Joskus jotkut äidit valvovat koko yön.


Heillä ei ole siihen mitään syytä, vain kaikki.


Heillä on ehkä lapsia ulkomailla ilman merkittävää tarvetta palata, lapsia jalka oven välissä muuttamassa kotoa, lapsia jotka haluavat vaihtaa itse vaippansa, opetella lukemaan. Opetella olemaan: isoja. Heillä on isoja lapsia, ja pieniä, isoja pieniä. Silloin ei aina voi nukkua.




Joskus jotkut äidit valvovat koko yön ja muistelevat


aikoja, joina eivät olleet äitejä tai


(jos ei niitä kauheasti ehtinyt olla niin ainakin)


aikoja, joina eivät olleet enimmäkseen vain äitejä.




Pahnanpohjimmainen sanoi perheenäidille jouluaatonaattona K-kaupan puolitoistatuntisessa kassajonossa saippuapaketti kädessään selvällä suomen kielellä:


Tätä saippuaa ei kannata syödä. Siitä voi tulla tosi paha pipi.”


Viikkoa aiemmin hän oli pääsyt kotiin Lastenklinikalta sairastettuaan siellä keuhkokuumeen.


Perheenäiti valvoi silloin öitä Lastenklinikan lattialla ja ajatteli äitien töitä.


Ne vituttivat häntä, kaikki ne äitien pakolliset urheudet. Kaikki mikä pitää jaksaa, kuolleiden lasten haamut sairaalan käytävillä, huolet elävistä. Koska ne loppuvat?




Kymmenen päivän kuluttua pahnanpohjimmainen menee päiväkotiin.


Se on pian takana, kaikkien lasten pienuus. Vain oma jää jäljelle,


joinain hiljaisina hitaina päivinä, joina tehdään töitä,


opetellaan olemaan,


muistellaan,



kaikkea sitä mikä tuli hoidettua huonosti, vuosien kotiäitiys, sotkua, rähinää, väliin jääneitä lounaita, sadepäiviä sisällä, aurinkopäiviä sisällä,


liian monia päiviä sisällä ilman sitä reipasta, tomeraa ihmistä, joka olisi hoitanut kaikki lapsensa moitteettomasti ja hyvin, aina kaiken huomioiden, itsensä unohtaen,


meillä oli vain minä, unohdin huomioida kaiken ja kyllä, unohdin itseni.



Loppuelämäni aion käyttää toipumiseen. Aion tehdä töitä, opetella olemaan, muistella ja


antaa kaiken anteeksi. Itselleni.




Sattuuhan tuota. Ihan kaikkea. Ainakin meille.


Kai ne kaikki lapset olisivat joka tapauksessa kasvaneet isoiksi, vaikka olisinkin hoitanut heidät hyvin. Tämä lohduttaa kyllä, koska sen on pakko.




Perheenäiti toivottaa kaikille entisille lukijoilleen kaikkea hyvää ja ensi vuotta ensi tilassa. Sen on pakko olla merkittävästi parempi kuin yksikään tähän asti nähdyistä, koska raskaampi se ainakaan ei voi olla. Trust me.