Perheenäiti istuu kaupunginvaltuuston valtuustosalissa.

Kello yhdentoista jälkeen Katajanokan hotellihankekeskustelusta on jäljellä viisi ja puoli puheenvuoroa.

Perheenäidin puheenvuorosta on jo aikaa. Se oli seuraavanlainen:

 

 

Hyvä puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut,

 

se, minkälaisen kuvan Helsinki antaa itsestään ulkomaisille sijoittajille, ei ole mielestäni puoliksikaan niin tärkeää kuin se, minkälaisen kuvan Helsinki antaa itsestään itselleen ja omille asukkailleen.

Minusta on vitsikästä, että hotellista puhutaan keskustan elävöittäjänä. Hotelli on majoitustila maksaville asiakkaille. Minkään hotellin pihalla ei myöskään ymmärtääkseni koskaan seisoskele suurta määrää lasisia ihmisiä, toisin kuin meille esitellyissä havainnekuvissa, joista tosiaan puuttuvat itse rakennuksesta myös ne mainoskyltit. Olisi myös ollut hauska nähdä se havainnekuva, jossa hotelli seisoo paikallaan räntäsateessa Helsingin keskustaa elävöittämässä. 

Itse rakennuksesta pitäminen tai pitämättä jättäminen on makuasia. Minussa tämä rakennus ei herätä erityisen suuria intohimoja. En ymmärrä, miksi sitä kutsutaan designhotelliksi. En ylipäätään ymmärrä, mikä tässä rakennuksessa nyt sitten olisi sitä maailmanluokan ihmeellisyyttä, jota kaupungistamme katsotaan puuttuvan. En ymmärrä, mikä tässä rakennuksessa oikein olisi se kuuluisa ”wau” tai mikä siinä olisi rohkeaa, mielenkiintoista, erilaista tai uutta. Minusta tämä esitelty rakennus on melko tylsä, mutta sillä, millainen se rakennus minun mielestäni on ja miten sen ymmärrän tai siis en, ei ole paljonkaan väliä. Sen sijaan sillä, missä käytössä sille aiottu tontti jatkossa on ja kenen oma se on, on paljonkin väliä.  

Ajatus rannan elävöittämisestä puolestaan on erittäin hyvä. Elävöittämiseen kuitenkin kannattaisi käyttää elävöittäviä keinoja. Rantaa elävöitetään parhaiten tuomalla sinne kaikille ihmisille avointa kaupunkitilaa, jossa tapahtuu jotain kiinnostavaa, tai jossa on vaan niin kertakaikkisen viihtyisää, ettei sieltä malta pysyä poissa. Jos tämä on joku mantra, minusta se on kuitenkin ihan hyvä mantra.

Toistaiseksi minä ja kaikki minun tuntemani helsinkiläiset olemme onnistuneet pysyttelemään melko tiiviisti poissa kaikista hyvistä helsinkiläisistä hotelleista. Siksi en oikein ymmärrä, miksi me kaikki nyt alkaisimme juuri tämän hotellin myötä viettää aikaa nimenomaan Katajanokan rannassa.

Kävin äsken kahvilan puolella leikkimässä sinne tuodulla tietokoneohjelmalla, jolla saa lentää Helsingin yllä. Lentäminen oli kivaa. Puheena olevasta hotellirakennuksesta se vain ei kertonut paljoakaan. Animaatio ei kerro mitään sään ja valaistuksen mukana vaihtuvista lasiseinien heijastuksista tai niiden takana tapahtuvasta toiminnasta, joka on lopulta se, mitä itse rakennuksesta tulisimme näkemään. Harva helsinkiläinen myöskään lopulta katselisi tätä rakennusta laskuvarjosta käsin.

Rakennuksesta pitäminen siis on makuasia. Itse en kuitenkaan lainkaan pidä tavasta, jolla tätä nimenomaista rakennusta on tähän nimenomaiseen rantaan ajettu. Mielestäni se tapa on pahan makuinen.

Siksi kannatan kaavan hylkäämistä.

 

 

Tuntuu kuin olisin tullut tänne jostain kaukaa.

Kaukaa, kotoa.

Kotona on ollut aika väsyttävää.

 

Viisi puheenvuoroa jäljellä. Mitenköhän kotona jaksetaan?

 

Pari ajatusta, ja:

kolme puheenvuoroa jäljellä.

Rakennetaankohan se hotelli?

Käynköhän minä siellä koskaan, jos se rakennetaan?

 

Kaksi ja puoli puheenvuoroa jäljellä. Yövynköhän minä siellä hotellissa koskaan? Minkä väriset verhot sinne mahdetaan laittaa? Pidänköhän minä ne kiinni vai auki? Ovatkohan ne mahdollisesti läpinäkyvät?

 

Kaksi puheenvuoroa jäljellä.  Tuleekohan perhe mukaan sinne hotelliin? Kuinka käy lasiseinien, jos päällikkö tulee mukaan?

 

Viimeinen puheenvuoro.

Puhujan mukaan tänään on käytetty 26 puheenvuoroa puolesta ja 26 vastaan.  

Tiukille menee.

 

Kohta äänestetään.

Nyt äänestetään.

Perheenäiti painaa nappia.

 

Katajanokalle…

ei rakenneta sitä hotellia.

 

Hyvää yötä Helsinki.