Perheenäiti päätti sen puistossa.

Ei tästä mitään tule. Miksi minä heitin ne vanhat pois? Mikä ihme siihen oli syynä?

Perheenäiti nappasi päällikön rattaisiin hiekkalaatikolta kesken leikkien ja työnsi pikkuväen kaupungille saman tien.

Hän osti itselleen juoksukengät.

 

Ei mitään mukana, muuta kuin kotiavain, ja olisiko sekään ihan oikeasti ollut tarpeen. Ei puhelinta, ei soseita, ei kenenkään vaippoja, vaihtovaatteita, kutimia, lapioita, ämpäreitä eikä myyriä. Ei mitään, vain omat jalat ja pää.

Ja se hyllyvä siinä välissä. Se lähtee nyt perhana, perheenäiti ajatteli ja juoksi. Ja sitten ei enää tarvinnutkaan ajatella.

Kengät ovat hyvät. Niillä voi juosta.

 

Perheenäiti seisoi tihkusateessa korkealla kalliolla ja katseli kaupunkiaan. Kalliolla tuuli.

Kengät ovat hyvät. Niihin ei mahdu muita. Minä ostin itselleni yhden hengen kengät.

Ihan omat.