Olenko minä mato vai selkärankainen? perheenäiti mietti opetuslautakunnan kokouksen jälkeen myöhään yöllä.

Tosi myöhään hän vastasi:

haluaisin olla selkärankainen.

 

Sen jälkeen hän kirjoitti vihreiden luottamushekilöiden sisäiselle sähköpostilistalle seuraavan viestin:

 

 

”Olen yrittänyt miettiä, mitä hyvää voisin sanoa opetusviraston palveluverkkoesityksestä. Jotainhan varmaan täytyisi, tai ainakin täytyisi yrittää. 

 

Ensimmäinen mitä tulee mieleen on tämä:

 

no se varmaan kyllä säästäisi paljon rahaa.

 

Mutta - kun seuraava mitä tulee mieleen onkin tämä:

 

vai säästäisikö?

 

 

Tässä ollaan nyt ehkä asian ytimessä. (Toivon mukaan.)

 

Esitys säästäisi opetustoimen rahaa, mutta säästäiskö se sitä koko kaupungin tasolla, onkin toinen juttu. Toinen mutta tärkeä. Jos esitys ei sisällä mitään laskelmia muutosten kustannuksista, eikä todellisia selvityksiä tyhjenevien tilojen jatkokäytöstä - mitä esitys ei siis sisällä - ei meillä ole mitään aitoa mahdollisuutta arvioida, paljonko esitys kaupungin rahoja säästäisi.

 

En pidä viisaana sitä, että opetuslautakunnan jäsen arvioi esityksen vaikutuksia pelkästään opetustoimen kukkaroon, ja viis veisaa siitä mitä tyhjille tiloille lopulta tapahtuu, en ainakaan jos hän on samalla kaupunginvaltuutettu. Olisin myös mielelläni perustelemassa esimerkiksi omille lapsilleni (joiden koulu löytyy lakkautuslistalta), miksi heidän tuossa naapurissa sijaitseva koulunsa piti äkkiä saada tyhjäksi, jos ei sitä sitten millään muulla heti täytettykään.

 

Voi olla vaikea keksiä heille mitään viisasta perustelua. Jos sitä ei siis ole.

 

 

Olen itse hyvin vitsikkäässä tilanteessa. Tulin politiikkaan ja hupsista vain valtuustoon asti siksi, että lasteni koulua yritettiin muutama vuosi sitten lakkauttaa huonoin perusteluin, jotka muuttuivat matkan varrella toisiksi sitä mukaa kun edelliset osoitettiin hiukan huonoiksi. Nyt olen lautakunnassa, jonka pitäisi lakkauttaa sama koulu jälleen uusin perusteluin, ja lisäksi monta muutakin koulua. Joiden lakkautusperusteiden viisaudesta olen tässä vaivihkaa yrittänyt saada jotain vihiä.

 

Tilanne on oikestaan minun kannaltani aika hyvä. Tähän tulokseen olen asiaa pari kuukautta pohdittuani tullut. Tilanne on sikäli hyvä, että tiedän tasan tarkkaan, millaisia vaikutuksia päätöksenteolla nyt on, ei vain oman perheeni ja ystävieni perheiden elämään, vaan kaikkien lakkautuslistan koulujen lasten perheiden elämään. Uskaltaisin myös väittää - vaikken itse millään koululla työskentelekään- että minulla on jonkinlainen aavistus siitä, millaisia vaikutuksia esitysten toteutumisella on aika monien helsinkiläisten koulujen henkilökunnan työmotivaatioon. Etenkin niiden koulujen, jotka olivat listalla jo muutama vuosi sitten.

 

Turha kai edes sanoa: vaikutukset eivät ole erityisen hyviä.

 

En tiedä olenko onnistunut leimautumaan ihmiseksi, joka ei koskaan missään oloissa ole halukas lakkauttamaan yhtään mistään yhtään mitään, tai joka vastustaa aina kaikkea. Voi olla. Ehkä olenkin välillä turhan jäärä. Voi olla.

