Perheenäiti istuu keittiössä. Väärässä keittiössä, omassaan. Kaupungissa.

Kohta lähdetään.

Ehkä.

 

Punainen auto meni korjaamoon. Toissa päivänä, kaksi päivää ennen loman alkua, korjaaja soitti: ei tule enää kalua.

Nyt voisi masentua, perheenäiti ajatteli silloin. Nyt olisi jo lupa. Nyt voisi napsahtaa äitikamelilta selkä poikki: naps.

Ei napsahtanut, koska perheenäiti on niin kamalan taitava. Hän tajusi ajatella heti perään:

ei perkele. Nyt ei ehdi.

 

Eilen aamulla, päivä ennen loman alkua, perheenäiti keitti vahvaa kahvia ja avasi tietokoneen. Hän etsi sieltä täsmälleen samanlaisen punaisen auton kuin mikä lepäsi korjaamolla, etsi ja löysi. Kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen puoliso nouti perheenäidin kaupungilta pikkuveljen autolla ja he ajoivat Tuusulaan.

Siellä, jonkun ihmisen oman kodin pihassa, odotti uusi punainen auto, vielä enemmän ajettu kuin se vanha, se rakas, ja se näytti vielä vanhaakin rakkaammalta. Me otetaan tämä, perheenäiti sanoi, ja ajoi sen auton kotiin. Pahnanpohjimmainen huusi kakat housussa koko matkan.

Tänä aamuna perheenäiti keitti lisää kahvia, latasi pikkuväen uuteen punaiseen autoon, hoiti uudelle autolle vakuutuksen, rekisteröi sen ja ajoi pikkuväen Tattarisuolle asioimaan romuttamolla. Me noudetaan se vanha ja tämä on tällä selvä, setä sanoi, ja perheenäiti että kiitos, saatte pian hakea myös tämän uuden. Ajakaa sillä ensin vähän, setä hymyili. Perheenäiti hymyili takaisin.

Kadulla on uusi punainen auto, se odottaa että se ajettaisiin vanhaan punaiseen taloon. Perheenäiti ajaa sen sinne kohta. Kunhan vain –

 

Kaikki ne soseet. Kaikki vaipat. Kaikki vaatteet, kaikki kotitalouspuhe, huuto ja väsymys, laskujen maksu, kukkien kastelu, esikoiselle jääkaappi täyteen, tyttärelle passi ulkomaille, puolisolle silmälasit. Se ei muista ottaa niitä itse.

Kaikki se. Kaikki ne. Kaikki se ja tämä ja tuo ja ne, ja itselle ehkä parit kalsarit.

 

Perheenäiti on pohjattoman väsynyt. Loma alkaa tänään. Tänään saa jo väsyä.

Perheenäiti tekee kaiken mitä pitää, nielee pari kyyneltä ja lähtee punaiseen taloon lepäämään. Hän keittää siellä joka aamu kahvia, katselee pellolle eikä ajattele mitään.

Älkää tekään. Hyvää hiljaista kesää.