Uudessa kodissa on pääsiäinen.

Kiirastorstaina päällikön sormi jäi jakkaran kannen väliin kun perheenäiti seisoi sen päällä. Älkää kysykö miten se on mahdollista, minä en tiedä. Pitkäperjantaina päällikkö kompastui ja löi päänsä. Lankalauantaina päällikön huuli turposi siniseksi kun sähköpiano kaatui hänen päälleen. Älkää kysykö miten se on mahdollista. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä päällikkö liukastui ja löi korvansa puusohvan kulmaan. Se oli ilmeisen mahdollista. Hetkeä myöhemmin pahnanpohjimmainen söi elämänsä ensimmäiset kaksi ruokalusikallista porkkanasosetta ja tipahti samaiselta sohvalta lattialle.

Nolla yhdeksän, yksi nolla nolla kaksi kolme. Ihmettelevätköhän ne siellä terveyspalveluiden neuvontanumerossa, miksi minä soitan koko ajan? Ihmettelevätköhän ne nykyään, miksi minä soitan nykyään niin muina miehinä, ikään kuin soittelisin koko ajan?

Saadaankohan me mitenkään pidettyä nämä lapset hengissä aikuisiksi asti, puoliso huokasi tänään, kun pahnanpohjimmaisen päästä etsittiin merkkejä siitä, mistä oli peräisin se kova kolahdus joka pahnanpohjimmaisen saatteli sohvalta lattialle. En tiedä, saa nähdä, perheenäiti vastasi. Pahnanpohjimmainen virnisti.

Pahnanpohjimmainen virnistelee koko ajan. Paitsi muun aikaa, jona hän huutaa kuin palosireeni. Palosireeni menee päälle kun palvelu ei pelaa. Sohvalta tipahtaminen on pientä. Nälkä on paljon suurempi murhe, ja aseeksi sitä vastaan on nyt otettu porkkanasose.

Meidän vauvat eivät koskaan ole porskuttaneet puolivuotiaiksi pelkällä maidolla. Eivät vaikka maailman terveysjärjestö sanoisi mitä. Palosireeni on puhunut. Se puhui kovempaa kuin maailman terveysjärjestö.

 

Jänis nukkuu samalla patjalla tyttären kanssa. Yöllä jänis pissii patjalle tyttären korvan juureen muina jänismiehinä, eikä tytär herää.

 

On ihanaa olla kotona. Mutta elämä, se vie kyllä voimat. Täälläkin.

Onneksi näköala keittiön ikkunasta on niin hyvä.

Se auttaa kaikkeen, aivan kaikkeen.

 

Miksi koti on niin tärkeä paikka?

Minä en tiedä.

Jotenkin se vaan auttaa olemaan. Jossakin.

Edes jotenkin.

Täälläkin.

 

Perheenäitiä uhkaillaan nykyään sähköpostitse äänestämättä jättämisellä, jos perheenäiti kannattaa ensi keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuustossa Katajanokan hotellihanketta. Uhkailkaa aivan vapaasti. En kannata Katajanokan hotellihanketta vaikka minua uhattaisiin aseella.

Perheenäiti on ottanut etäisyyttä.

Kun hän avaa sähköpostinsa, hänen ja postin välissä on uusi etäisyyys.

Se tuntuu hyvältä.

Minä vain luen tämän, en ota sitä itseeni. Luen mitä tässä sanotaan, ja vastaan, jos on aihetta.

Uusi etäisyys on hyvä. Sähköposti tuntuu asettuneen oikealle paikalleen.

Se alkaa tehdä tilaa jollekin muulle.

 

Päällikkö sai pääsiäismunan. Siinä oli jäniksen kuva. Päällikkö kiihtyi: ”tässä on loulupukki!”

Sitten päällikkö levitti koko uuden kodin täyteen serpentiiniä. Älkää kysykö mistä hän sen löysi – ja miksi edes kysyisitte? Nythän on pääsiäinen.

 

Yöllä, kun kaikki lapset nukkuvat, perheenäidistä tuntuu että perheen lapset on nyt hankittu.

Se tuntuu haikealta mutta kivalta. Lapset on nyt hankittu. Kohta ne tekevät tilaa jollekin muulle.

Tai siis: jokin muu tekee tilaa lapsille. Mutta sujahtaa silti takaisin keittiöön.

Se menee sinne mihin se mahtuu, se on siitä hyvä. Se mukautuu.

 

Tervetuloa. Ilman ei äiti voikaan elää. Ei mikään perheenäiti, ei ainakaan tämä.

Ihanaa olla kotona. Etäisyys maan pinnasta, se on nyt hyvä.

Juuri oikea. Keittiö on nyt juuri oikea ja hyvä, ja elämä, se keikkuu perässä, väsyneenä, selkä vääränä.

Juuri oikeana.