Ihminen seisoskeli vaalimökin liepellä ja katseli ohikulkijoita.

Harvemmin tulee seisoskeltua kaupungilla niin, mitään tekemättä, minnekään menemättä. Ihminen siinä sitten seisoskeli, eikä yrittänytkään näyttää tärkeältä.

Ei tuntunut erityisen tärkeältä. Tuntui tavalliselta.

Paitsi ettei ollut kiire, mihinkään.

 

Käsissä oli kyllä jokunen oma esite, itse askarreltu, rintanapein koristeltu. Muutama oli vielä jäljellä. Ihminen katseli ohikulkijoita ja mietti, pitäisikö näille yrittää ojentaa sellainen nappi.

Se ei oikein tuntunut kovin kiinnostavalta ajatukselta. Kivempi oli vain katsella.

Ihminen siinä sitten vain katseli, joi kupin vaalikahvia, söi muutaman vaalinamin. Ihmiset soljuivat ohi.

Yksi käveli jotakuinkin kohti, näytti kivalta. Ihminen hymyili, näytti kohdalle tulleelle toiselle ihmiselle nappiaan. "Sulla olis siinä sellainen", toinen ihminen sanoi ystävällisesti. "Joo tällainen, vaikka tämä on vaalimainos ikävä kyllä". Toinen ihminen otti sen silti ja jatkoi matkaa.

 

Ihminen katsoi pian sen jälkeen katukampanjansa paitsi alkaneen, myös päättyneen: annoin jollekin ihmiselle yhden sellaisen rintanapin. Vaikka se on vaalimainos ikävä kyllä.

Ihmisen täytti rauha. Hän keräsi kimpsunsa kasaan ja kävi äänestämässä. Jostain syystä se ei tuntunut tällä kertaa yhtään juhlavalta, ihminen ei tuntenut itseään yhtään tärkeäksi, ihan tavalliseksi vain. Ehkä se johtui siitä, että hän äänesti itseään. Kunnallisvaaleissa se on kai jo vähän tavallista, vie äänestyskopista Erityisyyden hohdon.

Toivon hohtoa takaisin koppiin. Ensi vaaleissa etsin uuden ehdokkaan, ihminen ajatteli takaisin kadulle lampsiessaan. Siitä tulee mielenkiintoista varmasti. Valitsenkohan ehdokkaani vaalimökkien liepeillä väijyen sen mukaan, kuka heistä näyttää vaivautuvan esitteiden jakelusta eniten?

Löydänköhän ensi vaaleista jonkun mökin liepeiltä varmasti jonkun itselleni sopivan ehdokkaan, joka seisoo siellä kyllä kolme varttia kiltisti ja seuraa ohikulkijoita kiinnostuneena, muttei sano eikä ojenna kenellekään oikein mitään? Ajattelee vain, kaikenlaista?

Sellainen ehdokas sopisi minulle varmasti.

 

Itseään äänestettyään ihminen meni kauppaan ja osti sieltä ruokaa sekä lapsilleen kuusi lehtiötä piirustuspaperia. Jostain syystä kuusi - en tiedä miksi, ehkä siksi, ettei ollut kiire mihinkään, siksi niitä ehtii ottaa hyllystä useamman. Ne loppuvat joka tapauksessa kesken, lapsuus on kova piirtämään.

Mikähän nyt on, kun on näin kovin rauhallinen olo, ihminen ajatteli kadulla ruokaa ja paperia kotiin raahatessaan. Mikähän nyt on.

Joku tyyni, sitähän tämä vain, ihminen sitten itselleen myöhemmin bussissa. Tuleehan näitä, minullekin, ihminen ajatteli.

Tuntui siltä kuin jotain olisi tullut valmiiksi. Ovatko ne vaalit? ihminen mietti. Nythän pitäisi rykäistä armoton lopputohina, kalastaa viime hetken ratkaisevat äänet?

Ihminen hymyili bussissa itsekseen. Ehkä jätän ne apajat muille, hän päätti, ja tajusi samalla päättäneensä sen jo aikoja sitten.

 

Joku tyyni. Vaalityynihän tämä vain, vaalirauha. Se alkoikin jo.

Ihminen meni kotiin ja keitti teetä. Putoaa, ei putoa, putoaa, ei putoa. Ei voi tietää, ei ennen sunnuntaita.

Tiistaina ennen sunnuntaina ihminen ajattelee, että ehkä minulla jo on kaikki ne äänet, joita tulen näissä vaaleissa saamaan, oli niitä sitten paljon tai vähän.

Ehkä niitä on ihan sopivasti. Ehkä niitä on ihan riittävästi nyt, oli niitä sitten paljon tai vähän.

 

Joku tyyni. Onko kivaa kun on seesteinen keski-ikäinen vaimo? ihminen kysyi myöhään yöllä makuuhuoneessa joltain mieheltä.

Mies vastasi tutkivalla katseella, yritti olla näyttämättä epäuskoiselta. Mistähän nyt tuulee, hän mietti ehkä, ei sanonut mitään.
 

Ei tuule mistään. Nyt on joku tyyni. Nyt odotetaan vain. Vaalityö on tehty, melkein neljä vuotta siihen meni. Niitä neljää
vuotta ei muuttaisi miksikään se, että saisin äkkiä päähäni ryhtyä kampanjoimaan hullun lailla ennen vaaleja.

Katselen mieluummin, kuinka pahnanpohjimmainen piirtelee pääjalkaisia. Pää ja jalat, niillä pärjää hyvin. Ensimmäisellä voi ajatella, jälkimmäisellä äänestää.

 

Äänestin tänään itseni kotiin katselemaan, kuinka perheeni nukahti. Päätäni nojasin hetken kämmeneeni keittiön pöydän ääressä.

Tulee uusia aikoja, näiden vanhojen jälkeen, minä ajattelin siinä. En tiedä vielä mitä ne ovat, mutta ne tulevat silti.

Se on hyvä. Tämä tyyni on hyvä, se on tuttu jo:

jotain on tulossa. Nyt odotetaan vain.

 

 

 

Vaalisivuilleni pääsee tästä.