Sataa.

Se on hyvä.

 

Näkymä keittiön ikkunasta on hyvä. Parempaa ei voisi olla. Näkymää keittiön lattialle sen sijaan voitaisiin hiukan parantaa, olkoonkin että kaaoksen keskellä leikkivän kaksivuotiaan nakupantterin leikki onkin kaunista katseltavaa.

Päällikkö ei käytä vaatteita. Perheenäiti ei oikein tiedä, kuinka tämä selitetään päiväkodissa.

 

Pahnanpohjimmainen nukkuu. Kulmahampaiden kasvattaminen ja seisoskelu ylävartalo eteen taivutettuna ovat vieneet voimat, mutta vain hetkeksi. Hetken päästä pahnanpohjimmainen herää ja jatkaa harrastamista. Pahnanpohjimmainen harrastaa sähköjohtoja ja liian pieniin tiloihin sulloutumista. Liian pieniin tiloihin sullouduttuaan pahnanpohjimmainen virnistää niissä sähköjohto molemmissa käsissään. Virnistäessään hän muistuttaa uusine kulmahampaineen pientä käärmeenpoikasta: etuhampaat unohtuivat.

Päällikkö harrastaa leikkimistä. Hän leikkii aivan kuin lapsi.

 

Mitä perheenäiti harrastaa?

Perheenäiti harrastaa sadepäiviä. Ne ovat parhaita päiviä. Näkymä keittiön ikkunasta on hyvä, se sanoo: joo ei tartte tulla tänne, pysy kotona vaan, anna lasten leikkiä lattialla rauhassa, anna niiden sulloutua mihin huvittaa.

Nyt jyrisee. Vielä parempi. Tulee syksy.

Hyvä.

 

Päivä on hidas. Hyvä ja parempi niin. Perheenäiti vihaa kiirettä. Parempi tylsistyä. Kiireessä ei ehdi. Kiireestä ei koskaan seuraa mitään hyvää: ei valmista, hyvin tehtyä, hyvin ajateltua. Kiireestä seuraa vain nopeaa ja väsymys.

Parempi tylsistyä. Mistään ei seuraa niin paljon hauskuutta kuin siitä. Tylsistyneen huoneessa alkavat leijua hitaat ajatukset.

Niillä on taipumus. Niillä on taipumus tanssia ja muuttua hauskoiksi.

 

Sataa.

Hyvä.