Perheenäiti istuu uudessa keittiössään.

Tekisi mieli itkeä. Se on niin iso. Ja sen ikkunasta näkee niin pitkälle. Niin pitkälle.

 

Varsinainen muuttopäivä on vasta ensi viikolla, mutta tänään perheenäiti ja puoliso  kantoivat uuteen vanhaan kotiin vaahtomuovipatjat lattialle.

Me ei enää ikinä aiota nukkua missään kaksiossa, ei enää ikinä.

 

Minä olen päässyt kotiin.

Miten me mahduttiin sinne kaksioon, miten me ylipäätään pystyttiin asumaan siellä melkein kokonainen vuosi?

Ei mitenkään.

 

On yö. Pikkuväki ja puoliso nukkuvat. Uusi tiskipöytä on jo naarmutettu.

Se on hyvä. Jotain elämää täälläkin viimein, kotona.

Minä en poistu täältä enää koskaan.

 

Paitsi huomenna. Jänis unohtui kaksioon.