Vaalityö se vaan vaappuu omalla painollaan.
Virallisessa tiedotteessa vihreiden ehdokaslistalle eilen valituista kunnallisvaaliehdokkaista allekirjoittaneen iäksi oli merkitty sama kuin neljä vuotta sitten, eikä sitoutumattomuudesta ollut mitään mainintaa.
Valtuustotyö pitää nuorena. Ehkä olenkin siis sitoutunut pysymään täällä 37-vuotiaana seuraavankin mahdollisen valtuustokauden loppuun? Ja jos en enää pääsekään tänne paikalleni istumaan, vanhenenko siis kertaheitolla neljä vuotta vai peräti kahdeksan? Ja tapahtuuko se sitten siellä valtuustokauden viimeisen kokouksen jälkeisissä pikkujouluissa, puolilta öin? Hakevatko kurpitsavaunut minut Senaatintorin taksitolpalta suoraan eläkkeelle?
Ihminen istuu nyt Helsingin kaupunginvaltuuston valtuustosalissa ja merkitsi juuri, virallisista tiedotteista huolimatta, valtuustotyöskentelyä käsitelleeseen kyselylomakkeeseen kuuluvansa ikäryhmään 41-50v.
Herranjestas. 37 kyllä kuulosti siltä, että vielä on toivoa. Olla muuta kuin vääjäämättömästi jo ihan vaan toivottomasti oma itsensä.
No ja sitten vaalikuvaa ottamaan. Varaus piti tehdä täällä avaruudessa. Yritin parhaani, ensi maanantaiksi, koska ensi perjantaiksi ei varmaan näillä lahjoilla ehdi pestä yhtään minkään väristä paitaa, ja jos ehtiikin, tuskin muistaa ripustaa, ja ehkä vain harva viisi lasta synnyttänyt näyttää hyvältä märässä mustassa.
Ei mennyt kauaa kun perään tuli ystävällinen sähköposti, jossa ilmoitettiin, että varaamani aika oli jo varattu. Minä siinä sitten pahoittelemaan, ja varaamaan uuden. Vähän kumminkin jäi vaivaamaan, kenenköhän kanssa olisin ollut tunkemassa samaan kuvaan, ja olisiko se ehkä ollut hänelle kovinkin iloinen yllätys? Entä olisinko ilahtunut itse?
No niin, se vaaleista, sikäli kuin niistä nyt enää ennen vaaleja pääsee. Miksi kaupunginvaltuutettu istuu nyt valtuustosalissa vitsailemassa? Miksei hän kuuntele, mitä täällä puhutaan?
Höpsis. Kyllä hän kuuntelee, neljättä tuntia. Täällä vain puhutaan aika paljon. Joskus kesken kaiken puheen on hyvä myös vähän ajatella. Esim. jotain, mitä tahansa.
Ettei se taito kokonaan unohtuisi.
Ihminen on nyt tutustunut muiden valtuutettujen sähköisessä kokousjärjestelmässä julkaisemiin ponsiin, ja päättänyt, melkein kaikista, aikooko kannattaa niitä vai ei. Sen jälkeen siis, kun sähköinen kokousjärjestelmä on viimein ihmisen tunnistanut, ja päästänyt itsensä sisään.
Ihminen kuuntelee keskustelua asumisen hinnasta Helsingissä, katselee ympärilleen ja miettii, ketkä meistä istuvat täällä ensi vuonna keskustelemassa samasta aiheesta. Ketkä meistä laativat seuraavan valtuustokauden valtuustostrategian, ja keitä meistä kiinnostaa, toteutetaanko sitä käytännössä.
Sitä ei vielä voi tietää.
Jäätyään tänään vaalisähköpostin alle ihminen on jo ehtinyt vetää henkeä ja narrata sen jälkeen itselleen tekstiviestitse maailmankaikkeuden pätevimmän kampanjapäällikön. Tämä on vakuuttanut ihmisen pätevyydestään vakuuttamalla olevansa hyvä eliminoimaan turhakkeita. Tällä hän on viitannut loputtomia vaalineuvoja sisältäviin sähköposteihin.
Kaikki alkaa siis olla kunnossa. Enää pitäisi olla jostain jotain mieltä.
Se ei onneksi ole tainnut olla ongelma ennenkään. Jätetään hautumaan. Minä jatkan nyt kampanjani yksityiskohtien ammattimaista viilaamista ja valtuutettujen puheiden kuuntelemista, ja yritän viisastua niistä,
viisastuinkin jo tänään kertaalleen, kun yksi valtuutettu vakuutti puheessaan jumalan asuvan yksityiskohdissa.
Olen itsekin ajatellut, että jotain kiinnostavaa niisä yleensä piilee. Ja usein myös olennainen eli se, toteuttaako mikään yksityiskohta mitään niistä suurista linjoista, joita ihminen yrittää huitoa.
Vaikkapa täällä valtuustosalissa, kuka ikinä täällä ensi vuonna istuukin.
Kommentit