On yö. Ihminen harjoittelee itseensä uskomista. Kuu katselee.

 

On hiljaista. Ihminen huomaa: hyvän hiljaista.

 

Näin hiljaista on vain vähän ennen kuin alkaa tapahtua.

 

Justiinsa, ihminen ajattelee. Justiinsa juu, hän sanoo itselleen.

 

Hyvin menee vai mitä ihminen? Uskot itseesi keskellä yötä?

 

Miksi?

 

No oisko siihen joku syy.

 

No jos ei ole niin keksi joku. Keksi yksi, joku hyvä.

 

No enköhän mä jonkun keksi. Uskoakseni.