sitä sarjakuvaruutua, jossa irvailtiin tulevaisuudella. Tulevaisuudessa Ankkalinnassa oli käytössä maailman turhin vehje: sähköhammasharja. Perheenäiti oli silloin vielä pieni tyttö, ja silloin häntä nauratti.

Eipä naurata enää, iltaisin, kun kylpyhuoneesta kuuluu pörinää.

 

Niin. Asioita on maailmassa monta, ja niiden täytyy olla sekä pieniä että suuria. Niin pieniä, ettei niillä ole leveyttä lainkaan, ja niin suuria, että ne ovat äärettömiä.

Yksi on kuitenkin varmaa: enimmäkseen ei ole mitään hätää. Ja miksi, Mirkka Rekola kertoo sen teille näin lopuksi läheltä perheenäidin sänkyä runollaan "Tuulessa". Mirkka Rekola lohduttaa perheenäitiä joskus öisin. Lohduttautukaa tekin tiukan paikan tullen tällä:

 

"Ei ole mitään hätää. Varjo ei

voi kaatua. Se liikkuu niin kuin puu

ja toistaa sitä joka nykäisyllä.

Kuin tulena se tuuleen tempautuu

ja liukuu keveästi kaiken yllä.

Ei ole mitään hätää. Varjo ei

voi kaatua. Se liikkuu ainoastaan.

Ja oksan irrotessa rungosta

se tuntee sen ja ottaa vastaan."