Kahdessa viikossa ihminen ehtii käydä citymarketissa, muskarissa, kaupungilla, kahvilassa, parissakin kauppakeskuksessa, leikkipuistossa, isojen sisarustensa koulun syysmarkkinoilla, alepassa sekä opetuslautakunnan ja kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kahdessa viikossa ihminen ehtii saada oman nimen ja kadottaa napatynkänsä. Kahdessa viikossa hänen onnistuu parkkeerata omaan perheeseensä ja tehdä itsestään siellä itsestäänselvä.
Erittäin hyvällä tavalla. Nukkumalla koko ajan – enimmäkseen jonkun sylissä.
Kun pahnanpohjimmainen tuotiin kotiin, perheessä suoritettiin työnjako. Tytär kantoi pahnanpohjimmaisen ulos sairaalasta, perheenäiti puolisoineen kantoivat hänet yhdessä ylös kotiportaita, päällikkö soitti ovikelloa ja kotioven avannut esikoinen otti pahnanpohjimmaisen vastaan syliinsä kynnyksen yli.
Sen jälkeen pahnanpohjimmainen on ollut meillä aina.
Hän sopii meille.
On vaikea ymmärtää, kuinka me ollaan joskus voitu olla ilman.
Päällikkökään ei sitä aikaa enää muista. Vauva on ”huloinen”, vauva on ”höpöliini”. Vauva on jo vanha juttu, vaikka niin vanhaksi vielä aika nuori. ”Vauva tuli pois mamman masusta”. Kyllä, näin kävi. Ja sen jälkeen päällikönkin napaa ollaan putsattu perin ahkerasti.
Hoitopöydällä.
Tai oikeastaan päällikkö tekee sen nykyään itse, pumpulipuikolla. Kaksivuotiaat vauvat ovat siitä helppohoitoisia, että ne hoitavat tällaiset asiat jo ilman apua. Hoitopöydällekin ne kiipeävät ihan itse.
Päällikkö on ryhtynyt laulamaan. ”Tuu tuu tupakkalintu, palentaako jalkojas?” on nykyään perheenäidin ehdoton suosikki, vaikka aika kiva on myös se ”hämä-hämä-häkki kiipes langalle, tuli lankka hämäläisten hälkä tuolta”. Päällikkö laulaa ja pahnanpohjimmainen hymyilee.
Perheenäidin on joskus vaikea ymmärtää, miten hänen elämäänsä onkin parkkeerannut näin monta onnea.
Kaupunginvaltuuston kokoukseen perheenäiti otti niistä kaksi mukaan. Tytär hoiti pahnanpohjimmaista kahvilan puolella, kun perheenäiti istui valtuustosalissa. Käytävällä perheenäidiltä kysyttiin moneen otteeseen: tuotanoin, mitenkäs sinä täällä olet? Minut kai valittiin tänne vaaleilla, perheenäidin teki mieli vastata, muttei hän sitten kenellekään niin vastannut. Hän ei ehtinyt, sillä joka kerta jatkokysymys seurasi yhtä pian: kuinkas vanha tuo vauva oikein on?
Se täyttää huomenna kaksi viikkoa, perheenäiti vastasi kiltisti, joka kerta. Eikä hän voi mitään sille että keisarileikkaushaava parani jo. Niin vain kävi.
Sillä pahnanpohjimmainen, hän pääsi synnyttyään perheenäidin mukaan heräämöön. Ja äidit, jotka saavat vauvansa rinnalleen pitkäksi aikaa heti leikkauksen jälkeen sen sijaan, että vauva kärrättäisiin jonnekin muualle, ne äidit tarvitsevat tutkimusten mukaan leikkauksesta toipumiseen vähemmän kipulääkkeitä.
Ja minulla on ilo olla siitä nyt elävä esimerkki. Paino ja ilo sanalla elävä.
