Ihminen kuuntelee jääkaapin hurinaa.

Se on yön ääni. Päivällä sitä ei kuulu, päivä peittää sen. Päivä on yön äänenvaimennin.
 

Eräs äiti järjesti itselleen vahingossa aivoriihen. Hän tuli ajatelleeksi vaalikampanjaansa, hetken verran. Siitä hetkestä se pullahti. Enää ei tartte miettiä. Kampanjan sisältö oli ideoitu puolessa tunnissa, ensimmäinen mainos luonnosteltu toisessa hassussa, graafinen suunnittelu vei ehkä viisi, ehkä kuusi minuuttia, ja printtaaminen onnistui sekunneissa. Sen jälkeen kun printterille oli puhuttu järkeä ja sille oli vakuutettu, että on siinä vielä yksi paperi, vaikka se itse väittää paperin loppuneen.

Perhettä alkoi valua kotiin. Okei, sanoi yksi. Joo toi on ihan hyvä, sanoi toinen.

Tukiryhmä on puhunut.

 

Ihminen katselee uutta vaalimainostaan ja miettii menneitä, koska tulevan miettiminen aiheuttaa epämukavaa oloa. Mihin menneet menivät? Mistä tuleva tulee?

Miksi olen aina tässä?

Äänestäsinksmä tota, ihminen miettii omaa mainostaan tuijottaessaan, ja jos, niin miksi?

Mun varmaan tarttis äänestää sitä. Ihan vaan tukimielessä, jos en muuten viitsi.

Ehkä äänestänkin. Jotenkin tykkään tästä elämän tee-se-itse -meiningistä. Että jos ei kukaan kerran joka päivä keksi jotain epämukavaa oloa aiheuttavaa tekemistä, tee se itse. Tee itsestäsi mainos, ja väitä vielä päälle ettet muka tykkää pörhistellä.

Pörhistelyhän on hauskaa, kun sen saa tehdä omalla tavallaan. Ja miksi puhua järkeä itselleen, kun sitä voi puhua printterille?

 

Ylihuomenna tulee syksyn ensimmäinen opetuslautakunnan esityslista, viimeisen valtuustosyksyn ensimmäinen. Se tulee edelleen postiluukusta, vaikka olemme siirtyneet sähköiseen kokousjärjestelmään, ja miksi?

Siksi kun minä ilmoitin noin vuosi sitten Helsingin kaupungille, että olen kiinnostunut lukemaan niitä listoja. Kun se kerran kuuluu lautakunnan jäsenen tehtäviin. Eikä sillä viiden miljoonan sähköisellä kokousjärjestelmällä edelleenkään voi niitä listoja lukea, liitteineen. Koska liitteet eivät avaudu tällä puolentoista tonnin kannettavalla koneella, joka minulle niiden avaamiseen on ystävällisesti verovaroilla hankittu, ja tämä avaamisen vaikeus ilmeisesti johtuu siitä nettiyhteydestä, jonka varassa tätäkin tässä runoilen. Siitä yhteydestä siis, jonka Helsingin kaupunki on keittiöstäni maailmaan avannut, jotta voisin hoitaa hommani silmäilemällä esityslistan lisäksi joskus myös jokusen liitteen, johon listalla viitataan.

Niinpä lähetti tuo minulle asiat paperilla niin kuin ennenkin. Näin säästämme paperia ja kaupungin rahaa, sähköisellä kokousjärjestelmällä, joka meillä nyt sitten on kaiken paperin ohessa käytössä kokouksia vaikeuttamassa.

Onneksi olen vetänyt henkeä koko kesän. Että jaksan puhaltaa sitä ulos koko syksyn, ennen talviuniani, joita katselen, jotta kevät voisi tulla.

 

Sitä ennen kuitenkin,

kurahousut ja tumput, onko kaikilla sopivan kokoiset, onko kaikilla ehjät saappaat, onko vuokra maksettu (olipa tyhmä kysymys, siihen ei ole kuin yksi vastaus, aina väärä,) onko vitamiinit hankittu, rokotukset otettu, onko tajuttu vetää riittävästi henkeä ennen tätä, onko tajuttu, missä kohtaa kuuluu alkaa puhaltaa, koska on oikea aika?

Ehkä varmaan ihan kohta. Ja jos en muistakaan aloittaa,

onhan se omanlaisensa vaalimainos tietysti, pitkin Helsingin katuja hyperventiloiva valtuutettu Virkkunen, oman elämänsä tee-se-itse -sankari. Onneksi on pyörästäkin nyt takakumi puhki, että vaikutelma pätevästä henkilöstä on kyllin vakuuttava.

Älä suotta mieti, oletko joskus hiukan naurettava. Mitä sitä suotta miettimään, nauraako joku sinulle. Tee se itse. Se auttaa.