Pahnanpohjimmainen, kuka hän on?

Me ei oikein tiedetä. Hän on kai joku niistä vauvoista, joita syntyi perheeseen juuri ennen kuin lapsilta piti lakkauttaa se koulu, vai oliko se jälkeen, vai oliko se ennen, vai oliko se jälkeen, en muista. Niitä kun on tullut useampi vuorotellen, vauvoja ja koulujen lakkautuslistoja.

Pahnanpohjimmainen on se vauva, joka nukkuu jonkun kainalossa kun mamma istuu tietokoneen ääressä. Tai kun mamma puhuu puhelimessa. Tai kun mamma puhuu – jos ei muuten, niin itsekseen.

Ja päällikkö, no, päällikkö on se pieni ihminen, joka tuli siihen tulokseen, että kun isoilta sisaruksilta aiotaan (jälleen) lakkauttaa koulu ja häneltä itseltään neuvola, ja muiltakin kaupunkilaisilta melkein kaikki muukin, ja perheeseen on juuri syntynyt pienikin sisar, ja mamman pitäisi tällä kertaa olla sinä lakkauttavana osapuolena – no, päällikkö tietenkin tuli siihen tulokseen, että juuri tässä kohtaa on sopiva hetki aloittaa toden teolla oma uhmaikä.

 

Perheenäiti on keisarinleikattu kolme ja puoli viikkoa sitten. Sen kunniaksi hän saa nyt tavata paitsi niitä lakkautuslistoja, myös uusia kommentteja blogistaan. Tätä kirjoitusta edeltävää kirjoitusta edeltävään kirjoitukseen oli viime yönä ilmestynyt seuraava kommentti:

 

”Älä kuseta itseäsi, t. Selkärankasi”.

 

Nimettömän kirjoittajan mielestä se ehkä oli hauskaa. Vaikea sanoa.

Kusetinkohan minä itseäni, vai keisarinleikattiinko minut todella kolme ja puoli viikkoa sitten, perheenäiti miettii. Oliko se minun selkärankani, josta ei siellä leikkauspöydällä oikein meinannut löytyä sitä oikeaa paikkaa johon puudutusaine piti pistää? Koko leikkaussali odotti hiljaisena sitä, että potilaan jaloissa tuntuisi se kuuluisa sähköisku, ja olinko se minä, jonka mielestä he odottivat sitä hiukan liian hiljaa? Ja hiukan liian kauan?

Olinko se minä jota silloin pelotti, ja joka kysyi silloin: mitä jos se sitä oikeaa paikkaa ei löydykään? Mitäs sitten tehdään? Eivätkä ne vastanneet, vaan jatkoivat odottamista. Neula selkärangassa sattui.

Olinko se minä, ja oliko se minun selkärankani, ja jos, niin miksei se puhunut minulle silloin, kun se kerran puhuu nyt?

Vaikea sanoa.

 

Minun selkärankani. Sieltä löytyi sitten se oikea paikka. Sähköisku tuli. Se ikävästi pelkäämäni, jota lopulta kuitenkin niin hartaasti toivottiin, koko leikkaussalin voimin, sillä sähköisku kertoo kai että puudutusaine meni sinne minne sen piti. Sittenkin. Ja sitten pahnanpohjimmainen tuli ja hänelle sanottiin: tervetuloa. Ja itkikö joku, minä en muista, minä keskityin pyytämään niiltä että voisiko hänet jo kohta saada tänne sermin tälle puolelle. Että saisiko hänet jo kohta tavata.

Sen jälkeen häneen ei sitten olekaan liiemmin ehditty kiinnittää huomiota.

 

Perheenäitiä väsyttää. Silloin kun hän ei istu koneen ääressä, hän imettää, ja useimmiten kun hän istuu koneen ääressä, hän myös imettää.

Äitiysloma. Se olisi varmaan ollut ihan kiva. Mutta joku jossain päätti toisin.

Mitä luulette, olikohan se mahdollisesti minun oma selkärankani? Sekö tämän koko sopan lopulta aiheutti?

Vaikea sanoa. Mutta helppo sanoa: nyt väsyttää.

Sillä se on totta – sekin.

Paitsi tietysti jos vain kusetan itseäni. Sillä niinhän poliitikot kaiketi tekevät, kaiken sen ajan jona he eivät kuseta muita.

 

Nyt väsyttää. Äkkiä tämän blogin kirjoittaminen alkaa tuntua jotenkin tylsältä.

Ennen se oli enimmäkseen kivaa. Ennen oli toisin.

Ennen oli paremmin. Meillä kaikilla. Aikana ennen sitä listaa. Aikana ennen kuin koko kaupungilta oli tullut mitta täyteen.

Nyt minä luulen että siltä on tullut. Ja jos ei nyt, niin sitten se ei ikinä täyty.

 

Tehkää jotain. Minäkin yritän. Vaikkei minun selkärankani ilmeisesti sitä usko.

Ehkä sitäkin jo vähän väsyttää. Ja olisiko se oikeasti joku ihme.

 

Helsingin kaupunginvaltuutetut tavoittaa osoitteesta etunimi.sukunimi(ät)valtuusto.hel.fi.

Tai siis pitäisi tavoittaa. Ne samat, me samat, jotka vahvistimme keväällä Helsingin  kaupungin valtuustostrategian vuosille 2009-2012. Sen, johon me kirjoitimme:

 

Tavoite: Kaupunkilaisten tyytyväisyys kaupungin palveluihin lisääntyy.

ja:

Kaupunkilaisten keskinäinen eriarvoisuus ja kaupunkiköyhyys vähenee.

ja:

Asiakastyytyväisyys kaupunkitasolla paranee ja hyvinvointierot kaventuvat.

ja:

Kaupungin palveluajattelua parannetaan voimakkaasti ja luodaan uusi asukkaille enemmän arvoa tuottava palvelukulttuuri.

ja:

Palveluverkon tarkistuksissa pyritään säilyttämään lasten lähipalvelut.

ja:

Järjestetään asukkaiden kuulemiseksi keskeisissä palveluissa alueellisia palvelupaneeleja eri alueilla keskushallinnon, eri virastojen ja luottamushenkilöiden yhteistyönä.

 

Alueellisia palveluverkon tarkistuspaneeleja, asukkaiden kuulemista ja uudenlaista asiakastyytyväisyyttä odotellessa,

hyvää yötä Helsinki.