Aamulla perheenäiti keräsi kotinsa lattialta kokoon aamupäivän tarvikkeet:

kaksi syyspukua, kaksi kypärähattua, kaksi päällishattua, kahdet tumput, yhdet pienet kengät, yhdet vielä pienemmät töppöset, tuttipullo, paketti vasikanmaitoa, yksi teollisesti valmistettu lastenruoka, lusikka, yksi unikaveri, omat farkut ja eriparisukat, puhelin, silmälasit, avaimet, vaippa, pyyhe, rasvatuubi ja Helsingin kaupunginjohtajan budjettiesitys.

Sitten mentiin päiväkotiin. Sisätossut unohtuivat.

Helsingin kaupunginjohtajan budjettiesityksestä perheenäiti epäilee löytäneensä opetustoimen osalta pari virhettä. Mutta hän ei vielä julista sitä täydellä varmuudella. Pihallahan voi olla myös perheenäiti itse, eikä olisi ensimmäinen kerta.

Pihalla päällikkö keräsi ison kimpun keltaisia vaahteranlehtiä. Perheenäidillä oli kova kiire. Päälliköllä ei ollut. Matkaa jatkettiin vasta kun kimppu tuli valmiiksi.

Hyvä niin. Kimppu oli hieno.

 

Budjettiesityksen mukaan suomenkielistä koulua käyvien peruskoululaisten määrä Helsingissä laskee tästä vuodesta ensi vuoteen arviolta noin 600 oppilaalla. Kuitenkin samaisessa esityksessä on taulukko, jonka mukaan oppilaita väheneekin arviolta vain 254.

Ruotsinkielisellä puolella vähennys on tekstin mukaan 40 oppilasta, taulukon mukaan 18.

Kukahan tällä kertaa on pihalla?

Voihan olla, että luen vain taulukkoa vähän väärin. Eihän se mahdotonta ole.  Mutta oli miten oli: kaupunginjohtajan v. 2011 budjettiesityksen paperiversion sivun 242 taulukossa on kuitenkin yksi melko mielenkiintoinen luku. Mikä?

Arvio suomenkielisten 1.-6.-luokkalaisten peruskoululaisten määrästä vuonna 2011 verrattuna vuoteen 2010.

Luku on ihan tavallisen näköinen. Mutta siinä on yksi hassu piirre:

sen edessä ei olekaan miinusmerkkiä.

Suomenkielisten alakouluikäisten määrän ennustetaan kasvavan ensi vuonna 125 oppilaalla tästä vuodesta. Mitenkäs tässä näin kävi? Meiltähän piti olla opetustoimessa lapsikato.

Ehkä minä vain luen sitä taulukkoa väärin – tai: ehkä sen tekee joku muu?

 

Tänään on kunnallismaanantai. Tänään kahlataan taulukkoja ja otetaan kantaa rappukäytävästä löytyvään Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöiden fuusiota vastustavaan asukasadressiin. Minä, joka yleensä olen laittamassa nimeni ties mihin adressiin, en kuitenkaan tätä nimenomaista allekirjoita.

Ilmoitan tässä nyt kannattavani Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöiden fuusiota. Vaikka olenkin asianosainen ja siten asiasta jotain ymmärtävä: asun Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa itsekin.  Olen kaupungin vuokra-asukas nyt seitsemättätoista vuotta.

Siksi tuskin kuitenkaan painan valtuustosalissa asian tiimoilta parin viikon päästä nappia. Vuokrasuhde Helsingin kaupunkiin tekee minusta päätöksenteossa todennäköisesti jäävin.

 

Perusteluiksi fuusion kannattamiselle liitän tähän asuntotuotantotoimikunnan puheenjohtajan, valtuutettu Tuomas Rantasen kirjoituksen aiheesta. En vaivaudu runoilemaan samaa asiaa tähän omin sanoin, koska valtuutettu Rantanen tekee sen tässä niin tyhjentävästi.

Toivon, että alla oleva Rantasen kirjoitus hälventää kaupungin vuokralaisten pelkoja – joista ainakin osa voi olla täysin turhia.

Mikäli ette jaksa lukea koko kirjoitusta, lainaan siitä tähän etukäteen yhden lauseen:

”Pääomavuokria tasauksessa  lähdetään siitä, että fuusion vaikutus vuokrien nousuun ei missään yhtiössä olisi suurempi kuin kymmenen senttiä neliöltä kuukaudessa.”

 

Hyvää kunnallismaanantaita.

Tavallisen tiistain toivossa,

 

sisätossuja edelleen kuumeisesti etsivä perheenäiti.

