Elämä on hieno laji. Onneksi on tullut valittua.

Ihminen istuu iltasella tietokoneen ääressä ja miettii, mahtoiko tulla valituksi tänään kunnallisvaaliehdokkaaksi. Jos tulikin, ei sitä ole vielä hänelle itselleen kukaan muistanut kertoa.

Vaalikampanjahan on siis vallan hyvällä mallilla. Täytyy vaan muistaa sitten vaalien alla tarkistaa niistä mainostelineistä, onko mahdollisesti itse ehdolla. Tai kysäistä asiaa ohimennen joltain kaverilta huomenna kaupunginvaltuuston kahvilassa.

Elämä on hieno laji, sutii vallan näpsäkästi. Ja vaalikampanja, sehän rullaa taas näköjään ihan omalla painollaan. Ties missä. En itse vielä tarkkaan tiedä, missä se menee, mutta menköön, menee omalla painollaan eli ilmeisen kevyesti, toistaiseksi. Aika ilmavasti. Sillä on varmaan jotkut höyhenet.

Ovatkohan ne kauniit?

Kampanjan kotiintuloa odotellessani taidan lukaista läpi kaupunginvaltuuston esityslistan ja koetan arpoa, minkä keskeneräisen käsityön ottaisin huomenna mukaani valtuustosaliin. On mistä valita nimittäin.

Vaaleissakin varmaan. Ehkä. Ehkä vaaleissa voitaisiinkin kaiken keskinäisen nokittelun ja tiukan pörhistelyn sijaan keskittyä johonkin muuhun, ja vaikkapa äänestää siitä, kenellä on kaikista kauneimmat keskeneräiset käsityöt? Parhailla pääsisi kaupunginvaltuustoon jättämään nekin kesken.

 

Facebook täyttyy nyt vaalitohinasta. Sitä pitäisi kai jaksaa seurata. Siihen pitäisi kai mennä mukaan, perustaa joku oma sivu, pyytää kavereita tykkäämään, häiriköidä väärien puolueiden vihollissivuilla ja pyrkiä osoittamaan, kuinka väärässä kaikki väärät ovat aina olleet ja kuinka huonosti kaikki asiat hoitaneet,

mutta kun ihminen ei jaksa. Entä jos ihminen ei tykkää sellaisesta? Entä jos se on niin vaivaannuttavaa, ettei vaan kerta kaikkiaan kehtaa? Entä jos ei itsekään ole, ennenkään, valinnut yksissäkään vaaleissa itselleen ehdokasta sen mukaan, kuinka monta tykkääjää hänellä on jo ennestään?

Jos ihminen sen takia putoaa Helsingin kaupunginvaltuustosta, pudotkoon. Ei se varmaan niin haittaa, ainakaan jos on höyhenet. Niillä kun räpistelee, tulee pehmeä lasku, siihen Aleksanterinkadulle, myöhään yöllä valtuuston viimeisten pikkujoulujen jälkeen.

Pitää vain muistaa räpistellä. Ja jos ei muista, hätätapauksessa voi ennen mätkähtämistään heittää alleen kaikki keskeneräiset käsityönsä, pehmusteeksi, tulee todella pehmeä lasku.



Joku mies kävelee keittiössä, vilkaisee ja kysäisee ohimennen: kai sä muistat nyt kehua siellä itseäsi ja esittää itsesi hyvässä valossa?

Kai mä muistan. Ja jos unohdankin, tuskin se ketään niin kamalasti haittaa. Ihminen valitsee lajinsa itse, ja elämä, se on ihan okei, ihmisen parasta aikaa kuulemma.