Ihminen heräsi aamulla 42-vuotiaana ja ilahtui: nuoruus olikin vain painajainen.

 

Keittiön pöydällä oli kortteja. Kolmevuotias oli piirtänyt mamman. Kolmevuotiaan mammalla oli kaksi jalkaa, kolmetoista kättä, kaksitoista korvaa ja muutama viiksikarva. Viisivuotiaan mammalla oli päässä kruunu.

 

Kuusitoistavuotiaan vesivärimamma näytti tutulta. Vähän väsynyt hymy, vähän niin kuin peilissä. Kylpyhuoneen peilistä katsoi joku tuttu, vähän niin kuin vesiväreillä maalattu, värittömämpi vain. Vähän haalistunut, mutta tyytyväinen. Pyh, se sanoi omalle kuvalleen. Mene keittiöön, keitetään kahvit.

 

Niin me sitten mentiin.

 

Me keitettiin keittiössä kahvit, katsottiin ikkunasta. Puissa oli lehdet, taivas satoi kauniisti vettä, tasaisen kauniisti.

 

Oli hyvä olla hereillä. Se on varmaan aika hyvän päivän merkki.