Päällikölle jäi asiasta käsitys: Taspa meni punaiseen taloon syömään valkovuokkoja. Se tykkää niistä kuulemma.

Perheenäiti meni omiin ajatuksiinsa. Se ei aina tykkää niistä, mutta johonkin ihmisen on mentävä. Suojaan. Sitten kun muut nukkuvat.

 

Kuka meitä nyt lohduttaa? Päällikkö lohduttaa. Päällikkö höpisee ja leikkii. Hän soittelee taskulaskimella enolleen ja kertoo tälle kuulumiset. Keskellä olohuoneen lattiaa päällikkö kiipeää pahnanpohjimmaisen parvekerattaisiin ja sanoo: ”mä otan tänne mun jalat mukaan ettei ne vilustu”.

Päällikkö lohduttaa, ja miksi?

Siksi kun hän ei sure. Päälliköllä ja pahnanpohjimmaisella ei vielä ole surua. Heillä on välillä hätä tai raivo, mutta ei surua. Vain ilo, joka päivä.

Se lohduttaa.

 

Illalla perheenäiti nukutti liudan tyttäriä. Puoliso nukahti itse, väsynyt puoliso. Esikoinen ehkä valvoo vielä, omassa sotkuisessa pesässään. Oven läpi ei näe onko hän ehkä jo unessa.

 

Keskiyöllä perheenäiti tiskasi. Siinä ei ollut mitään järkeä. Hän ajatteli samalla. Hän ajatteli:

minä vihaan surua.

Niin saa tehdä.

Sitten perheenäiti pesi kasvot, pesi hampaat, harjasi hiukset. Iltapesu on elämänhallintaa. Öinen tiskaaminen auttaa johonkin, öinen tavaroiden siirtely, sohvatyynyjen pöyhiminen, yleinen vaisu järjetön järjestely.

Tässä ei ole mitään järkeä, perheenäiti ajatteli keskellä yötä tavaroita järjestellessään, mutta tämä auttaa johonkin, ja minäpä teenkin tätä siksi.

 

Keskellä yötä koti tulee kuntoon. Se tulee hyvään kuntoon: odottamaan aamua. Aamu tuo kotiin päivän ja hävityksen kauhistuksen. Kaikki siivoaminen on turhaa, paitsi jos se auttaa johonkin.

Aamu tuo kotiin uuden päivän.

Minä vihaan surua, ja kaikki hetket, joina sitä ei ole pakko muistaa, ovat ihan helvetin jees.

Olen aina vihannut äitienpäivää. Äitienpäivä on olemassa siksi, että jollakin olisi jostain jotenkin syyllinen olo. Äitienpäivänä joku aina lyö laimin jonkun äidin. Tai lapsen. Korttien askartelu aiheuttaa ahdistusta, kaikille: muistetaanko se tehdä? Mitä jos ei? Mitä äideille kuuluu antaa lahjaksi?

Kukaan ei koskaan tiedä.

Kukaan ei ehkä tiedä, että paras äitienpäivälahja olisi äitienpäivän poistaminen kalenterista. Miksi se on monikossa? Isänpäivä on isänpäivä, selvä juttu. Miksi äitienpäivä ei ole äidinpäivä? Miksi se on äitienpäivä?

Jos se olisi äidinpäivä, se olisi vain yhden ihmisen oma päivä. Äidinpäivänä yksi äiti saisi tehdä mitä sitä huvittaa, eikä kenenkään tarvitsisi esittää että nyt kuulkaa juhlitaan, vaikka korttien askartelu on enimmäkseen aiheuttanut ahdistusta, kukista ei tiedetä, ovatko ne kivoja, ja lahja – se lahja – voi hitto.

Äitienpäivä on äitienpäivä siksi, ettei äidillä vaan ikinä olisi yhtäkään omaa päivää. Siksi se täytyy jakaa.

 

Kaikki päivät ovat äitienpäiviä, perheenäiti puuskahti puolisolle ja poistui kotoaan.

Kun hän palasi sinne myöhemmin, pöydälle oli ilmestynyt kukkia.

Okei. Minä vihaan surua ja äitienpäiviä, mutta kukista minä tykkään.