Perheenäiti istuu raitiovaunussa matkalla lounaalle Singaporen tasavallan presidentin kanssa.

Perheenäiti on pölyinen.

 

Hetki sitten hän oli vielä kotona suihkussa, päällikkö huusi oven takana: ”iso kakkahätä!” ja pahnanpohjimmainen huusi oven takana muuten vaan. Kun perheenäiti avasi oven, päällikkö kysyi: ”syötsä siellä lounaalla myös jotain?” Joo, perheenäiti vastasi, jolloin päällikkö jatkoi, vilpittömästi:

”kiva kun sä saat siellä ruokaa”.

Niin on. En ehtinyt syödä aamiaista.

 

Perheenäiti onnistui löytämään hiustenkuivaajan. Hän puhalsi sillä tukkansa melkein kuivaksi, veti ylleen tyttärensä mekon ja takin, pakkasi kassiinsa tyttären juhlakengät ja omalta äidiltään lainaamansa käsilaukun ja juoksi ulos ovesta. Sukkahousut on omat ja siksi todennäköisesti rikki, en tiedä, en ehtinyt katsoa. Päällikkö ja pahnanpohjimmainen jäivät keittiöön vilkuttamaan isoäitinsä kanssa.

 

Mitä sä tiedät Singaporesta, perheenäiti kysyi itseltään raitiovaunupysäkillä.

Tuli hiljaista.

Sitten perheenäiti nosti päänsä pystyyn, seisoi selkä suorana ja vastasi:

tässähän sitä nyt ollaan menossa oppimaan.

 

Yksitoista minuuttia aikaa ja raitiovaunu on vasta Karhupuiston kohdalla.

Perheenäiti vetää henkeä.

Yksitoista minuuttia aikaa hengähtää.

Perheenäiti vetää henkeä syvään, ja puhaltaa sitä hiljaa ulos.

Raitiovaunu kääntyy Porthaninkadulle.

 

Yksitoista minuuttia riittää vaikka mihin.