 

Olen kuitenkin yrittänyt, uskokaa tai älkää, miettiä, voisiko tämä kouluverkkotarkastelu, jota nyt ollaan tekemässä, olla perusteltu ja ihan paikallaan.

 

Mielestäni se ei ole.

 

 

 

Opetustoimen perustehtävä on huolehtia siitä, että Helsingissä opetetaan ja opitaan, ja että se tapahtuu niin hyvissä oloissa kuin mahdollista. Lisäksi ei olisi pahitteeksi, että kaupungin lapset, joiden hyvinvoinnista ollaan viime vuosina kasvavassa määrin oltu huolissaan, voisivat kouluissaan paremmin kuin huonosti.

 

Jos me ollaan tästä kaikki samaa mieltä, sitten on syytä myös nähdä, mikä kaikki tätä perustehtävän toteutumista edistää, ja mikä sitä mahdollisesti estää.

 

Minun ymmärtääkseni - ja nyt kaikki OIKEAT asiantuntijat saavat ilomielin korjata - koulun hyvän toiminnan ja sen mahdollisen kehittämisen edellytys on jatkuvuus.

 

Kaikki oikeat asiantuntijat saavat korjata tämänkin, jos tarpeen: koulu on yhteisö. Se ei ole palvelu, jota voidaan ongelmitta siirrellä, ja jonka jäsenet ongelmitta siirtyvät.

 

Oppilaita ja opettajia ei voi ongelmitta siirrellä. He ovat ihmisiä. Ihmiset kiinnittyvät yhteisöihinsä. Yhteisöiden hajottamisella on isoja vaikutuksia. Siksi yhteisöjen  hajottamiselle täytyy olla hyvät perustelut. Kehno ei riitä. Syyn täytyy olla hyvä: hajottamiselle täytyy olla perustelu, jota pidetään niin hyvänä, että yhteisön jäsenten hyvinvointi valitettavasti jää kakkoseksi.

 

Silloin kun rahat loppuvat, tämä kaunis ajattelu tietenkin voidaan ohittaa. Tyhmempikin ymmärtää tämän: hyvä maksaa. Yhteisöjen ylläpito maksaa, rahaa on saatava. Tyhjästä ei kuulemma ole hyvä nyhjästä vaan paha. En ole eri mieltä.

 

 

Olen yrittänyt ymmärtää kaupungin taloustilanteen vakavuutta. Uskon että se on tosiasia. Olen pirun huono numeroissa ja huono talousihminen, joten luotan siihen, että kun minulle sanotaan että tilanne on vakava, tilanne on vakava. Monet tällä listalla ovat koettaneet vihjaista, että jotain tarttis kyllä tehdä.

 

Se mitä MINUN mielestäni nyt tarttis tehdä, onkin aito priorisointi. Ei vaan leikisti, vaan oikeasti.

 

 

En näe toimivien, lähikouluina hyvin palvelevien, hyvän kokoisten ja kohtuullisen tehokkaasti tilaa käyttävien yhteisöjen hajottamista taloudellisena välttämättömyytenä niin kauan kuin meillä vielä kuitenkin on varaa elävöittää keskustakortteleita ja suunnitella ja ehkä myös olla toteuttamassa keskustakirjaston (ja sen viereen kaavaillun oudon maanalaisen rakennuksen, jonka on tarkoitus sijaita läpinäkyvän vesialtaan alla näillä leveysasteilla, ja jonka käyttötarkoitus kyllä sori nyt jäi minulle vielä epäselväksi) kaltaisia hauskoja ja (ehkä myös) tarpeellisia hankkeita.

 

En vain näe.

 

 

Tämä olisi ison keskustelun paikka. Isomman, kuin mitä keskiviikon ryhmäkokouksessa ehditään käydä. Näen opetustoimen palveluverkkoesityksessä isoja ongelmia, mutta kaikista isoimpana ongelmana näen sen, että me pohdimme vakavalla naamalla säästämistä väärästä päästä: kaupungin perustoiminnoista, samaan aikaan kun monet kalliit hauskuushankkeet edelleen ehkä ovat melkolailla läpihuutojuttuja.

