Istuin eilen valtuustosalissa viisi tuntia ja risat.

Siellä käytiin ensi vuoden talousarvion raamin lähetekeskustelua.

Ei pitänyt sanoa mitään. Ei huvittanut. Epäilin että puhetta riittäisi ilman minuakin. Kuitenkin, siinä sitä kaikkea ensi syksyn vaaleja jo silmällä pitäen puhuttua puhetta kuunnellessani, tuli mieleen että ehkäpä sitä voisi kumminkin vetää jokusen ranskalaisen viivan itsekin. Kun kerran täällä vielä ollaan, ja kun kerran, noin niin kuin periaatteessa, sillä puheella voisi olla jotain vaikutustakin johonkin.

Noin niin kuin periaatteessa. Käytännöstä en tiedä, ja käytäntö on minusta nykyään periaatteita jonkin verran kiinnostavampaa.

Noin niin kuin periaatteessa.


Väsähtäneisyydellä on puolensa, muutkin kuin huonot. Siitä seuraa kyky tiivistää. Taisi mennä puhe alta minuutin, tai ainakin kahden, kun ei sitä sen kummemmin hionut. Viimeinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, tunsin itseni tehokkaaksi.

Noin niin kuin periaatteessa.




Hyvä puheenjohtaja ja kanssavaltuutetut,


minulla on viisi toivetta viiden asian riittävästä resursoinnista:


Yksi:

lasten päivähoito. Riittävästi päivähoitopaikkoja riittävän pienissä ryhmissä, ja mieluiten kohtuullisen matkan päässä kotoa.


Kaksi:

koululaisten iltapäivätoiminta. Ekaluokkalaiset ovat liian pieniä viettämään iltapäivänsä yksin, mutta paikkoja on riitettävä myös halukkaille tokaluokkalaisille, jotka ovat vielä aika pieniä hekin.


Kolme:

koulujen positiivinen diskriminaatio. Eniten rahaa sinne, missä on eniten sosiaalisia ongelmia ja muita haasteita.


Neljä:

leikkipuistotoiminta. Kerhotoiminta on tervetullutta puistoihin, kunhan se ei jyrää alleen puistojen avointa toimintaa. Avoin toiminta auttaa vanhempia jaksamaan omaa arkeaan, mikä ei ole pahitteeksi lapsillekaan.


Viisi:

lapsiperheiden varhainen tuki ja kotipalvelu. Väsyneiden ja kriisiytyneiden perheiden auttaminen ajoissa ennaltaehkäisee ongelmien kärjistymistä ja vähentää myöhempää lastensuojelun tarvetta.

Kaikki nämä viisi asiaa, joiden avulla huolehditaan Helsingin pikkuväen riittävästä hoivasta (ja myös koululaisten) auttavat myös pitämään tämän kaupungin aikuisia järjissään, voimissaan ja työkykyisinä. Mikä on hyväksi meille kaikille.

Kiitos.




Loppupäivän valtuutettu Virkkunen keskittyy pitämään itseään järjissään, voimissaan ja työkykyisenä, vaikka maailma perheineen päivineen laittaakin nyt parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin.

Valtuutettu Virkkunen painelee illaksi jumppaan. Hän on alkanut viihtyä siellä.

 

Paikallaan liikkuminen auttaa ajattelemaan. Ajattelu on joskus hyväksi.

Noin niin kuin käytännössä, vaikka periaatteessa varmaankaan ei.