Se tulee aina täysin varoittamatta, ja täysillä.

Se laskeutuu siihen sänkyyn, jossa puolet perheestä on juuri nukahtanut, ja johon perheenäitikin niin kovasti, niin kauhean kovasti olisi halunnut nukahtaa myös. Samaan aikaan muiden kanssa.

Ettei olisi taas tarvinnut jäädä yksin valvomaan.

Se tulee. Äkillinen kova ikävä. Se tulee ja tuo paljon kavereita ja sitten sänky onkin niin täynnä, että siitä on noustava.

Kun äkillinen kova ikävä tulee, perheenäiti alkaa esittää itselleen kysymyksiä. Ja se on aivan kauheaa, koska niihin täytyy vastata itse, keskellä yötä.

Ihan ilman apua.

 

Muistatko kun mietit pienenä, mikä sinusta tulisi isona? (Joo.) Mihin päädyit? (Näyttelijä tai hammaslääkäri.) Hammaslääkäri? (En minä sitä itsekään oikein ymmärtänyt.)

Muistatko kun olit vähän isompi, kirjoittamassa ylioppilaaksi, ja mietit, mikä sinusta tulisi isona? (Joo.) Mihin päädyit? (Ei minusta koskaan tule hammaslääkäriä.) Mihin muuhun päädyit? (Ei minusta koskaan olisi siihen, missä olen nyt.) Missä olet nyt? (Hyvin oudossa paikassa.)

Mikä se paikka on? (En tiedä. Täällä istutaan kokouksissa ja vieraannutaan tosielämästä.) Haittaako se? (Ei haittaisi, ellei kyse olisi kokouksista, joissa päätetään toisten tosielämästä.) Pitikö sinun ryhtyä poliitikoksi? (Ei.) Pitikö sinun ryhtyä kotiäidiksi? (Ei.) Pitikö sinusta tulla keski-ikäinen? (Ei tietenkään.) Mitä jos sinulle olisi silloin kerrottu, että sinusta tulee niitä kaikkia? (Olisin masentunut vakavasti. Sitten olisin pistänyt hanttiin.)

Mikset pistä hanttiin nyt? (Hyvä kysymys. Vieläkö ehtii?) Hyvä kysymys. Vieläkö ehtii?

Täytyykö tähänkin vastata itse?

 

Äkillinen kova ikävä takaisin jonnekin. (Minne?) Emmä tiedä, nuoruuteen? (Ei siellä hei nyt NIIN kivaa ollut.) Ei niin, mutta jotain kuitenkin. (Mitä?) Siellä oli tapana pistää hanttiin. Kun alkoi tuntua siltä että eihän tästä mitään tule. (Eihän silloin mistään mitään koskaan tullutkaan?) Ei niin. Mutta ainakin silloin pistettiin hanttiin.

 

Mitä aiot kysyä seuraavaksi? (Kaikista vaarallisimman kysymyksen.) Miksi? (No siinähän se tulikin.)

Miksi kirjoitat tätä nyt? (Ymmärtääkseni omat ajatukseni.) Onko se tärkeää? (On.) Miksi kirjoitat muille? (Etten olisi yksin, eivätkä muut.)

Mikä on kauheinta maailmassa? (Jäädä yksin.) Mikä on parasta? (Se, ettei jää.)

 

Nytkö alat päästä asiaan? (Joo.) Mitä sinulla on ikävä? (Muita.) Keitä muita?

 

Tauko. Nyt pitää miettiä.

 

Keitä muita?

(Kaltaisiani.)

Onko heitä?

(On.)

Oletko varma?

(Joo.)

Mistä tiedät?

(Kamoon, minä olen keski-ikäinen. Kyllä ne hei jo jotain tietää.)

 

Äkillinen kova ikävä. Pois kokouspöydistä, pois vieraantumasta, pois kotoa. Pois kotitaloudesta, pois politiikasta, pois löpsähtäneestä keski-iästä,  löpsähtäneestä aikuisuudesta, koko elämän kestävistä talousvaikeuksista, pois nykyajasta. Omasta nykyajasta. Asiallisista oloista, tylsyydestä.

(Sulla on joku kriisi.) Niin on. (Oletsä huomannut, että sulla on aika usein?) Jep.

 

Mitä osaat? (Kaikenlaista.) Mitä et? (Olla hiljaa.)

Mikä on se yksi asia maailmassa, jonka olet aina osannut? (Sanonko ääneen?) Sano vaan. (Sano itse.)

Naurattaa muita.

 

Mitä sinulla on ikävä?

(Sanonko ääneen?)

Sano vaan.

(Okei.)

Sitä, että joku naurattaisi minua.

 

Oletko yksinäinen?

(Alan olla.)

Eikö se ole ihan tuttua?

(On se.)

Etkö ole jo tottunut?

(En ole, enkä aio.)

 

Oliko tämä vähän hassu kirjoitus?

(Taisi olla.)

Ymmärrätkö mistä se tuli?

(Joo.)

Luuletko että joku muukin voisi ymmärtää?

 

Tauko.

 

Luuletko?

(En ehkä olisi muuten sitä kirjoittanut.)

 

Mikä on kauheinta maailmassa?

(Jäädä yksin.)

Oletko yksin?

(En.)

Oletko varma?

(Olen.)

Helpottiko?

(No joo.)

 

 

Kaikki maailman löpsähtäneet aikuiset, pankaa hanttiin. Ja seuraavan kerran kun nauratte, ottakaa minut mukaan.

Minulla on sitä ikävä.