Vuosi o                                                                                                                     b         n kuulemma vaihtunut.

Hyvä.

 

….,,,,,,,,,,,,,,,,,hggggfffccxz 

 

Ja kuten huomaatte, päällikkö on entisensä.

 

Tänä vuonna perheenäiti aikoo karistaa kymmenen lihavaa vuotta. Nyt on lama, nyt täytyy riutua. Perheenäiti aloitti sen eilen Hakaniemen Sokoksen alakerran alennusmyynnistä:

”Pilatesharjoituksia laihduttajille – nopea ja tehokas tapa keventyä ja muokata vartaloa pysyvästi”, 9,95 €.

Kehonhallintaa, kyllä. Ohi ovat ajat joina perheenäiti yritti hallita pelkkää kotitaloutta. Se paisui menneinä vuosina täysin hallitsemattomaksi. Kotitalouden mopo lähti käsistä ja tänä vuonna perheenäiti ohjaa sen ulos ovesta. Tervemenoa. Perheenäiti aikoo nyt vähän jumpata.

Tai siis –

sivulle 28 päästyään perheenäiti ei enää ollutkaan ihan varma siitä, mitä hänen on tämän kirjan avulla tarkoitus oikein hallita.

”Hengitä ulos ja kuvittele, että peräaukostasi on karkaamassa ilmaa.”

 Tytär nauroi kaksin kerroin, esikoinen pyöritteli silmiään ja puoliso totesi päätään kääntämättä:

siis pierunhallintaa.

Okei, jostainhan perheenäidinkin on aloitettava. Edes joku hallinta.

 

Välipäivinä keski-iän kriisi äityi niin pahaksi että jotain oli viimein tehtävä. Se oli optikon syy. Näöntarkastuksessa nuori sutjakka nainen totesi perheenäidille tämän tilatessa uusia lukulaseja: ”onhan tämä sinun lähinäkösi ollut aika huono, mutta et sinä kyllä nyt enää näe kauaksikaan. ”

Huokaus.

Perheenäiti valitsi kehykset, tilasi niihin linssit, meni kotiin ja hautoi.

Lopputulos oli, näin jälkeen päin ajatellen,  väistämätön.  Näin  jälkeen päin ajatellen perheenäiti ei oikeastaan voi tajuta, miksei hän tajunnut tehdä sitä aiemmin.

Se nimittäin toimi.

 

Perheenäiti lakkasi värjäämästä hiuksiaan kolmatta lastaan odottaessaan. Kai siinä oli takana joku hyvä aikomus. Aikomus saada tukasta hyväkuntoinen, aikomus olla luonnollinen, aikomus lakata hölmöilemästä.  Aikomus tulla vanhaksi siis.

Se oli hyvä aikomus. Näin hyvä: tukka oli monta vuotta ihan yhtä huonossa kunnossa kuin ennenkin, ja lisäksi maantien värinen. Minkä lisäksi perheenäiti tuli vanhaksi.

Eiköhän se jo riittänyt. Uudenvuoden aattona perheenäiti lyllersi kampaajalle ja värjäytti hiuksensa. Kotiin tullessaan hän totesi tulleensa paitsi vanhaksi ja kanariankeltaiseksi, myös onnelliseksi.

Enää ne farkut. Ne pitäisi enää saada vedettyä jalkaan. Vähän polvia ylemmäksikin.

Perheenäiti jatkoi siis lukemista – nyt kun hänellä on uudet silmälasit, se onnistuu. (Näytänkö minä pahasti tädiltä? kanariankeltainen perheenäiti kysyi puolisoltaan silmälasit päässä. Et, sinä näytät naisjohtajalta, puoliso vastasi tädille viisaasti. ) Hyvä, naisjohtaja vastasi, ja jatkoi siis lukemista, tällä kertaa yhdessä pierunhallinnasta kiinnostuneen puolison kurkkiessa olan takana.

Päästiin jo kohtaan ”ennen kuin aloitat”:

”Valmistele harjoittelupaikka lämpimäksi, mukavaksi ja häiriöttömäksi. Varmista, että tilaa on riittävästi, jotta voit liikuttaa käsiä ja jalkoja vapaasti.”

Okei, tähän se sitten tyssää, puoliso totesi, ja kääntyi takaisin dekkarinsa pariin.  

 

Perheenäiti katseli ympärilleen. Puoliso oli oikeassa. Harjoittelupaikalla alaston kaksivuotias keinui keinuhevosella yhdessä pehmomyyrän kanssa silputun talouspaperirullan päällä pahnanpohjimmaisen keskittyessä pulauttamaan matolle. Harjoittelupaikan matolle. Sille matolle siis, joka olisi voinut olla se harjoittelupaikka. Koska muuta paikkaa ei ole.

 

Se kehonhallinnasta. Ei ole mitään paikkaa, jossa käsiä ja jalkoja voisi liikuttaa vapaasti. Ehkä perheenäiti yrittää sitten vain hallita ajatuksiaan.

Siihen tarvitaan kahvia.

Perheenäiti keittää kahvia.