Mistä ihminen aloittaisi? Miten tämän sanoisi?

No jos aloitan vaikka tästä:

Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli tänään Välimeren sukkahousupitoisuudesta.



Ihminen on tullut valtuustosalista suoraan lähipubiin. Hän istuu täällä nyt, matkalla kotiin. Nyt ei voinut muuta. Ihminen ei voi nyt mennä keittiön pöydän ääreen kuuntelemaan hiljaisuutta, tai vaihtoehtoisesti kertomaan ehkä vielä hereillä olevalle teini-ikäiselle tyttärelleen, millainen väki hänen asioistaan ja tulevaisuudestaan Helsingissä päättää.

Ihminen ei tiedä, mitä sanoisi. Hän tietää vain, mitä ei voi sanoa. Ei voi sanoa sitä, minkä haluaisi:

ei mitään hätää.



Jos minä vielä  tänä aamuna edes puolittain epäröin, edes ihan pikkuisen, sitä siis, haluaisinko todella jatkaa valtuutettuna, tämän illan tullen voin vilpittömästi todeta: kyllä haluaisin. Minä todella haluaisin.


Siteeraan nyt tässä itseäni ja erästä yhdelle ystävälleni kokouksen jälkeen lähettämääni  tekstiviestiä. Tämä ystäväni on myös ehdokkaana kunnallisvaaleissa, samassa kaupungissa mutta toisen puolueen listoilla:


"Mä haluaisin järkevien ihmisten liiton yli puoluerajojen, sellaisten jotka eivät halua halventaa demokratiaa. Sitä tehtiin taas tänään valtuustosalissa ihan täysillä. Mä en halua lähteä sieltä vielä pois. Lapset on liian pieniä jäämään ton holtittoman päätöksenteon jalkoihin."


Ihminen kävi ottamassa valtuustosalista ajatuksilleen potkua. Ensin keskustelun kuunteleminen nauratti. Siellä takarivissä on tapana nyökytellä osittain yksimielisesti aina silloin, kun tiedetään, että nyt täällä tykitetään taas varmaa YouTube-tavaraa.

Jossain kohtaa se vaan lakkaa naurattamasta. Meidät valittiin tänne vaaleilla. Valittiinko meidät tänne vain stand-up -koomikoiksi?

Kuuluuko Helsingin kaupunginvaltuuston todella keskustella  liharuokapäivän saamisesta kasvisruokapäivän kaveriksi kouluihin, maailman kaikkien aborttien estämisestä ja kaikista Välimeren sukkahousuista, jos Helsingin kaupunginvaltuustion on määrä keskustella Helsingin globaalin vastuun strategiasta?

Tätäkö me kaikki helsinkiläiset olemme viime vaaleissa halunneet?



Lähipubissa on rauhallista. Tavalliset ihmiset keskustelevat, asioista. Tällä kertaa kukaan ei huuda, eikä näytä ördäävän.

Sen sijaan täällä jutellaan. Tämän takia minä tänne tulin, kuuntelemaan sitä. Kun ihmiset puhuvat höpöjä, ja vakavia, ja elämästään höpöjä ja vakavia, kaikkea sekaisin, ja nauravat. Koska hauskat jutut ovat hauskoja, muut eivät. Ja nyt voi höpöillä. Täällä voi. Täällä voi hyvin kertoa kavereilleen unelmaburgeristaan: berliininmunkki meetvurstilla.

Tänne se sopii. Täällä se naurattaa kaikkia, joita se naurattaa. Täällä siitä tulee monille hyvä mieli.

Mutta kuuluuko sellainen valtuustosaliin?

Vastatkaa itse.



Minä menen kotiin, jatkan ehkä huomenna. Ajattelemista.

Sillä minusta tuntuu, että kohta minulla ehkä on jollekin jotain asiaa.

Se on viehättävä tunne. Etenkin, kun ei vielä voi olla varma, onko asia hyvä vai ei, eikä sitä, onko se höpö vai vakava.

Minusta tuntuu, että se on ehkä molempia. Ja minun mielestäni sellaiset asiat ovat maailman asioista kaikista parhaimpia.