Mikä on Helsingin kaupungin päivähoitojärjestelmän paras puoli?

Se auttaa äitejä ajattelemaan puolikkaita pidempiä ajatuksia. Ei nyt niin että ihan valmista koskaan tulisi, mutta silti.


 

Eräs ihminen virittelee omia hommiaan ja ajattelee samalla. Tämä ei ole erityisen tietoista toimintaa, paitsi se hommien virittely.

Ihminen ajattelee vilpittömyyttä. Että kuinka monimutkainen asia se on, vaikka ihan helppo. Sitä joko on tai ei, tai - vai?

Ja sitten vilpillisyys. Että onko se vilpittömyyden vastakohta. Kuinka vilpitöntä on olla vilpitön? Missä kohtaa vilpittömästä vilpittömyydestä löytyy väistämättä joku vilpillinen pikku mutteri, joka ehkä pitää koko vilpittömyyden kasassa? Ettei se vallan leviäisi, eivätkä kaikki vilpittömät hyvät aikeet jäisi toteutumatta?

Kuinka ollakaan, tällaista miettii ihminen, jolla on jo leima. Poliitikon leima. Voiko poliitikko olla kokonaan vilpitön, koskaan?

Ja niin - voiko ihminen koskaan oikeasti olla poliitikko. Jos ei hän halua olla, mutta näyttää hakeutuneen hommiin, jotka siihen kyllä vahvasti viittaavat.

Kaupunginvaltuutetun pesti kyllä ehkä jossain määrin viittaa siihen, että ihmisen voi olla himpun verran vaikeaa väittää kokonaan välttäneensä politiikkaan sotkeutumisen. Ainakaan erityisen uskottavasti.

 

Oli ehkä syksy, tai talvi ehkä jo, vai oliko peräti kevät. En muista. Leikkipuiston keittiön yläkaapin ovi meinasi tipahtaa, pudota jonkun ihmisen päähän. Ohjaaja jäi pitelemään siitä kiinni.

Eräs äiti pyysi saada käyttöönsä ristipääruuvimeisselin, kiipesi pöydälle ja ruuvasi kaapinoven takaisin paikalleen, koska hänellä oli mielessään erittäin vahva veikkaus siitä, kauanko sen ohjaajan pitäisi siinä seistä sitä ovea pitelemässä, jos Helsingin kaupunkia pyydettäisiin ruuvaamaan yksi löystynyt oma ruuvinsa takaisin hiukan kireämmälle. Äidin keikkuessa pöydällä joku toinen äiti lausahti jotakin - vaalityöstä.

Paha mieli aloittaa yleensä leviämisen jostain kaulan seudulta ja sinne se täytyy aina yrittää suitsia, ettei se leviäisi punaksi kasvoihin. Pöydältä laskeutuva äiti taisi onnistua melko hyvin. Hän tietenkin nauroi itse, ja vitsihän se varmaan olikin, varmaan ehkä ihan hyväntahtoinen.

Ja silti.

Ei voi tehdä mitään hyvää ilman, että sillä on taka-ajatus. Ei edes oman lapsen puistossa, kun pitäisi estää yhtä kaapinovea putoamasta oman(kin) lapsen päähän. Pitäisikö se ovi siis vaan jättää roikkumaan yhden saranan varaan ja toivoa parasta?

Ettei vain olisi poliitikko?
 

 

Minusta on tullut poliitikko. Minulla on ajatusten takana ajatuksia. Minä tiedän jo, että hyvä ajatus ei etene toiminnan asteelle, ellei joku niitä toteuta. Ja kunnallispolitiikassa kukaan ei niitä toteuta, ellei enemmistö vaaleilla valituista kunnallispörheltäjistä niin päätä.

Siksi minä tiedän jo, että hyvä ajatus ei riitä. Sen taakse pitää saada enemmistö.

Enemmistön saaminen jonkin asian taakse vaatii joskus laskelmointia.

Minä osaan sen jo. Osaan laskelmoida. Osaan laskea, kuinka monta ääntä esitykseni lautakunnassa vaatisi taakseen, jotta se etenisi. Osaan miettiä, keneltä ne äänet voisivat tulla.

Epämiellyttävää, eikö.

On se.


 

Kuinka paha mieli suitsittiin kaulaan, kuinka sitä taannoin estettiiin leviämästä kasvoille, siellä pöydällä seisten?

Juuri silloin se ei ollut vaikeaa. Huone oli täynnä pieniä lapsia. Ei tarvinnut kuin kääntyä katsomaan niitä ja ajatella, yksin:

tästä näiden lasten puistosta päättää joku. Että onko täällä ovet auki, saako tänne tulla leikkimään, saako äiti tulla tänne keittämään kahvia, ruuvaamaan ovia paikoilleen.

Erittäin todennäköisesti siitä päättää joku, joka ei ole täällä koskaan käynyt, eikä tule käymään, ja jos tuleekin, tuleekohan kumminkaan ruuvimeisseli kädessä. Joku joka on täällä joskus käynyt, voisi yrittää viedä täältä viestiä sinne, missä tästä päätetään. Ja koska sitä ei kumminkaan kukaan oikeasti kuuntelisi, olisi vain kuuntelevinaan,

ehkä parempi soluttautua sinne sisään. Oikeasti päättämään.

Vaikka siitä saakin leiman, josta puolestaan saa joskus pahan mielen.



 

Tässä on motiivi. Olla poliitikko, vaikka ei tykkääkään olla, sillä siitä saa leiman, ei kuulu enää kivoihin ihmisiin, vilpittömiin.

Tässä on motiivi, sillä ilman motiivia ei jaksa. Vilpillisyyden leimaa. Eikä tätä vaalityötä, tämäkin on sitä.

Ettäs tiedätte.


 

Ajatuksen takana on ajatus. Sitä on turha kiistää.

Minusta se itsessään ei ole paha. Olennaista on, onko hyvän ajatuksen takana oleva ajatus hyvä.

Vai paha.