Mitä perheenäiti teki kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen?

Kävi juomassa pari kaljaa.  Tarkemmin laskettuna kaksi.

Hui kauhistus. Hiton hyvältä maistui. Entä mikä odotti kotona?

Jotain hyvin, hyvin kaunista.

 

Pahnanpohjimmaisella on tapana nukkua kainalossa. Hänellä ei ole vaihtoehtoja, koska hänellä ei ole omaa sänkyä.

Paitsi että

tänä yönä pahnanpohjimmaiselle näyttää järjestyneen se vaihtoehto.

 

Perheenäiti tuli kotiin, taksilla. Oli yö keskellä viikkoa. Perheenäiti avasi varovaisesti makuuolohuoneen oven.

Sängyllä nukkui puoliso. Puolison sylissä, kirjaimellisesti puolison sylissä, nukkui pahnapohjimmainen.

Tohon minä en olisi pystynyt, perheenäiti ajatteli. Pystyn ehkä vaikka mihin, mutten tohon. Hyvä että joku muu pystyy.

 

Aamupäivällä, ennen vahvahkoa poliittista ahdistusta, perheenäiti vei päällikön muskariin.

Pahnanpohjimmainen on siellä vain jonkinlaisena taustahahmona, hän on mukana, koska ei häntä oikein kotiinkaan voi jättää.

Tänään muskariopella oli sijainen. Sijainen ei tullut ajatelleeksi, että pahnanpohjimmainen on vasta syntynyt ja sitä paitsi pelkkä taustahahmo. Niinpä sijainen ojensi pahnanpohjimmaiselle, pienelle vauvalle, käteen oman helistimen.

Pahnanpohjimmainen tarttui siihen. Pahnanpohjimmainen asioi tänään muskarissa helistin kädessä, ja pidettyään ensin helistintä hetken kädessään, hän päätyi helistämään sitä.

Tämä on liikaa, perheenäiti ajatteli. Mulla on tässä vauva. Se syntyi vasta, ja nyt se heiluu tässä helistin kädessä. Tämä on ihan liikaa.

 

Kaupunginvaltuuston kahvilassa, alkuillasta ennen kotiinlähtöään, pahnanpohjimmainen potkiskeli nahkasohvalla ilman vaippaa ja virnisti. Hän tuntui sanovan:

moi. Muistatko mikä on tärkeää?

Joo, perheenäiti ajatteli silloin.

 

Kunpa en koskaan unohtaisi.