Valtuustossa valtuutettu Virkkusen ei pitänyt puhua mitään, koska hänen annettiin usealta taholta käsin ymmärtää, että äitiys on pehmittänyt hänen aivonsa. Sama se kai mikä ne pehmittää. Mutta perheenäiti puhui silti, puolittain vahingossa ja ihan pikkuisen vain, yhden aloitteen käsittelyn kohdalla. Aloite käsitteli Pukinmäen taidetalon toiminnan turvaamista. Pehmeät aivot tuottivat seuraavan jonon pehmeitä lauseita:
Hyvä puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut,
olin aluksi tyytyväinen kaupunginhallituksen vastaukseen omaan aloitteeseeni taideopetuksen tilavuokrien kohtuullistamisesta. Se aloite on listalla seuraavana ja vastaus siihen pääosin sama kuin tähän valtuutettu Koskisen aloitteeseen Pukinmäen taidetalon toiminnan turvaamisesta. Olin tyytyväinen vastaukseen oman aloitteeni osalta, koska koulutilojen yhteiskäytön lisääminen on hyvä ja kannatettava asia, samoin kuin se, että opetusvirasto selvittää mahdollisuudet myöntää maksutta käyttöön tiloja järjestöille ja muille iltapäivätoiminnan luonteista toimintaa lapsille järjestäville toimijoille iltapäivisin. Myös taideopetusta antavien oppilaitosten tilahinnoittelun yhtenäistäminen selvitetään, ja oikein hyvä niin.
Kuulin kuitenkin tänään, että Pukinmäen Taidetalolle ehtii käydä köpelösti, ennen kuin opetusviraston mahdolliset uudet, entistä paremmat vuokrakäytännöt ehditään saada käyttöön. Vaikka kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunnossa viitataankin neuvotteluihin opetusviraston kanssa siitä, että taideoppilaitokset saisivat käyttöönsä koulutiloja 4,90 euron tuntihintaan, käytännössä opetusvirasto kuitenkin edelleen ilmeisesti perii Pukinmäen taidetalolta tuntivuokraa, joka on yli kolme kertaa tätä summaa suurempi. Pukinmäen taidetalo ei selviä tästä vuokrapyynnöstä, ja joutuu ajamaan toimintansa sen takia alas.
Pukinmäen taidetalo on tärkeä lasten kerhotoiminnan järjestäjä kaupungissa. Se tarjoaa sadoille esikaupunkialueiden lapsille harrastusmahdollisuuksia, joita heillä ei välttämättä muuten käytännössä olisi. Pukinmäen taidetalo ansaitsisi saada mahdollisuuden jatkaa pidettyä toimintaansa. Taidetalo sai alkunsa paikallisen koulun kerhotoiminnan alasajosta, se ryhtyi tarjoamaan lähiseudun lapsille niitä harrastusmahdollisuuksia, joiden tarjoamiseen kaupungilla ei enää ollut varaa. Toiminnan kaatuminen kaupungin omien tilojen kohtuuttomiin vuokrapyyntöihin juuri ennen kuin niihin ehkä ollaan saamassa lasten kerhotoiminnan järjestäjille helpotuksia, on todella turhaa ja surullista. Siksi teen aiheesta seuraavan toivomusponnen:
”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mikäli opetusvirasto päättää myöntää koulutiloja maksutta tai alennettuun hintaan iltapäivisin tapahtuvan lasten kerhotoiminnan käyttöön, opetusvirasto selvittää samalla mahdollisuuden soveltaa tätä käytäntöä Pukinmäen taidetaloon jo lukuvuodesta 2009 - 2010 alkaen, jotta taidetalon toiminta ei ehtisi kaatua vuokranmaksuvaikeuksiin.”
Ponnesta äänestettiin saman tien, hiukan ennen puolta yötä, ja se hyväksyttiin äänin viisikymmentä-jotakin.
Kuten myös perheenäidin edellinen kirjastoponsi, muutama viikko sitten. Perinne, jonka mukaan perheenäiti häviää kaikki äänestykset, onkin kaiketi katkennut.
Tai ainakin se siis pätkii.
Tai sitten äitiys on pehmittänyt perheenäidin aivot valtuustotyöhön entistä paremmin sopiviksi.
Oltiin jo reippaasti torstain puolella, kun puoliso ja päällikkö hakivat perheenäidin, tyttären ja pahnanpohjimmaisen kaupungintalolta kotiin. Puolison piti tulla autolla ja tuoda pahnanpohjimmaiselle turvaistuin, jota taksissa ei olisi ollut, mutta puoliso unohti istuimen ja ottikin sen sijaan mukaan päällikön. Jonka piti olla jo nukkumassa.
Eikös se yhtään ihmetellyt, kun te lähditte ulos keskellä yötä? perheenäiti kysyi puolisolta. Ei, puoliso vastasi, mitäs se nyt yleensä ihmettelee, ei mitään.
Takapenkillä istui keskellä yötä kolme tyytyväistä tyttöä. Eivät ne mitään ihmetelleet. Niiden mielestä elämä on ihan normaalia.
Myöhään yöllä perheenäiti vähän ihmettelee. Hän istuu yksin hereillä ja ihmettelee tätä kaikkea.
Tämä kaikki on joskus vähän ihmeellistä.
Kommentit