Pahnanpohjimmainen sanoi tänään ensimmäisen lauseensa. Saman kuin päällikkö aikanaan, mutta puolta vuotta päällikköä aiemmin:

”eio poppa”. (”Ei ole kuuma.”)

Hän kokeili viilentynyttä teekuppia. Päällikkö kokeili aikanaan sammutettua lamppua. Sen lisäksi, että tuli aikanaan kokeilleeksi myös paria asiaa, jotka eivät vielä olleet sanottavasti viilenneet.

Aika kuluu.

 

Päällikkö, pahnanpohjimmainen ja vanhin tytär kävivät tänään perheenäidin ja puolison kanssa kirjastossa.

Siellä vierähti puoli päivää. Sen jälkeen kirjasto piti siivota.

 

”Täältä tulee säätöapua!” päällikkö huusi illalla iloisesti keittiöön juosten, kun siellä yritettiin tehdä pizzaa.  ”Ei ei ei!” pahnanpohjimmainen huusi takaisin. Perheenäiti onnistui silti työntämään pizzat uuniin. ”Poppa”, pahnanpohjimmainen totesi uunin eteen kyykistyttyään.

”Tässä on mun pikkusiskolle kolmekymmentä metriä pitkät kultatossut”, päällikö totesi ruoan jälkeen (kun pizzat oli paloiteltu ympäri kotia) käytyään eteisessä kaupassa yllään prinsessamekko, toppakengät, kurahanskat, kesähattu ja myyräreppu, ”ne maksoivat kuustoistaneljä.” ”Ei ei!” pahnanpohjimmainen vastasi iloisesti.

”No niin, olen ostanut villasukat, ja sit olen ostanut mansikan” päällikkö jatkoi käytyään eteisen kaupassa uudestaan. Ja mitä muuta? perheenäiti kysyi. ”Ai kysytsä multa vai?” päällikkö halusi tietää. Jep, perheenäiti vastasi, johon päällikkö: ”No enpä paljon muuta. Paitsi itselleni parkut.” Parkut? ”Niin. Ja sit mä ostin unisukat ja kananmunan ja paidan. Ja nyt tätä rahaa pitäisi kyllä vähän vähentää. No niin. Nyt mä hankin paljon mitä tarvittiin. Aletaanpa nyt sitten käyttää.”

Nyt sitten käytetään villasukkia, mansikkaa, parkkuja, unisukkia, kananmunaa ja paitaa. Ja lopuksi keilataan.

 

Nukkumaanmeno kaatuu siihen, ettei sänkyyn mahdu. Siellä on niin paljon… ostoksia.

Onneksi raha on tästä perheestä vähennetty lähes olemattomiin. Ei käy niin raskaaksi kenellekään tuo eteisessä ravaaminen. Ja kun perheestä on lisäksi hajonnut myös auto, ei tule ajettua sitäkään mihinkään. Kesäauto palveli hienosti helmikuun puoleenväliin. Enempää kesää se ei jaksanut.

 

Pahnanpohjimmainen on riisuutunut. ”Hei, täällä on joku nakusankari! Se tulee meitä kohti!” päällikkö huutaa iloisena. ”Ei ei ei!” pahnanpohjimmainen kirkaisee takaisin, yhtä iloisena.

Pikkuväki pitäisi saada nukkumaan. Kierrokset vain ovat edelleen aika kovat.

Kiertäkööt kierroksensa loppuun minun puolestani. Minä istun tässä ja kuuntelen. En jaksa nousta. Ei ole enää yhtään kierrosta jäljellä, ei enää tänä päivänä. ”Hei isi, kerrotko vielä, mistä levyt tulevat etelään”, päällikkö pyytää.

Tulee hiljaista. Sekunniksi. Myös päällikkö on nyt riisuutunut. ”Täällä on joku nakupiiri”, puoliso huokaa sohvalta.

Nakupiiri hyörii, siinä pyörii pikkuväki. Kierrokset ovat kovat.

Tämä on kai jokin… tivoli. ”Ei kai sattunut?” päällikkö kysyy pahnanpohjimmaiselta, joka kaatuu maahan kesken nakupiirin. ”Ei ei”, pahnanpohjimmainen vakuuttaa.

 

Hiljaisuus? Ehkä aamuyöstä. Mikäli Nukkumatin kierros yltää tänne ylimpään kerrokseen.