Taivaalta tulee vettä. Missä ovat puiden silmut?

Kotona tuulee.

 

Perheenäiti soitti ensimmäisen puhelun melko pian muuton jälkeen. Meillä vetää, hän sanoi. Meillä on kylmä. Voisiko lämpöä saada isommalle ja tuulta pienemmälle, kiitos? Sen jälkeen moni nuorimies on käynyt perheenäidin kotona levittelemässä käsiään. Sellaista se vaan on, koneellinen ilmastointi, monet ovat sanoneet. Höpsis, perheenäiti on vastannut. Meillä tuulee. Sellaista se vaan ei saa olla.

Vihdoin, tänään, perheenäiti sai tuulen todistettua.

Ei riittänyt että sanoi: meillä tuulee. Siihen tarvittiin mittari.

Nuorella miehellä oli kädessään mittari. En minä tiedä millä sitä vetoa oikein mitataan, hän sanoi. Miten olisi mittari, joka mittaa tuulen nopeutta, perheenäiti ehdotti. Nuorimies katsoi kädessään olevaa mittaria.

Kuinka ollakaan, se sattui olemaan juuri sellainen. Mitäs jos panisit sen päälle, perheenäiti ehdotti, ja katsoisit, mitä se näyttää?

 

Taivaalta tulee vettä. Kotona tuulee, nollapilkku kuudesta nollapilkku yhdeksään metriä sekunnissa. Kolmi-nelinkertaisesti rakennusmääräysten salliman lukeman.

Sori pojat. Sellaisia ne vaan ovat, rakennusmääräykset. En minä niistä muuten olisi piitannut, en olisi etsinyt niitä käsiini, mutta kun meillä tuulee.

Tarttis varmaan tehdä jotain, vai mitä pojat? Tarttis sittenkin? Koska mittari sanoi niin?

Ilman mittariahan ihminen ei voi huomata, että kotona tuulee. Ei vaikka korvat heiluisivat.

Tai verhot. Niin kuin meillä.  Taivaalta tulee vettä, kotona tuulee.