Perheenäiti on jaksanut.

Opetuslautakunnan ja kaupunginvaltuuston viimeiset kokoukset on jaksettu. Ei haukottelematta, ei edes suu muuten täysin kiinni, mutta kuitenkin. Tänään valtuusto kirmasi kesälaitumille erään meteorologivaltuutetun juhannussäätiedotuksen saattelemana:

”kokkoja saisi kyllä polttaa, mutta niitä voi olla vaikea saada syttymään.”

Suomen kesä odottaa perheenäitiä. Että jokohan tulisit syliini stressaamaan siitä, ehditkö varmasti rentoutua.  Että ehditkö kerätä riittävästi voimia jaksaa syksyllä alkava keskustelu kaupungin ”palveluverkon tarkistuksista”.

 

Perheenäiti on poistanut suomen kielen käyttövaroistaan yhden sanan. Hän kieltäytyy enää näkemästä, kuulemasta ja ymmärtämästä sitä. Mikä tämä sana on, ja miksi perheenäiti kieltäytyy?

Tämä sana on ”innovaatio” – kuulitte sen minulta nyt viimeisen kerran, nyt sitä ei enää ole – ja syy kieltäytymiseen on se, että sitä viljellään joka jumalan paikassa, jossa se ei yhdessäkään tarkoita yhtään mitään. Olisi melkein tehnyt mieli laskea ne kerrat, joina se tämän valtuustokevään aikana jostain lauottiin ja pakotettiin lukemaan, mutta saattaa olla ettei luku ääretön olisi riittänyt kuvaamaan niitä kertoja. Tämä sana on nyt korvannut suomen kielen toisen yhtä käyttökelpoisen ja moninaisilla merkityksillä täyteen ladatun sanan ”niinku”.

 

Mä olen niinku miettinyt tänään vähän tota Helsingin kaupungin palveluverkkoa niinku, ja pyynnöstä määritellyt mikä on lähipalvelu. Niinku. Koska lähipalvelun määritelmäksi ei kai enää nykyään riitä, että se on lähellä sijaitseva palvelu. Niinku. Ja kun mä niinku ensi syksynä viimein pääsen lakkauttelemaan tästä kaupungista niinku kouluja ja muita ”palveluita”, mun vois olla hyvä joskus muistella, mitä mieltä mä niistä niinku ennen vanhaan olin. Ennen vanhaan eli tänään. Joten laitanpa tähän nyt itselleni siitä pienen niinku totanoinniin muistutuksen.

Ja sitten mä niinku jään tästä koneen ääreltä kesälomalle. Mä en niinku puhu teille niinku oikeastaan juuri mitään, niinku en viime aikoina muutenkaan paljonkaan niinku. Mä menen mun punaiseen taloon ja jurotan siellä ilman niinku sitä sanaa jonka mä äsken suomen kielestä niinku poistin. Koska, rakkaat hyvät ihmiset, ilman sitä sanaa voi elää.  Ja vieläpä hyvin.

Tässä ne mielipiteet niinku, lähetin ne tänään vihreiden valtuutettujen omalle sähköpostilistalle. Laitan ne saman tien avaruuteenkin, jotta voin sitten lukea ne itse korvat punaisina kun kaupungin kaikki koulut on viimein lakkautettu, koska ne tulivat tilankäytön kannalta niin pirun kalliiksi ja minä viimein ymmärsin että tilahan se on jota tässä kaupungissa kuuluu palvoa. Että sillä olisi kaikki hyvin eikä mikään palvelu sitä enää käytöllään rasittaisi. Enkä minä turhautunut ole, kaupungin päätöksentekoon ja omaan rooliini siinä, mistä ihmeestä saitte sellaisen käsityksen? Täähän on niinku tosi nastaa, puhua tuulimyllyille järkeä.

Puhun silti.

 

 

LÄHIPALVELUN MÄÄRITELMÄSTÄ:


Itse ajattelen, että lähipalveluista puhuttaessa olisi hyvä katsoa
palvelun yhteyttä ihmisten arkeen. Päivittäisen tai viikottaisen
asioinnin paikkojen olisi hyvä sijaita lähellä kotia: päiväkoti,
leikkipuisto, koulu, nuorisotila, (-kahvila tai vastaava). Näissä
tapahtuu "palvelun" lisäksi kiinnittymistä omaan lähiyhteisöön,
kuulumista, kaveeraamista, tutustumista, osallisuutta, harrastamista,
spontaania omaehtoistakin toimintaa varsinaisen virallisen toiminnan
liepeillä tai jälkeen. (Huom. muutakin kuin vain lasten ja nuorten
toimintaa.) Kiinnittymisestä seuraa välittämistä ja välitetyksi
tulemista. Näiden palveluiden sijaitsemisella lähellä kotia on suuri
sosiaalinen merkitys. Ehkäisee syrjäytymistä. Ehkäisee ilkivaltaa.
Ehkäisee yksinäisyyttä.

