Muutama päivä sitten perheenäiti tuli kotiin. Esikoinen istui tietokoneen ääressä. Perheenäiti sanoi: moi. Esikoinen vastasi: moi - kohta pamahtaa, jossain päin maailmaa.


Ai mitä, ai miksi? perheenäiti kysyi, johon esikoinen:


Osama on tapettu.



Perheenäiti sekoitti mielessään konsonantit. Hän ei heti tajunnut. Hän tajusi aluksi väärin, yhdisti nimen vääriin kasvoihin, sillä sellaisia sanat ovat ja kirjaimet, pienestä on kieli kiinni, pienestä ihmisen nimi, ja niinpä perheenäiti vastasi: oho,

sillä hän luuli että Yhdysvaltain presidentti oli tapettu. Taas.

Vain yksi konsonantti erotti tämän jahdatusta terroristijohtajasta. Erottaako jokin muukin? Molemmilla ilmeisesti ainakin on lupa tappaa.



Myöhemmin illalla perheenäiti oli, jälleen, hyvin ylpeä esikoisestaan. Illan mittaan, uutisten mittaan, esikoisen kommentit ja pään pudistelu vakuuttivat perheenäidin siitä, että kaikki maailmassa ei vielä ole pilalla. Kasvamassa on Nuori Sukupolvi. Sillä on aivot, niistä on suora yhteys sydämeen. Molemmat ovat käytössä.

Perheenäiti ja esikoinen pudistelivat päitään yhdessä. Se kaveri, joka siellä televisiossa ihmisen tappamisen yhteydessä puhui Oikeuden Toteutumisesta, sai taannoin Nobelin rauhanpalkinnon.

Minkä ihmeen takia, perheenäiti mietti. Esikoinen ei sanonut mitään, mietti vain.



Kului päivä tai kaksi, ja vanhan puolitutun facebookin tilapäivitys kiinnitti perheenäidin huomion.

Se oli hyvä päivitys. Meinasin jakaa sen tässä, mutta en enää löytänytkään sitä mistään. Muistin kuitenkin sen ensimmäiset sanat, siispä googlaamaan:


Martin Luther King: I will not rejoice


Ensimmäisistä hakutuloksista perheenäiti oli ymmärtävinään, että kyllä, Martin Luther King Jr on ehkä joskus puhunut jotain tämän tapaista, mutta ei, ei täsmälleen näillä sanoilla. Hakutuloksista iso osa johti teksteihin, jotka oli päivätty 3.5.2011, pian Osama Bin Ladenin tappamisen jälkeen.

Tekstit tuntuivat käsittelevän lähinnä sitä, oliko lainaus Kingiltä oikea vai ei.

Kuulkaa, ihan sama. Tässä se lainaus kumminkin, oli se nyt sitten keneltä hyvänsä:



I mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy.
”Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate: only love can do that.”


Opetetaankohan mitään tällaista lapsille nykyään koulussa, perheenäiti mietti, vai pitääkö kaikki asiat muistaa kertoa lapsille itse. Miten sitä voikin muistaa kertoa kaiken?

Ei mitenkään.



Uutisten aikaan perheenäiti ja esikoinen saivat kuulla maailman olevan nyt ”astetta turvallisempi paikka”.

Niin. Voi olla. Mutta miksi sitten, äidin tullessa kotiin, lapsi sanoo: kohta pamahtaa, jossain päin maailmaa?

Maailma on nyt äideille astetta turvattomampi paikka.



Miten lapselle voi muistaa kertoa kaiken? Ilman että kertoo liian siistityn version?

Mikä kaikki lopulta on kiinni siitä, mitä äiti tuli muistaneeksi kertoa? Mistä Osama Bin Ladenin äiti aikanaan puhui pojalleen? Olivatko ne eri juttuja kuin Barack Obaman äidin jutut?

Puhunko minä jotenkin eri juttuja, puhutko sinä?



Perheenäidin on aika mennä nukkumaan. Aamulla tulee päivä, pikkuväen aamujogurtti ja keskustelua siitä, laitetaanko siihen kaurahiutaleita vai eikö laiteta vai laitetaanko vain mustikkakeittoa, tulee valoa, tulee muskari ja vaipanvaihtoja, esityslistoja, itkuraivareita, ruoantähteitä lattialle, iloisia ilmeitä, uusia äänteitä, eri ikäisten ihmisten pohdintoja, maksamattomia laskuja ja kakkaa ja mammalle ehkä jossain välissä joku itku ja illalla uni, joillekin.

Perheenäidin on aika mennä nukkumaan.