Perheenäiti istuu keittiössä ja ajattelee keskellä päivää.

Pyydän teiltä kärsivällisyyttä. Minulla on kyllä jotain sanottavaa palveluverkkotyöryhmän outoihin esityksiin opetustoimen osalta, mutta koska näitä hiljaisia hetkiä, joina muu perhe nukkuu päiväunia osan huidellessa omilla teillään, on niin vähän, kaikki sanottava vielä hautuu.

Mutta sitä on paljonkin.

 

Perheenäiti pesi vessaa ja ajatteli. Perheenäiti pesi pyykkiä ja ajatteli. Perheenäiti imetti, lajitteli leluja lattialta, huuhteli vaippoja ja ajatteli. Perheenäiti piipahti leikkipuistossa ja ajatteli – mutta ennen kaikkea, perheenäiti piipahti viime viikolla opetuslautakunnan jäsenen ominaisuudessa neljässä koulussa, jotka on laitettu palveluverkkotyöryhmän lahtauslistalle, ja niissä hän vasta ajattelikin.

Minä niin toivoisin, että ne kirkkaat, joskus jopa jotain ymmärtävät, kokonaisuuksia hetken verran melkein kirkkaasti hahmottavat ajatukset voisi tulostaa aivoista suoraan tähän, vessaa pestessä, ilman että niitä tarvitsee erikseen naputella, mutta näin ei ole.

Ensin täytyy naputella.

Ja nyt, nyt kun ne nukkuvat ja huitelevat omilla teillään, suurperheeni jäsenet, minä aion kutoa ja leipoa. Ja ajatella.  Ja jonain yönä, toivottavasti pian, minä kerron teille mitä ajattelin viime viikolla Puistolan ja Nurkkatien ala-asteilla, Maatullin koululla sekä Alppilan yläasteella ja lukiossa.

Sen lisäksi ajattelin kertoa myös, mitä mieltä olen Helsingin kaupungin opetustoimen johtajan julkisista lausunnoista viime viikolla.

 

Siitä tulee pitkä kirjoitus. Siksi pyydän: kärsivällisyyttä.

Kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan. Ei sentään ihan kaikkea.

 

Viime yönä tonttu ei jaksanut tulla. Yöllä tonttu kysyi puolisoltaan: mitä luulet, voisiko tonttu tulla ja tuoda namuset lapsille vasta aamulla?

Aamulla, kun tonttu ei edelleenkään ollut tullut (isot lapset kun eivät vielä olleet kotona), puoliso kysyi: onkohan tontun kanssa aloitettu yt-neuvottelut? Aletaankohan meille tuoda nyt halvempia tonttuja ulkomailta?

Toivottavasti ei, perheenäiti vastasi, sillä sittenhän lapset eivät ehkä ymmärrä tontun jättämiä viestejä.

 

Mutta erään työryhmän palkkalistoille vaikeasti ymmärrettävä tonttutyövoima näyttää jo soluttautuneen. En nyt viitsi erikseen mainita että minkä työryhmän, ja missä kaupungissa.

Sillä tuskin minun erikseen tarvitsee.