 

Hauskuus on hyvästä, enkä halua sitä kaupungista poistaa. Olen myös sitä mieltä, että tarttis sekin rahaa. Myös ankeina aikoina. Mutta:

 

olen valmis vakavasti harkitsemaan tarpeellisten koulujen lakkauttamista sitten, kun rahat ovat oikeasti loppu. Voin olla väärässä, mutta minusta vaikuttaa siltä, että ihan vielä ne eivät ole.

 

 

En itse näe tätä vastuun pakoiluna enkä kyvyttömyytenä tehdä ikäviä päätöksiä. Näen tämän vastuullisena tapana olla päätöksentekijän roolissa.

 

Jos minun on tehtävä ikäviä päätöksiä, olen valmis tekemään niitä, mikäli pystyn perustelemaan ne riittävän hyvin heille, joita päätöksenteko oikeasti koskettaa. Suomeksi: mikäli niissä on jotain ihmissilmällä havaittavaa järkeä.

 

Tässä opetustoimen palveluverkkoesityksessä sitä ei nyt kovin paljon vaikuttaisi olevan. Ei vaikka olisi mitkä lasit päässä.

 

 

Pahoittelut, tästä tulikin lyhyen jatkoviestin sijaan pitkä, henkilökohtainen vuodatuspohdinta.

 

Olin kai sen tarpeessa. Lista joutui viattomaksi uhriksi.

 

Olen kai yrittänyt selittää itselleni, miksi nyt esitettyyn palveluverkkotarkasteluun suhtautuminen kriittisesti ei olisikaan vastuun pakoilua, vaan vastuun ottamista tärkeänä pitämänsä asian hoitamisesta.

 

Toivottavasti se tässä viestissä edes jotenkin alkeellisesti onnistui.

 

 

Lopuksi:

 

halusin kai vain sanoa, että minun mielestäni meidän olisi tilakulujen puolisokean karsimisen sijaan budjetoitava opetustoimelle lisää rahaa tilakuluihin, koska oppilasmäärien väheneminen on väestöennusteiden mukaan Helsingissä vain tilapäistä. Tiloista luopuminen säästösyistä nyt on käytännössä yhteisöjen lyhytnäköistä hajottamista, jonka haittavaikutukset ovat monilla alueilla siitä saatavia taloudellisia hyötyjä isompia.

 

Tulihan se sieltä. Sori että näin kesti.

 

 

En ole tässä huolissani vain omien lasteni koulun tulevaisuudesta, tai kavereiden lasten. Tai kaikkien muiden lasten. Olen huolissani siitä, millaiset arvot meidän päätöksentekoamme ihan oikeasti ohjaavat.

 

Lisäksi olen, ihan vakavasti, huolissani siitä, kuinka hyvin Helsinki nyt huolehtii omasta kyvystään pitää täällä asumassa ihan tavallisia, veroja maksavia lapsiperheitä.

 

Olen siitä huolissani ihan puhtaasti siksi, että olen itse jo harkinnut muuttamista täältä pois, kun lapsilta kerran on koko ajan lähdössä koulu ja lähialueen kaikista kivoimmat päiväkoditkin ovat pian oman keskituloisen perheeni maksukyvyn ulottumattomissa, ja asumiskustannuksemme alkavat nousta turhan korkeiksi, ja siksi, että tunnen useamman kuin yhden muunkin perheen, jotka harkitsevat aivan samaa. Samoista syistä.

 

Kunpa joku ottaisi tämän vakavasti. Ei minua täällä ehkä kukaan jää kaipaamaan, mutta paria muuta verojansa (ajoissa) maksavaa voi jollain kyllä tulla ikävä.

 

Julia”

 

 

Tämän jälkeen perheenäiti totesi, että kohta onkin jo aikainen aamu, ja meni nukkumaan aivan liian myöhään.