Perheenäitiä ärsyttää.

Perheenäitiä on hetkeksi lakannut huolestuttamasta perussuomalaisten saama kannatus vaaleissa. Huoli on vaihtunut ärsytykseen siitä, miten perussuomalaisten vaalikannatukseen nyt suhtaudutaan.

Perheenäiti ei aio osallistua facebookissa mainostettavaan mielenosoitukseen eduskuntatalon portailla perussuomalaista arvomaailmaa vastaan. Hän ei liiemmin ole käynyt tykkäämässä sivustosta jonka nimi on ”Kansa ei tiedä”, lukemassa kylläkin.

Kyllä kansa jotain tietää. Kansa tietää jotain omista asioistaan. Viidenneksellä kansasta on ollut joku syy äänestää perussuomalaisia. Joku tai joitain syitä.

Minä en usko että viidennes suomalaisista on vaan kovin tyhmiä ja ymmärtämättömiä. Minusta olisi tyhmää ja ymmärtämätöntä ajatella niin.


Tässä kohtaa Suomen historiaa itseään perussuomalaisten kannattajia niin huisin paljon älykkäämpinä pitävät ihmiset voisivat mielestäni vetää henkeä, istua alas ja käyttää niitä itselleen niin mieluisia aivojaan hetken. Sen sijaan että nyt ryntää kadulle sekoilemaan ja jakamaan maata entistäkin pahemmin kahtia, nyt voisi yrittää itse välttää tyhmyyttä ja yrittää ymmärtää.

Suvaitsevaisuus ei minun nähdäkseni ole harrastus, joka toimii kauhean hyvin jos sitä harjoitetaan kovin valikoiden. Perheenäiti on vetänyt nyt henkeä ja päättänyt, että jos suomalainen ei hyväksy demokraattisesti vapailla vaaleilla valitun eduskunnan kokoonpanoa niin voi voi. Ei sitten. Mutta ei itselle epämieluisa vaalitulos ole automaattisesti merkki siitä, että kaikki muut vaan ovat seonneet. Vaikka olisivatkin.

 

Perheenäiti tunnustaa itsekin päivitelleensä eilen facebookissa yhden Suomen mahdollisen tulevan ministerin omaan blogiinsa maaliskuussa kirjaamaa huolta siitä, että ydinvoimaloita on rakennettu mannerlaattojen päälle. Kiusaus vaan oli kovin suuri. Yöllä perheenäitiä kumminkin alkoi jo vähän nolottaa. Löytyisi sitä kansalle tarvittaessa kaikenlaista päiviteltävää tästäkin blogista, todellakin löytyisi. Niinpä perheenäiti selasi yön hiljaisuudessa läpi Ritva ”Kike” Elomaan vaalisivut. Ennen vaaleja kun niihin ei oikein tullut tutustuttua.

 

Perheenäiti ohitti kielioppivirheet. Ne eivät oikeasti ole kovin olennaisia asioita. Jotkut käyttävät suomen kieltä toisia paremmin eikä esi merkiksi yhdys sanojen erikseen kirjoittaminen vielä estä ketään ymmärtämästä maailmasta jotain muuta.


Kike Elomaan vaaliteemoista perheenäidin huomio kiinnittyi kahteen lauseeseen:



Sosiaalinen oikeudenmukaisuus OIKEESTI kehiin. Suomi on hyvinvointivaltio ainoastaan silloin, kun jokaisella kansalaisella on perusturva taattu, nyt siinä on suuria säröjä.”



Mitä vikaa näissä lauseissa oikeastaan on, perheenäiti mietti, ja vastasi itse:

ei mitään.

Onko Kike Elomaan äänestäjässä sitten automaattisesti kuitenkin jotain vikaa?

Enpä usko. En ehkä olisi äänestänyt häntä itse, sanottakoon se nyt tässä. Enkä ehkä myöskään ole ensimmäinen, joka toivoo hänestä Suomen kulttuuriministeriä. Kulttuuriministerin pestistä tosin en selviäisi itsekään, vaikka olisin kuinka taiteen maisteri.

Mutta persujen kannatuksen äänekäs paheksuminen, ilman että yrittää ymmärtää sen syitä,

kyllä se vaan taitaa olla vähän niin, että se paheksuminen on paitsi perin ymmärrettävää, myös pidemmälle vietynä ihan vaan perin moukkamaista elitismiä. Kukaan ei ole niin kova moukka kuin koppava älykkö laput silmillä. Entä jos yli 13 000 ihmistä äänestikin Kike Elomaata, ei suinkaan hänen menneiden (varsin vaikuttavien) lihastensa takia, vaan siksi, että hän halusi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden oikeesti kehiin? Kuinka huono peruste äänestämiselle sellainen muka on?

Ei ihan niin huono että lähtisin sen takia soittamaan suutani eduskunnan rappusille.


Älkää ymmärtäkö väärin. En itse kuulu perussuomalaisten kannattajiin. Oma kuolematon kommenttini viime sunnuntain vaalitulokseen oli toki se vitun vitun vittu, ja onhan se sitä edelleen. Minulle tulos ei ollut mieluisa. Mutta ei minulle ollut erityisen mieluisa se edellistenkään eduskuntavaalien tulos, enkä minä silloinkaan mennyt sinne rappusille osoittamaan mieltäni.

