Terve.

Aamulla perheenäiti kyllästyi kotiäidin elämään. Perinpohjaisesti. Mitä minä täällä teen, hän ajatteli muskarissa. Mitä minä täällä teen, hän ajatteli leikkipuistossa. Mitä minä täällä teen, hän ajatteli kotona lieden ääressä, ja illalla,

illalla hän katsoi netistä ylen uutiset.

Niissä puhui Suomen pääministeri Matti Vanhanen. Hän esitti niissä Suomen kansalle vetoomuksen.

Mitä helvettiä minä täällä teen, tällaisessa yhteiskunnassa, perheenäiti ajatteli sen jälkeen. Miten täällä enää kehtaa olla ja elää. Maan poliittinen johto vetoaa kansaan, ettei se antaisi rahaa kerjäläisille. Miten on, saako antaa uuniperunoita? 

Mitä olisitte tuumannut siitä, että Suomen pääministeri olisi esittänyt, että kotimaan leipäjonot lyhennettäisiin sillä, että kaikki vaan menisivät töihin? Häviäisivätpä leipäjonot silmistä. Jos pääministerillä kerran on ratkaisu köyhyyteen, miksei hän poista sitä ihan kaikilta? Häviääkö se sillä, että se poistetaan silmistä?

 

Tämä on sairauden merkki. Tässä ajassa on joku sairaus.

Minä toivon että ajat paranevat. Pian.

Aika, ole hyvä ja kulu, ja parane pian.

 

Ylen uutisten mukaan pääministerin vastenmielinen (minun mielestäni vastenmielinen) vetoomus saa tukea vihreiltä.

Sepä kiva. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, keiltä kaikilta. Vai olisiko kyseessä kuitenkin voinut olla jokin väärinkäsitys.

Tai… tai? En minä tiedä. Siksi jään odottamaan. Että mitä helvettiä.

 

Suomen pääministerin epäinhimillinen ja typerä vetoomus ei saa tukea eräältä kotiäitiyteensä perinpohjaisesti kyllästyneeltä kotiäidiltä – minulta. Mutta saipa sekin kotiäiti tänään jotain muuta mietittävää kuin oman kotiäitiytensä aivoja näivettävän tylsyyden.

Sai mietittäväkseen koko maailman. Joka onkin kyllä näköjään aika paska.

Eipä auta kuin tehdä sille jotain. 

 

Veikkaanpa että huomenna Helsingin kaduilla romanikerjäläisten päivätienesti on keskimääräistä korkeampi. Jotain iloa Suomen pääministeristäkin, hetkellisesti, yksittäisille, maassa istuville ihmisille.

Kiitos Matti, ja oikein hyvää jatkoa.