Kai sitä tarttis jotenkin kommentoida tässä. Vaikka haluaisi olla epäpoliittinen henkilö.

Ehkä on vaikeaa olla täysin epäpoliittinen henkilö, jos on valittu johonkin jollain vaaleilla.

Lyhyesti sitten. Koska turhautumista ei jaksa vuodattaa pitkästi. Ote opetuslautakunnan kokouksen pikatiedotteesta tänään 25.5:

 

"Äänin 6-5 päätettiin, että perusopetuksen suunnitellut tuntikehyssäästöt ja ammatillisen koulutuksen suunnitellut lähiopetuksen säästöt toteutetaan suunnitellun mukaisesti. Jäsen Virkkunen oli esittänyt, että säästöistä toteutettaisiin vain puolet, eli yhteensä 760 500 euroa, ja rahoitus tähän otettaisiin opetusviraston tieto- ja tilapalvelujen määrärahoista."

 

Ei sitten. Ei oteta sitten.

En minä vastusta opetusviraston tieto- ja tilapalveluja. Olen vain sitä mieltä, että opetustoimen ydintehtävä on opetus. Ja että sen pitäisi olla viimeinen asia josta leikataan, sitten kun pitää leikata.

Ei sitten.

 

Ja laveammin sitten, kun ei sitä aina osaa olla lyhyt vaikka haluaisi:

samaisesta pikatiedotteesta löytyy tällaistakin:

 

"Äänin 8-3 päätettiin, ettei talousarvioesitykseen lisätä jäsen Aaltion esittämää toteamusta, jonka mukaan lautakuntakunta pitää kaupunginhallituksen antamaa käyttötalouden raamia riittämättömänä perusopetuksen ja ammatillisen opetuksen tarpeisiin nähden. Tämän esityksen mukaisesti opetuslautakunta olisi toivonut, että kaupunginhallitus lisäisi opetustoimen käyttötalouden menoraamiin yhteensä 1 521 000 euroa suunniteltujen tuntikehys- ja lisäopetussäästöjen leikkausten poistamiseksi."

 

Kannatinko minä tätä ehdotusta? En. Miksi ihmeessä?

Siksi kun tiesin, että vaikka olisin toivonut kaupunginhallitukselta ylimääräiset 1 521 000 euroa, pari kuuta ja kaikki tähdet, en minä olisi niitä saanut. Sekä siksi, että tiesin, ettei lautakunnan enemmistö tulisi tätä kannattamaan. Sitä kutsutaan raamin ylitykseksi.

Raamin ylittäminen on jotain, mikä ei nyt ole tässä kaupungissa kovin kovassa kurssissa.

 

Mitä minä oikeastaan halusin?

Että opetuksesta, opetustoimen ydintehtävästä, olisi leikattu mahdollisimman vähän. Olisin toki voinut olla mukana esittämässä, että nyt tarvitaan lisää rahaa. Olisin saanut siitä kivan merkinnän kokouspöytäkirjaan – vaikka olisin tiennyt, ettei niitä rahoja tule. Myöhemmin olisin joskus voinut pullistella sillä, että kyllä minä yritin, mutta kun ei minulle annettu.

Kuinka aito se yritys silloin olisi oikeasti ollut?

Ne vaan eivät ole niin kauhean kiinnostavia ne merkinnät siellä kokouspöytäkirjoissa. Tuskin niitä kovin moni edes lukee. Eikä se merkintä siellä pöytäkirjassa lämmitä kouluissa silloin, kun tuntikehyksestä sitten kumminkin leikataan.

Mitä minä siis oikeastaan yritin? Olla käytännöllinen. Unohtaa idealismin ja todeta tosiasian: lisää rahaa ei ole tulossa. Jotain rahaa kumminkin vielä käytössä on, ja vielä aika paljonkin. Kohdistetaan sitä siis enemmän sinne missä sitä eniten tarvitaan, ja vähemmän sinne, missä se varmaan on kyllä tarpeen, mutta ei ehdottoman välttämätöntä. Minun mielestäni.

Enemmistö oli eri mieltä.

Ei voi mitään.

 

Jäikö jokin harmittamaan? Kyllä. Mikä?

Se, että samat lautakunnan jäsenet, jotka halusivat lisää rahaa tuntikehykseen, eivät kuitenkaan kannattaneet sen siirtämistä sinne mistään muualta. Yksikin ääni lisää olisi riittänyt. Säästö opetuksesta olisi  puolittunut.

Kaikki tai ei mitään, siis.

Eli siis ei mitään. Lisää rahaa opetukseen ei nyt pyydetty, eikä saatu, eikä siirretty.  

Minä en aina oikein ymmärrä. Tätä kaikkea.

Ehkä se on terveyden merkki?