Maanantain Pikku Kakkonen. Maailmankaikkeuden parhaita keksintöjä, lisähetki tekemättömän kanssa painivan ihmisen tekemättömyyksien jatkamisen suunnittelun jatkamiseen ilman keskeytyksiä.

 

Ihminen luki viikonloppuna punaisessa talossa kirjan. Se oli nopeasti luettu. Se oli myös kiinnostavaa luettavaa, tarinaa koulujen arjesta.

Sitten maanantain tuli pyytämättä. Ei me oltais sitä nyt tarvittu. Maanantai tuli ja toi maailman, kaatoi päälle heti aamusta.

Puolen päivän jälkeen ihminen sentään keksi pari sanottavaa sanaa ja sanoi ne, tänne. Sieltä ne voi lukea, jos haluaa. Siellä on kolumni, pyynnöstä kirjoitettu, huomisen koulurauhan julistamisen johdosta, enemmin sanoin kuin pyydettiin.

Ja toisin kuin kolumnin jälkeen tuolta Helsingin vihreiden sivuilta voisi ymmärtää, minä en tempaise koulurauhan puolesta huomenna tiistaina klo 8 - 10. Sen tekevät jotkut muut. Siihen aikaan minä yritän tempaista kaksin käsin kahta lasta ylös unipesistään, kahta tai ehkä kolmea, ehkä kolmin käsin, riippuu päivästä. Nuorimmainen heistä kysyy nykyään joka päivä, otsa rypyssä:

miksi ihmisen pitää käydä päiväkodissa?

Siksi kun hänet on mennyt synnyttämään toinen ihminen, vähän isompi, sellainen joka tarvitsee päivisin aikaa painiskella tekemättömyyksien jatkamisen suunnittelun jatkamisen parissa, ja lukea myös jossain välissä joitain esityslistoja.
 

Arki edessä on pitkäksi auki rullattu suora tie ja suoraksi kumman kuoppainen, loputtoman oloinen, kovin on pitkä tie tänään ensi kevääseen.