Jaaha.

 

Menin sitten internetiin. Tiedätte varmaan, se on eräänlainen avaruus, josta valtaosa on jonkinlaista pimeää ainetta. Etenkin jos päätyy Helsingin kaupungin opetuslautakunnan esityslistoihin ja – niin. Erityisesti niiden liitteisiin.

 

Miksi minä niillä taas itseäni yökaudet ilahdutan, en ymmärrä.

 

Juuri siksi, ymmärtääkseni, minä kai niitä tutkiskelen.

 

Koko helsinkiläinen demokratia nimittäin näyttää perustuvan sille, ettei niitä kenenkään oikein odotetakaan tutkiskelevan. Tätä yritän ymmärtää. Olen yrittänyt ennenkin.

 

 

Tapoin helmikuusta asti rakkaudella kasvattamani salkoruusun taimet ja unohdin tyttäreni nimipäivän. En muistanut kastella kumpaakaan ja eilen unohdin myös syödä. Tänään muistin sen illalla. Kyllä minä jotain sentään muistan.

 

Korvani kohisee ja kuulee kaiken muun sillä huonosti. Opetusvirasto ilahdutti perhettäni esittämällä ensi syksyn ekaluokkalaiseni koulun lakkauttamista jo ennen kuin lapsi edes oli ehtinyt käydä tutustumassa koko kouluun, ja opetusvirasto on aina ollut ajoituksissaan tarkka. Viimeksi lapsilta piti viedä koulu melko sukkelaan sen jälkeen, kun heiltä oli kuollut pikkuveli, ja nyt tämä homma onnistuttiin synkronoimaan samalle viikolle, joina perheen äiti yrittää toipua vasta puhjenneen Menieren taudin voimakkaista oireista.

 

Puolikuuro pahoinvointi räjähtävine tinnitussinfonioineen ehtikin päättyä parahiksi juuri ennen opetusviraston kevättervehdystä. Huimaus ja ääniyliherkkyys ovat onneksi vielä tallella, ja taudin oireeksi luultu jatkuva paineen tunne päässä olikin varmasti vain kouluverkkokarsinnan etiäinen. Olisihan outoa, jos ei tämä minua hiukan jo huimaisi, tämä kaupungin virkamiesten rautainen ammattitaito, ja jos ei tämä sopeutuksen laulu särkyisi korvissa.

 

Sopeutus. Sitä se nykyään on nimeltään, puuttuvan raha. Äkkiä kaupungin koulujen oppilaspaikkamäärä onkin kasvanut, vaikkei yhtään luokkahuonetta ole tullut lisää, ja siksi meillä on nyt kouluissa taas aivan liikaa tilaa.

 

On aika sopeuttaa lapset kouluihin entistä tiiviimmin. Kuka sanoo, että integroitu erityisoppilas muka tarvitsee kahden oppilaan verran tilaa? Voihan heitä latoa luokkaan myös päällekkäin.

 

 

 

Ajatus tulevasta, pysyvästä huonokuuloisuudesta ei häiritse minua puoliksikaan niin paljon kuin ajatus siitä, että minun lasteni asiat on nyt päätetty minun selkäni takana hyvissä ajoin etukäteen ilman, että minulla on ollut mahdollisuutta vaikuttaa niihin mitenkään. Ja nyt minun pitäisi mennä asukkaiden muka-kuulemistilaisuuteen leikkimään asukasta, jota siinä tilaisuudessa muka-kuullaan.

 

Paskan marjat. Helsinkiläinen asukkaiden kuuleminen on vitsi. Opetustoimellakin on epäilemättä Menieren tauti, se ei vaan oikein kuule. Myös päätöksenteon poliittinen ohjaus on tosi kiva kasku.

 

En tiedä kuka niille nauraa, mutta muutama saattaa kyllä itkeä. Minä pidän siitä nyt muutaman tunnin tauon, Helsingistä.

 

Minä nukun sen hetkeksi pois.