Minä muistaakseni osoitin sitä ihan vaan tässä. Ja päädyin siitä sitten melko pian itsekin mukaan politiikkaan, omaksi hämmästyksekseni, vaikken ehkä kovin monen kaverin.


Suomi on luokkayhteiskunta. On ehkä vähän kummallista, että se voi vielä joillekin olla jotenkin epäselvää. Etenkään Helsingissä.

Olen yrittänyt välttää tässä blogissani vihreiden moittimista - ainakin sen jälkeen kun tulin valituksi vihreiden valtuustoryhmään. Olen muistaakseni onnistunut siinä. On ollut kaikenlaista tunnetilaa kylläkin - kovastikin - mutta ne tunteet on purettu muualle, tai jos tähän, ehkä kumminkin sen verran ylimalkaisesti ettei sitä ole (ehkä) voinut tulkita niinsanotusti oman pesän likaamiseksi. Ainakaan toivottavasti. Etenkin kun tiedän ja olen nähnyt, kuinka hyvää työtä niin monet puurtajat tekevät.

Tämän verran sanon nyt kumminkin, ja ketään erityisesti osoittelematta:

vihreät ovat mielestäni tämän kansalta nyt saamansa näpäytyksen ansainneet, ja ihan itse. Kahlattuani pari päivää nyt läpi liudan pääosin asiallisia kommentteja kirjoituksiin, jotka ovat käsitelleet vihreiden vaalitappion syitä, olen löytänyt sanan ”ylimielisyys” niistä niin monta kertaa, että kyse ei enää ole mistään sattumasta. Kyse ei voi olla.

Jos joku ryhmä koetaan niin voimakkaasti ylimielisenä niin monelta taholta, se ei enää voi olla kokijoiden vika.



Vaalitappio on nöyryytys ja nöyryytyksen hyvä puoli on se, että se nöyrryttää. Minä uskon että tästä seuraa enimmäkseen jotain ihan hyvää.

Se, mitä Suomessa seuraavan neljän vuoden aikana mahtaa tapahtua, onkin sitten toinen juttu. Mutta ehkä järkevät ihmiset voivat olla nyt päättämättä sitä etukäteen. Ennustaa toki saa, mutta en nyt itse lähtisi siitä, että eduskunta on ensimmäistä kertaa Suomen historiassa ladattu täpötäyteen pölvästejä.

Sinne on varmasti tälläkin kertaa solahtanut sivuovista myös ihan tolkullista väkeä, ja nähtäväksi jää, minkä puolueen tuoleilla he oikeastaan istuvat. Omat odotukseni perussuomalaisten eduskuntaryhmän tolkullisuudesta eivät ehkä ole nyt ihan huippulukemissa, mutta eivät ne ole kyllä huippulukemissa parin muunkaan puolueen osalta, niin että ans kattoo nyt mitä tää on, onks tää sitä vaiko tätä vai ei mittään.



Sen minä vaan halusin sanoa, että vaikka olen aikamoinen snobbailija itsekin (tosin nykyään pääosin enemmänkin henkisesti, siellä Lidlissä ostoskorin koostumusta suunnitellessani,) en silti oikein koskaan, ainakaan enää nykyään aikusella iällä, ole tykännyt ylimielisestä suhtautumisesta toisiin ihmisiin. Vaikka olen varmasti syyllistynyt siihen itsekin.

Ei siitä silti tarvitse tykätä. Eikä sitä tarvitse hyväksyä. Minun nähdäkseni osasyy perussuomalaisten kannatuksen noinkin huimaan nousuun on kahtiajakautunut yhteiskunta, ei pelkästään, eikä välttämättä ollenkaan pelkkä muukalaisviha tai rasismi. Kaikki, jotka toivovat tulo-, terveys- ja hyvinvointierojen todellista tasaamista ja jotka liputtavat suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden puolesta, ovat minun mielestäni oikealla asialla, ja sen asian saavuttamisessa ei ainakaan auta toisten osoittelu ja leimaaminen. Ainakaan ilman pitäviä perusteita.

Rasismia minä en hyväksy, sitä ei mielestäni tarvitsekaan hyväksyä. En myöskään hyväksy ihmisten peloilla ratsastamista.

Mutta ihmisten pelkojen ja huolien huomiotta jättäminen ja väheksyminen olisi tällaisen vaalituloksen jälkeen erityisen typerää.



Joku sanoi tänään autoradiossa (kun ajoin räjähtämispisteessä olevalla farmariautollani Lidliin harjoittamaan elitististä hintavertailuani) että ehkä oli kumminkin parempi että protesti kanavoitui uurnille kuin kaduille. Tai jotain sinne päin.

Olen samaa mieltä. Ehkä meillä siis on kumminkin vielä kaikenlaista toivoa. Esim. jostakin.

Siksi toivoisinkin, että kun protestia haluavat ihmiset eivät rynnänneetkään, ainakaan vielä, kadulle, vaan kävivätkin sen sijaan äänestämässä, me muut jättäisimmekin nyt ryntäämättä.

Saimmehan mekin hei äänestää, ja vieläpä samoissa vaaleissa.



Mielestäni nyt ei ole aika vastustaa toisten arvoja, vaan vaalia omia. Ihan vaan ihan rauhallisesti.