Elämä täytyy jakaa. Osiin.

Jakautunut elämä on helpompi elää. Kaaos vähenee. On helpompi tehdä kaksi minuuttia vain ja ainoastaan yhtä asiaa ja kaksi minuuttia toista, kuin yrittääkään tehdä neljän minuutin ajan kaikkea mahdollista. Samaan aikaan.

Päällikkö leikkii palikoilla. Päällikkö on liikuttava. Vessassa vieraillessaan hän vaatii saada hyllyltä shampoopullon. "Haiftaa", hän sanoo pulloa avatessaan. "Hyvä tuohtu", kuuluu arvio. Sitten tehdään seuraava asia.

Perheenäiti on jakanut elämänsä osiin. Yhdessä niistä keskitytään vain ja ainoastaan omeniin.

Ja se alkaa nyt. Purkit on pesty. Piirakkatarpeet on hankittu. Punaisen talon pihalla perheenäiti keikkui pahnanpohjimmaisen kanssa puussa ja katsoi sieltä kuinka puoliso hakkasi talon sisällä ikkunaa ja viittilöi käsillään. Että alas sieltä puusta molemmat ja heti.

Ei me tultu. Ja nyt meillä on julmetusti omenia.

 

Perheenäiti kerää voimia kuunnella sen kaiken puheen, jolla päiväkotien ruokahuollon keskittämistä tullaan keskiviikkona valtuustossa puolustamaan. Perheenäiti aikoo kyllä kuunnella sen kaiken. Hän syö ehkä samalla vähän salmiakkia, niin kuin yleensä, ja väsyy, niin kuin yleensä, ja samaan kuin yleensä:

siihen epämääräiseen vieraantuneisuuden tunteeseen, joka ei valtuustosalissa ole mitenkään käsin kosketeltava, mutta joka siellä kuitenkin usein ihmisen valtaa. Minut ainakin.

Se on paha. Kukaan ei tee yhtään tyhmää päätöstä tahallaan. Ne tehdään vahingossa, usein hyvässä uskossa. Se on kaikista pahinta.

 

Hyvässä uskossa toimin kyllä minäkin. Voihan sekin tietysti olla paha.

Mutta ainakin se usko tässä asiassa on kaikkien saamani päiväkotien ruokahuollon keskittämistä vastustavien vetoomusten mukainen.

Kukaan päiväkodissa työskentelevä tai lapsiaan niissä hautova ei ole vedonnut minuun päiväkotien ruokahuollon keskittämisen puolesta. Vielä ehtii, vuorokauden verran.

Ja vielä ehtii muutakin.

Tiesittehän, että oman kaupunginvaltuutetun tavoittaa osoitteesta etunimi.sukunimi(ät)valtuusto.hel.fi ? Oman, ja jos omaa ei ole, myös muiden. Itse panostaisin erityisesti niihin muihin.

Lyhyesti, asiallisesti, ystävällisesti ja pirun ytimekkäästi. Näin minä tekisin.

Mihinkään en yllytä.

 

Nyt omenia. Ne täytyy jakaa. Osiin, ja osin tutuille.

Jos joku tuttu kaipaa omenia, joku tuttu on hyvä ja soittaa. Puut jäivät vielä täyteen.

 

P.S.

 

Tällainen oli ilmestynyt kommentiksi edelliseen kirjoitukseen.

En minä tähänkään yllytä, mutta en pitäisi pahanakaan:

http://www.adressit.com/paivakotienomatkeittiot