Perheenäiti istui raitiovaunussa tavallisella istumapaikalla, josta näki ulos vain sumeasti, koska ikkunan peitti Alepan mainos. Alepassa, lähikaupassa, ei kukaan varmaan ilman mainosta kävisikään joten ikkunan peittäminen oli silkka puhdas välttämättömyys. Sisällä raitiovaunussa kolme eri ruutua vilkutti kolmea eriaikaista mainossarjaa, joihin silmä väistämättä tarttuu vaikka aivot eivät haluaisi, koska ne ruudut vilkkuvat.

Perheenäiti avasi bloginsa kommentoidakseen elämää pakkomainosten keskellä. Perheenäiti avasi bloginsa ja sen alalaitaan oli ilmestynyt mainos, jota ei voi klikata pois.

Mainoksen saisi pois vain maksamalla. Minun pitäisi maksaa siitä.

Perheenäiti päätti sulkea bloginsa saman tien. Ei tätä helvetti soikoon joka tuutista koko ajan jaksa.

 

Tammikuu, hiljaiseloa ja tärkeää pipertelyä hissukseen. Helmikuu toivottavasti samaa. Ilman mainoksia. Myös tuota tuossa alalaidassa. Hyvä Myllyn Paras, Tekemisen Makusi on Paha ja Väärässä Paikassa. Jos tarvitsen jauhoja, menen Alepaan. Tosin jos menen sinne raitiovaunulla, en ole varma missä minun pitää jäädä pois kun ikkunasta ei enää Alepan mainoksen takaa erota sitä Alepaa mutta ei se mitään, voin tuijottaa vuorotellen niitä kolmea vilkkuvaa mainostaulua ja mitäpä minä jauhoilla kun suussa on Rahan Tekemisen Maku. Sillä sitä on kiva kasvattaa lapsia.

Hyvän uuden vuoden vaisu myöhäinen huokaus, olkaa hyvät. Keväisiä päivityksiäni odotellessanne voitte vaikkapa liittyä Myllyn Parhaan Ilmaiseen Reseptiklubiin.

Pyytäkää niiltä mulle joku resepti Tämän Hulluuden Pysäyttämiseen, jooko. Vaikka esim. Runebergin tortun muodossa. Niitä en osaa vielä leipoa.