Perheenäiti ei istu keittiössä. Perheenäiti istuu olohuoneessa syystä että keittiössä istuu kaksi pahantuulista teiniä.

Perheenäiti ottaa vähän etäisyyttä.

 

Miksi ne istuvat keittiössä puolilta päivin perjantaina? Ulkonahan sataa kylmää vettä ja koulu olisi kutsunut kastumaan jo aamukahdeksalta?

Siksi kun perheenäiti ei päästänyt heitä kouluun. Siksi he ovat niin tavattoman pahantuulisia. Koulu nimittäin voittaa kotiolot, mistä kiitos koululle - kotioloissa ei nyt tosiaankaan ole kiittämistä.

Eilen illalla, kun koulusta tuli viesti, jonka mukaan sikainfluenssa on nyt levinnyt tähänkin kouluun, perheenäiti mietti että jokohan se alkaisi olla tämän perheenäidin viikko pulkassa. Että voitaisko seuraavat uudet ongelmat todellakin ottaa ratkaistavaksi vasta ensi viikolla, mitä jos nyt kuitenkin levättäisiin ensin pari päivää? Katsottaisin videoita vaikka?

Jos tähän perheeseen saadaan nyt sikainfluenssatartunta, isä ei pääse mukaan lapsensa syntymään. Eivätkä lapsetkaan katsomaan uutta tulokasta, mikäli perheenäiti itse ylipäätään pysyy hengissä omaan leikkaukseensa asti ja onnistuu saamaan leikkaussalista mukaansa, tai edes jonkun muun mukaan, tulokkaan jota katsoa. Ja jos rokottamaton päällikkö nyt saa sikainfluenssan, perheenäiti ei voi hoitaa häntä. Ja jos hän joutuu palovammansa takia leikattavaksi, isä ja äiti eivät pääse sairaalaan mukaan, eikä päällikkö saa leikkauksen takia rokotusta silloin kun pitäisi.

Ja jos perheessä on pian lisäksi pari teiniä teholla, perheenäiti ei tiedä, kuinka hän tämän kolmen sairaalan kolmiodraaman käytännössä järjestää. Että ketä hän sitten sieltä omalta leikkauspöydältään käsin oikeastaan hoitaa, ja miten?

 

Perheenäiti veti illalla henkeä ja ajatteli hetken. Hän ajatteli avaruutta, ja sitä miltä tämä kaikki sieltä käsin näyttää: hyvin pieneltä. Joltain, mistä voi selvitä. Ajattelemalla. Sitten hän sanoi isoille lapsilleen:

te ette mene kouluun ennen kuin vauva on syntynyt. Piste.

 

Seurasi itkua, huutoa, protesteja ja syytöksiä. Perheenäiti pilaa tyttären elämän ja esikoisen lukio-opinnot, ja siinä sivussa kaiken muunkin.

Niin, perheenäiti vastasi.  Juuri niin.

Viikko karanteenissa tässä KAKSIOSSA?! - TEIDÄN KANSSA!!!!! esikoinen parahti. Mulla ei ole edes OMAA HUONETTA! tytär itki. Ei ole jumakauta mullakaan, eikä elämää, perheenäiti ajatteli, korotti äänensä ja ilmoitti, että tämän huippuepäreilun järjestelyn tarkoitus on vain ja ainoastaan välttää enemmät ennenaikaiset kuolemat tässä perheessä.

Piste.

Silloin ne olivat hetken hiljaa. Mutta vain hetken.

 

Hitto miten epäreilu äiti. Miten sikamainen ja inhottava. Hän on tilannut Suomeen sikainfluenssan Meksikosta asti ihan vain muita kiusatakseen, koska hänellä ei ollut viimeisellä raskausviikollaan MITÄÄN muuta tekemistä kuin kipittää joka toinen päivä lastenklinikalle vaihdattamaan päällikölle siteitä ja keskittyä siinä sivussa pilaamaan muiden elämän.

Nyt on muiden elämä pilattu. Hyvä ettei jäänyt sekään homma hoitamatta. Siitäkin olisi varmaankin joku saattanut syyllistää.

 

Yöllä perheenäiti pani silmät kiinni ja tiesi, viimeinkin, miksi ihminen tarvitsee päiviensä väliin yön ja yöhönsä unen.

Unesta tulee tauko. Tauosta tulee lepo. Levosta tulee uusia voimia.

 

Mitähän huomenna?

No mitähän, huomennahan käydään lastenklinikalla! Tänään esikoinen puolestaan käy kuvauttamassa jalkansa. Ehkä sekin täytyy leikata? Ehkä perheeseen saadaankin siis kahden tai kolmen sairaalareissun sijaan niitä samaan aikaan neljä?

 

Jos minusta ei enää koskaan mitään kuulu, älkää suotta huolestuko. Ehkä asia vain otti ja loppui. Koska kun omaa elämäänsä lukee joskus näiltä sivuilta itse, se näyttää todella omituiselta. Keksiikö tuo hullu tuon kaiken omasta päästään?

Kun keksisikin. Mutta ei sen oma mielikuvitus siihen riittäisi. Siihen mihin tosielämä pystyy, mielikuvitus ei yltäisi ikinä.

Jos minusta ei enää koskaan mitään kuulu, se johtuu vain siitä että jäin tähän sohvalle istumaan ja katselemaan kadulle. Siellä sataa räntää.

Jäin tähän sohvalle istumaan enkä vain enää ajatellut mitään.