Hammaslääkäriin tulee tarpeen tullen mentyä, vaikkei se olisikaan ihan
kotinurkilla, kirjastoon taas välttämättä ei. Palveluiden, joiden
pariin pienet tai melko pienet lapset menevät yksin, täytyy sijaita
lähellä kotia, tai jos se ei mitenkään ole mahdollista, turvallisen
matkan päässä. Iäkkäille ihmisille terveyskeskuksessa vieraileminen
voi olla arkea, vaikka meille muille (vielä) ei. Sitäkään ei saisi
tehdä hitaasti tai huonosti liikkuville kohtuuttoman vaikeaksi.
Lääkärireissu ei saisi kestää koko päivää.

Lähipalvelu on paikka, johon voi kävellä. Olematta intohimoinen
urheilija. Mitä kauempana vapaa-ajan toiminta tai ilmainen sivistys
sijaitsevat, sitä korkeampi on niiden käytön kynnys ja sitä enemmän
liikennettä niiden käyttö saa aikaan.


TILOJEN YHTEISKÄYTÖSTÄ ja siitä, olisiko siinä kehitettävää

Aivan varmasti on. Myös tiloista pyydettävillä vuokrilla on vaikutusta
yhteiskäyttöön. Kun vuokraan ei ole varaa, tilaa ei käytetä. Myös
opetustoimi, kulttuuritoimi ja nuorisotoimi voisivat tehdä parempaa
yhteistyötä keskenään. Itse ilahtuisin, jos opetus-, kulttuuri- ja
nuorisolautakunta ottaisivat ja istuisivat saman pöydän ääreen
miettimään tapoja, joilla mm. koulurakennusten yhteiskäyttö kasvaisi.
Mistä juohevasti seuraavaan:


MILLAISEEN KOULUVERKON TARKISTUKSEEN OLISIN VALMIS?


Aidosti järkevään, ei lyhyt- vaan kaukonäköiseen. Kouluikäisten lasten
määrä ei vähene alueellisesti siten, etteikö jonkin yksittäisen koulun
lakkauttaminen asettaisi sen alueen lapsia epätasa-arvoiseen asemaan
muiden kaupungin lapsien kanssa. Koulu ei ole pelkkä palvelu, se on
yhteisö, jonka merkitystä lapsille ja nuorille ei pitäisi tässä
tilojenkäytön tehostamispaineessa vähätellä. Kouluverkkotarkistuksen
tulee lähteä lasten ja koulujen edusta, ei tilojen. Koulun
lakkauttaminen ei ole pelkästään yhden palvelun siirtämistä toiseen
toimipisteeseen. Se on myös olemassaolevan, lasta tukevan yhteisön
hajottamista ja uudelleensijoittelua siten, että tutut aikuiset ja osa
kavereista vaihtuvat. Tämä on hyvä pitää mielessä, samoin kuin se,
että kouluilla on erilaisia aikojen saatossa hioutuneita
toimintakulttuureita ja perinteitä, joiden yhdistäminen ei aina ole
aivan yksinkertaista ja kivutonta.

Opetuslautakunnalle järjestettiin eilen keskustelutilaisuus
tilakeskuksen edustajien kanssa. Tilakeskuksen väki esitteli omia
ideoitaan suurten tulevien ja ymmärrettävästi hankalien koulu- ja
päiväkotitilojen korjaushankkeiden väistötilaongelmien
ratkaisemiseksi. Tilakeskuksen mielestä olisi tosi näppärää, että joka
puolelta kaupunkia saataisiin tyhjäksi yksi koulurakennus, jota
voitaisiin sitten käyttää muiden koulujen remonttien aikaisina
väistötiloina kalliiden parakkiratkaisujen sijaan. Päiväkotien
remonttien yhteyteen puolestaan ehdotettiin ratkaisuksi ryhmäkokojen
kasvattamista. Veti hiljaiseksi.

Mielestäni tällainen trendi, jossa kaupunki alkaa tarkastella
palveluitaan ensisijaisesti tilankäytön näkökulmasta niissä tapahtuvan
toiminnan ja sen tarpeiden jäädessä toissijaiseksi, ei ole kestävää
eikä viisasta. Koulut ja päiväkodit ovat opetusta ja hoivaa varten.
Sitä ei saisi unohtaa palveluverkon tarkistuksia tehtäessä. Koulujen
lakkauttamisten sijaan niiden roolia oman lähiyhteisönsä
monipuolisena, helposti käytettävissä olevana toimitilana tulisi
vahvistaa.

Loppuun haluan mainita, etten edelleenkään ole pystynyt ymmärtämään
laskelmia, joita opetusvirasto on koulujensa oppilaskapasiteeteista
tehnyt. Yritetty on. Mahdollisia kouluverkkotarkistuksia mietittäessä
ei siis mielestäni kannata liiemmin tuijotella näitä
kapasiteettilaskelmia, jotka eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa
koulujen arjesta ja siitä, kuinka ahtaasti tai väljästi niissä
oikeasti tehdään töitä. Kouluihin lienee parempi painella paikan
päälle katsomaan. Itse ainakin teen tätä ihan mieluusti sitten kun
mahdolliset lakkautuslistat tuodaan lautakunnan pohdittaviksi.


Hyvää kesää kaikille.

 

 

Palaan asiaan, jos sitä enää koskaan tulee.

Pusi.