 

 

Fuusio ei ole köyhien kyykytystä

4.10.2010

Helsinki suunnittelee vuokra-asuntoyhtiöiden yhdistämistä isommaksi yhtiöksi. Tästä fuusiohankkeesta on liikkeellä paljon katteettomia uhkakuvia. On huhuttu sen nostavan vuokria merkittävästi ja vievän asukasdemokratialta toimintaedellytykset. Jotkut ovat kantaneet huolta siitä, että fuusiossa vanhat yhtiöt joutuisivat uusien maksumiehiksi tai hyvin remonttivastuuunsa hoitaneet yhtiöt saisivat kärsiä huonompien lepsuilusta.

Vuokrayhtiöiden pääomien yhdistämisen ideana ei ole kaupungin vuokralaisten aseman kurjistaminen vaan päinvastoin. Sen tarkoitus on tukea kaupungin vuokra-asunnoissa asumisen kohtuuhintaisuutta ja uusien asuntojen saatavuutta. Vanhat yhtiöt jäävät elämään nykyisten yhtiöiden kiinteistönhoitoyhtiöinä ja niissä päätetään entisessä järjestyksessä suoraan asukkaisiin vaikuttavista toimenpiteistä.

Miksi pääomat sitten kannattaa yhdistää?

Tällä hetkellä kaupungin vuokrataloyhtiöissä pääomakustannusten vaikutus vuokriin riippuu erityisesti siitä, millaisilla lainaehdoilla yhtiön lainat on saatu ja mikä kulloinkin on ollut rakentamisen tai korjaamisen hinta. Korkojen ja suhdanteiden edessä vuokrayhtiöt ja niiden asukkaat ovat olleet markkinoiden suuren arpapelin armoilla. Onnekkaammat ovat olleet paljon paremmassa asemassa kuin ne, joille on osunut eteen huonompi suhdannehetki.

Juuri nyt monissa yhtiöissä on edessä niin suuria peruskorjauksia, että niistä johtuvat vuokran korostukset tekisivät monelle tällaisessa yhtiössä asumisen mahdottomaksi. Toisaalta joidenkin yhtiöiden kohdalla on mahdollisuus lisätä vuokra-asuntojen määrää täydennysrakentamisen kautta, mikä samalla tavalla voisi nostaa liiaksi tällaisen yhtiön asukkaiden vuokria.

Kaupungin vuokrataloyhtiöissä olevaa yhteistä omaisuusmassaa pitää hallinnoida niin, että se mahdollisimman oikeudenmukaisesti tukee kaupunkilaisten mahdollisuutta päästä nauttimaan kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edusta.  Fuusioon liittyy olennaisesti pääomavuokrien tasaaminen niin, että kukaan ei joudu maksamaan kalliista markkinatilanteesta kohtuuttomasti. Siksi pääomavuokrien tasaaminen on oikeudenmukaista.
Millään yhtiöllä hyvästä lainatilanteesta johtuva etu ei ole ikuinen. Seuraavan peruskorjauksen sattuessa omalle kohdalla voi korkotaso olla korkealla ja silloin vuokrat voivat sen kohdalla nousisivat yhtä lailla kohtuuttomaksi ilman tasausta.

Fuusiolla ei tavoitella säästöjä eikä  kerätä rahaa kaupungin kassaan.  Pääomavuokria tasauksessa  lähdetään siitä, että fuusion vaikutus vuokiren nousuun ei missään yhtiössä olisi suurempi kuin kymmenen senttiä neliöltä kuukaudessa. Sen sijaan ilman fuusiota joissakin yhtiöissä vuokran korototus voisi olla useiden eurojen luokkaa.
Kymmenen sentin lisämaksu on hyvin pieni lisä siihen, mitä paineita vuokriin normaalisti kohdistuu fuusiosta riippumatta. Erityisesti kiinteistöjen hoitokustannusten alituinen nousu nostaa vuokria koko ajan paljon merkittävimmällä summilla.

Voisi tietenkin ajatella, että tässä tilanteessa fuusiosta koituva pienikin lisä on liikaa. Mutta samat yleiset vuokrankorotuspaineet kohdistuvat tietysti myös niihin yhtiöihin, joilla ilman fuusiota olisivat tulossa ne kohtuuttomat pääomakulut vielä normaalien korotusten päälle.

Pääomavuokrien tasaus ei silti tarkoita sitä, että jatkossa kaikissa kaupungin vuokra-asunnoissa olisi sama vuokra riippumatta kiinteistöjen iästä, sijainnista tai varustelutasosta. Jatkossa nämä tekijät pisteytetään entistä voimakkaammin. Tasauksella kuitenkin leikataan rakentamisen heittelevän hinnan ja asukkaan kannalta epäedullisen ajoituksen tuottama kohtuuton kärki pois niistä yhtiöistä joihin sellainen muuten osuisi.

