Päällikkö on kasvanut lapseksi.

Hänelle on leikattu otsatukka. Isosisko vastusti. Isosisko oli oikeassa, peikonpoikasten hiuksiin ei pitäisi koskea. Päällikkö näyttää siltä kuin hänelle olisi puettu peruukki. Mitä vikaa siinä oli että hiukset olivat aina ruoassa?

Ei muuta kuin että hiukset olivat aina ruoassa.

Leikatut hiukset pantiin talteen. Puolen tunnin päästä ne hukattiin.

Elämä nyt vaan on semmoista.

 

Päällikkö on lapsi. Hän puhuu. Hän tekee maailmasta arvioita ja antaa siitä lausuntoja. Hän innostuu vähästä ja ilahtuu yhtä paljosta. Päällikkö ilahtuu kaikesta. "Pestään kukkia!" hän innostui kun perheenäiti kaatoi ikkunalaudalla kituville kasveille vettä. "Keittää kalaa!" hän huudahti nähdessään leikkipuiston akvaarion pulputtavan. Aamupäivisin hän soittelee muovisella puhelimellaan vanhimmalle veljelleen lukioon. Hän näyttää tärkeältä ja asia on yleensä seuraavanlaista: "Moi. Moimoi!"

Päällikkö on myös ryhtynyt käymään muskarissa. ("Mufka: kivaa.")

Perheenäitikin on ryhtynyt käymään muskarissa. Joskus muskarin lattialla karhuna kontatessaan hän miettii että miksi. Sitten hän katsoo huoneen kuutta puolitoistavuotiasta lasta, jotka tuijottavat oudosti käyttäytyviä vanhempiaan, ja tajuaa että tietenkin siksi että hän näkisi niiden kaikkien lasten hämmästyneet katseet - ja sen, kun muskarin ainoa poika lakaisee muskarin lattian sillä aikaa kun tytöt soittavat kiltisti kannelta. Mikä muka erottaa lattiaharjan huoneen muista soittimista? Vain vaimeampi ääni. Helistimenä käytettävä huuliharppu sitä paitsi helisee aivan yhtä vaimeasti.

Muskarin jälkeen mennään leikkipuistoon.

Nuorempana perheenäitinä perheenäiti kieltäytyi käymästä puistossa. Hän ei vaan kerta kaikkiaan pystynyt. Esikoisen kanssa hän joskus yritti, toisen hoiti puistotäti. Perheenäiti ei jaksanut kuunnella äitien juttuja. Ne kaikki kuulostivat samalta, yksinäiseltä puheelta toisten ohi.

Eivät ne jutut kaiketi niin kauheasti ole viidessätoista vuodessa muuttuneet - paitsi että viisitoista vuotta sitten vasta kävelemään oppineilla ei kai vielä ollut mitään harrastuksia - miten ne ovatkin oikein silloin pärjänneet - mutta enää perheenäiti ei jaksa ahdistua niistä jutuista niin kovasti. Leikkipuiston äidit puhuvat joka päivä hyvin paljon syömisestä ja nukkumisesta. Perheenäiti ei joka päivä jaksa niin kiinnostua tästä aiheesta, joka alkaa joka päivä alusta, eikä aina osallistu tähän keskusteluun kovin intensiivisesti, mutta jollain lailla sen kuunteleminen on rauhoittavaa. Joku tässä maailmassa sentään askaroi selvien perusasioiden äärellä. Lapsi joko syö ja nukkuu tai sitten hän on nälissään ja valvoo. Asia ei ole sen vaikeampi.  Lapsi saattaa myös syödä ja valvoa, mutta nälissään hän harvemmin nukkuu. Eikä tästä asiasta tarvitse perustaa ainuttakaan toimikuntaa eikä laatia sen tekem(ättä jättäm)isistä yhtään muistiota. Nälkäistä lasta kannattaa sen sijaan syöttää.

Onhan täällä aika tylsää, perheenäiti ajattelee joka päivä puistossa. Mutta jotain mukavaa siellä on silti, jotain minkä takia perheenäiti salaa melkein jo viihtyy siellä.

Puistossa voi katsella lapsia.

Ne toimivat tavattoman järkevästi, hyvin loogisesti. Niihin on sisäänrakennettu hetkessä sekoilu, ja hetki saattaa vaihtua tiuhaankin, mutta kaikki, mitä ne tekevät, ja mitä ne muiden tekemisistä päättelevät, on pelkästään loogista. Pestään kukkia ja miksei pestäisi, pestäänhän lastakin. (Joskus.) Akvaario keittää kalaa, ja miksei keittäisi? Keittäähän kattilakin.

Tai jonkun mamma ainakin.

Sateella lapsi menee lätäkköön, ja miksei menisi. Ei niitä ole siellä puistossa ellei sada, lätäkköön on mentävä silloin kun niitä on tarjolla. Sitä varten suunnitellaan sitä paitsi joka vuosi uudet kuravaatekuosit. Sitä varten ne suunnitellaan: lätäkköjä varten.

 

Perheenäiti syö useamman jäätelön kuin olisi viisasta. Ei ole viisasta syödä kuutta jäätelöä peräkkäin, mutta entä jos jäätelöauto toi niitä kerralla neljäkymmentäkahdeksan? Mitä nopeammin niistä päästään eroon, sen parempi. Eivätpä sitten väijy enää pakastimessa viattomia lihottamassa.

Perheenäiti syö useamman jäätelön ja kerää voimia. Hän kerää voimia kuunnella puhetta muustakin kuin syömisestä ja nukkumisesta. Parin tunnin päästä perheenäiti käy budjetin lähetekeskustelua. Mikä oikein on budjetin lähetekeskustelu? puoliso kysyi perheenäidiltä illalla. Perheenäiti katsoi puolisoa ja ajatteli että etkö sinä voisi käydä sitä minun puolestani. Jos minä vaikka sillä aikaa tiskaisin, ennen nukkumista syömisen jälkeen.

Miksi keskustelua käydään, miksei käydä keskustelussa? Käydäänhän puistossakin, ja syömässä, ja unessa. Keskustelun käyminen keskustelussa käymisen sijaan kuulostaa turhan loputtomalta.

Mitä se ehkä onkin. Ja turhan loputtomuuden lisäksi ehkä myös joskus vähän - turhaa.

 

Mitä varten tavallisia perheenäitejä otetaan mukaan päättäviin elimiin, kun ei niitä niissä kuitenkaan yleensä juurikaan kuunnella?

Varmaan sitä varten että ne hiljenisivät, lannistuisivat ja palaisivat puistoon tekemään jotain, missä on jotain mieltä. Tai vain katselemaan. Lapsia. Jotka tekevät jotain missä on jotain mieltä.

 

Perheenäiti käy parin tunnin päästä budjetin lähetekeskustelua, ja ikävöi sitä käydessään kaikkia maailman lapsia.

Ne kävisivät sitä paremmin. Ne vaan kävisivät siinä, ja tekisivät seuraavassa hetkessä jotain paljon viisaampaa.