Torstai-iltapäivä jotenkin pysähtyi.

Odotan että se jatkaisi matkaa. Odotan sitä, tätä ja tuota, aina jotain. Aina jonkin etenemistä, aina jonkin yhtä hitaan.

Odotellessa, ikkunasta hiljaa ulos katsellessa, kirjaan tähän eilisen valtuuston edesottamuksia. Kun niitä kerran on tässä jo jokunen vuosi ollut tapana tähän laittaa.

Eilen jätettiin asvaltoimatta joukkoiikennekatu Vallilanlaaksoon äänin 42-42 ja erittäin hyvä niin. Puheenjohtajan ääni ratkaisi. Vallilanlaaksolla kävi tuuri, että kyseinen puheenjohtaja ei silloin ollut kokoustauolla. Varapuheenjohtajan ääni olisi voinut ratkaista asian toisin.

Lisäksi yhdistimme sosiaali- ja terveystoimen ja perustimme uuden varhaiskasvatusviraston.




"Hyvä puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut,



kannatin marraskuussa oman varhaiskasvatusviraston perustamista lasten päivähoidolle ja kannatan sitä edelleen.

Haluaisin kuitenkin kiinnittää valtuuston huomion siihen, että nyt hyväksyttävässä varhaiskasvatusviraston johtosäännössä ei mainita sanallakaan leikkipuistoja.

Helsingin leikkipuistojen avoin toiminta tukee erittäin tärkeällä tavalla lapsiperheiden arkea ja vanhempien jaksamista. Leikkipuistoissa pienten lasten kotivanhemmat pääsevät tapaamaan muita aikuisia ja lapset muita lapsia. Vanhemmat pyörittävät puistoissa omia pieniä kahviloitaan ja yhteisiä ruokapiirejä ja mm. osallistuvat yhteisten tapahtumien järjestämiseen. Toiminta vahvistaa asuinalueiden yhteisöllisyyttä, tutustuttaa perheitä toisiinsa ja siihen on helppo tulla mukaan pitkin vuotta, kun ennakkoilmoittautumisia ei tarvita.

Leikkipuistojen avoin toiminta on myös korvamaaton tuki niille perheille, joissa aikuisten voimat ovat vähissä tai kaikki ei muuten aina ole ihan kunnossa. Matalan kynnyksen takia toimintaan pääsevät osalliksi myös lapset, joiden perheissä ei olla niin aloitteellisia, eikä lapsille syystä tai toisesta osata tai pystytä järjestämään paikkaa varsinaisesta kerhotoiminnasta. Leikkipuistojen avoin toiminta pitäisi nähdä paitsi tavallisten perheiden arjen tukena, myös selkeästi ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä.

Leikkipuistot siirrettiin jokunen aika sitten päivähoidon alaisuuteen, joten vaikka niitä ei varhaiskasvatusviraston johtosääntöesityksessä mainitakaan, oletan niiden toimivan jatkossa tämän uuden viraston alaisuudessa.

Leikkipuistoihin yritetään edelleen saada lisää suljettua leikki-ikäisten kerhotoimintaa päivähoidon kysynnän vähentämiseksi. Itse kerhotoiminnassa ei tietenkään ole mitään pahaa, ja sille on kyllä riittänytkin kysyntää. Kerhotoiminta kuitenkin syö aikaa ja tiloja avoimelta toiminnalta, ja sosiaalilautakuntakin on kiinnittänyt huomiota siihen, että kerhotoiminnan laajentamisen nykyinen iso tavoite ei ole realistinen eikä ehkä vastaa perheiden todellisia tarpeita. Vaikka toimintaa pystyttäisiinkin vielä laajentamaan, kaikki halukkaat eivät kerhoihin ehkä kuitenkaan aina pääse, ja osa avointa toimintaa kaipaavista perheistä joutuu hakeutumaan muina kuin kerhopäivinä puistoista muualle.

Kerhoon ei myöskään pääse alle 2,5-vuotias lapsi, ja juuri tätä pienempien kotivanhempien arki kaipaisi usein eniten tukea. Elämä pikkuväen kanssa ottaa joskus koville. Monet kotona uupuneet vanhemmat päätyvätkin hakemaan paikkaa päivähoidosta, koska sieltä paikan saa jo kymmenkuinen lapsi. Näitä perheitä tuettaisiin hoitamaan lapsia kotona nimenomaan hyvällä puistojen avoimella toiminnalla, sillä kerhotoiminta ei vastaa heidän tarpeisiinsa.

Myös koululaisten iltapäivätoiminnan kysyntä kasvaa jatkuvasti. Leikkipuistojen avoin toiminta koululaisille ei ole oikea ratkaisu kaikille koululaisten perheille, varsinaista iltapäiväkerhotoimintaakin ilman muuta tarvitaan, mutta monille koululaisille avoin toiminta on hyvin tärkeää ja sopii. Leikkipuistosta löytyy joka päivä aikuinen, jolta voi pyytää koulun jälkeen apua sitä tarvitessaan ja puistossa voivat hengailla myös koululaiset, joita ei ole etukäteen toimintaan ilmoitettu. Avoin iltapäivätoiminta lievittää lasten yksinäisyyttä ja vähentää heidän turvattomuuttaan, eikä sitä voi kokonaan muuttaa suljetuksi kerhotoiminnaksi. Silloin yhteiset puistomme jäisivät entistä harvempien käyttöön.

Jotta tämä hyvin tärkeä leikkipuistojen toiminta ei jäisi uudessa varhaiskasvatusvirastossa muun toiminnan jalkoihin eikä sen rooli lapsiperheiden tukemisessa epäselväksi, ja jotta emme myöskään unohtaisi tärkeää yhteistyötä järjestöjen kanssa puistojen toimintaa mietittäessä, esitänkin näiden turvaamiseksi kaksi toivomuspontta.


1

Päättäessään varhaiskasvatusviraston perustamisesta ja hyväksyessään sen johtosäännön valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten leikkipuistojen koululaisille ja pienten lasten perheille suunnattu avoin toiminta pystytään turvaamaan nykyisessä laajuudessaan ja myös koululaisten loma-aikoina.


2

Päättäessään varhaiskasvatusviraston perustamisesta ja hyväksyessään sen johtosäännön valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet vahvistaa leikkipuistojen ja järjestöjen välistä yhteistyötä.

Kiitos."




Selvitetään, ja selvitetään mahdollisuudet. Miksi aina vain selvitetään, ja selvitetään mahdollisuudet? Siksi että tällaista tämä vaan on. Kun valtuutettu kirjailee sähköiseen kokousjärjestelmään ensin hiukan ponnekkaamman ponnen, sellaisen jossa ihan oikeasti edellytettäisiin jonkun ihan oikean asian ihan oikeaa tekemistä, joku sihteereistä tulee kertomaan, että pontta ei voida ottaa äänestykseen ellei sitä lievennetä kehotuksesta toivomukseksi.


No lievennettiin sitten, ei kai sitä muuta ihminen pyydettäessä voi.

Molemmat ponnet hyväksyttiin eilen, ja hui hai, ehkä niistä on jossain joskus jotain iloa, ehkä ne ovat joka paikassa vain tiellä. Aina sopii kumminkin toivoa, toivomuksia.


Minä katselen ikkunasta vielä hetken, odotan että torstai jatkuisi, ja painelen sitten punaiseen taloon katselemaan, kuinka pelto kasvaa.

Moi.