Fuusiota vastaan on noussut asukkaiden kansanliike. Sen takana on perusteltua huolta siitä, että vuokrat ylipäänsä nousevat  nopeammin kuin monien asukkaiden maksukyky. Vaikka palkat nousevat periaatteessa samanlaisten indeksien mukaan kuin kiinteistöjen hoito, tämä ei auta työttömiä tai eläkeläisiä.
Fuusion vaikutus vuokriin on kuitenkin erittäin pieni niille, joilla se nostaa vuokraa ja suuri vain niille, joiden vuokraa se alentaa.

Fuusiota on vastustettu siksikin, että jotkut kokevat vääräksi, että nykyiset asukkaat maksaisivat vuokrissaan uusien vuokratalojen pääomakustannuksia. Mutta on pakko kysyä, onko uusien vuokratalojen mahdollistaminen tällä tavoin väärin?

Kaupungin vuokra-asuntoa jonottaa tällä hetkellä liki 20 000 kotitaloutta. Uusia vuokra-asuntoja tarvitaan välttämättä.

Tasaus nimenomaan osaltaan mahdollistaa uusien vuokratalojen rakentamisen ilman, että yksittäisten yhtiöiden asukkaat joutuvat siitä omissa vuokrissaan kärsimään kohtuuttomasti.

Asukasdemokratia jää jatkossakin nykyisten yhtiöiden laajuisiksi muodostettavien kiinteistöhoitoyhtiöiden tasolle. Niissä päätetään välittömästi kiinteistöä koskevista asioista, kuten esimerkiksi siitä minkälaisia pihasuunnitelmia yhtiössä tehdään tai mihin hankintamäärärahat käytetään. Pääomainvestoinneista ja lainoista taas päätetään pääomayhtiössä, joka huolehtii siis kaikkien yhtiöiden varallisuudesta keskitetysti.
Nykyisten yhtiöiden näkökulma on valistunut ja lähtökohtaisesti yhtiön edustajat ajattelevat varmasti oman yhtiönsä parasta. Siinä ei ole mitään pahaa.

Kuitenkin yhteisen edun ja oikeudenmukaisuuden ajaminen koko asuntokannan tasolla kuuluu yhtiöiden omat etunäkökulmat ylittävälle tasolle. Eikö olisikin kohtuutonta, jos esimerkiksi yhden yhtiön edustajat joutuisivat päättämään siitä, voiko yhtiön alueelle rakentaa uuden vuokratalon, joka nostaisi yhtiön nykyisten asukkaiden vuokraa? Juuri siksi on järkevää, että uudesta kohteesta päätetään fuusioyhtiön tasolla ja siten sen vuokravaikutus voidaan tasata kaikkien yhtiöiden kesken.

Fuusiota ei ajeta säästöjen saamiseksi, vaan vuokrien tasoittamiseksi. Silti sen kautta kautta mahdollistunee myös kaikkein epäedullisimpien lainojen yhdistäminen edullisimmaksi. Samalla tiettyjä kunnostustöitä ja hankintoja keskittämällä  ja nykyistä hallintoa keventämällä voitaneen ennen pitkää saada suuriakin taloudellisia etuja, jotka aikanaan vaikuttavat kaikkien vuokriin niitä alentavasti.

Fuusiota kritisoidaan paljon siksi, että asia on monimutkainen ja vaikea hahmottaa. Tätä hämmennystä myös jotkut tahot näyttävät käyttävän poliittisesti hyväkseen. Se on vastuutonta ja hädänalaisten ihmisten aseman hyväksikäyttöä.

Kuvaavaa on sekin, että tässä tilanteessa fuusiota vastustavat myös jotkut sellaisten yhtiöiden asukkaat,  joiden vuokra ilman fuusiota nousisi jo lähitulevaisuudessa merkittävästi.

Kaikkein oudointa on väite, että fuusion takana olisi ajatus, jossa ei yleisesti arvostettaisi kaupungin vuokratalojen asukkaita ja haluttaisi heikentää heidän asemaansa. Fuusio on nimenomaan yksi työkalu kaupungin vuokra-asumisen yleisten tavoitteiden ajamisessa. Se ei ole viisasten kivi joka ratkaisee kaupungin asuntopoliittiset pulmat, mutta se on perusteltu liike kohtuuhintaisen asumisen puolesta.

Tuomas Rantanen
Kirjoittaja on vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupungin Asuntotuotantotoimikunnan puheenjohtaja. Toimikunta vastaa mm. kaupungin vuokratalojen rakennuttamisesta.