Perheenäiti juo kahvia.

Päällikkö seisoo tuolilla tiskipöydän edessä ja syö jostain löytämäänsä tomaattia. Syömiseen liittyy pientä hyväksyvää mutinaa. Tomaatti on hyvää ja kaikista parasta tomaattia on se itse pyydystetty.

 

Yöllä perheenäiti käveli kaupungintalolta rautatientorille bussia odottamaan ja mietti, miksi se tuntuu aina paremmalta kuin taksin ottaminen kaupungintalon tolpalta. Jos kaupunginvaltuuston kokous kestää yli yhdentoista, valtuutettu saa ottaa taksin kaupungin piikkiin. Perheenäiti ei suinkaan paheksu tätä etua. Valtaosa valtuutetuista sentään tulee kokoukseen suoraan töistä, joten ehkä on kuitenkin aivan kohtuullista saada mennä taksilla suoraan kotiin silloin kun työpäivä on venynyt puoleen yöhön. Perheenäitikin on joskus tehnyt niin.

Silti rautatientorille kävelemisessä on jotain tervehdyttävää. Kevät on tuonut keskustaan keskiviikkoiset keväthumalaiset. Heidän holtiton huutelunsa on hyvää vastapainoa valtuuston muka-selväpäiselle keskustelulle. Se tuntuu kokouksen jälkeen hämmentävältä, ja bussissa istuminen yhdessä yksinäisten laskuhumalaisten kanssa on kyllä usein hiukan masentavaa, mutta silti. Valtuusto on onnistunut etäännyttämään itsensä niin kovin kauas sieltä, missä päätöksenteon vaikutukset tuntuvat, että valtuutetulle tekee ihan hyvää istua sen jälkeen samassa bussissa laskevan keväthumalan kanssa.

Viime yönä rautatientori oli oudon pimeä. Mikä täällä on erilaista kuin ennen, perheenäiti mietti, ja tajusi sitten: pysäkkien mainosvalot eivät palaneet. Mainoksia ei lainkaan näkynyt. Se tuntui ihanalta. Täällä onkin nyt tarkoitus vain odottaa bussia, ei tehdä ostopäätöksiä, perheenäiti tajusi, ja ikävöi maailmaa jossa hän ei koskaan ehtinyt elää, ja jossa hänen lapsensakaan eivät koskaan saa - maailmaa ilman markkinataloutta.

Bussissa perheenäiti ajatteli toivomusponttaan (paremmasta yhteistyöstä kulttuurikeskuksen ja opetusviraston kesken taideopetusta antavien oppilaitosten tilavuokrien kohtuullistamiseksi) ja siitä häviämäänsä äänestystä. (Hänen edellinen lähikoulupontensakin muuten hävisi.) Hän mietti kaikkia niitä tyhjiä ääniä salin sillä laidalla, jossa tyhjiä ääniä kaikkein eniten annetaan. Iso yhtenäinen keltainen tyhjien äänten joukko äänestystaululla näyttää niin välinpitämättömältä. Perheenäiti äänestää toki toisinaan keltaista itsekin, mutta siihen on yleensä jokin muu syy kuin se, että äänestykseen mennyt ehdotus tuli väärästä suusta tai se, ettei asia vaan kerta kaikkiaan voisi vähempää kiinnostaa. Perheenäiti äänestää keltaista vain silloin, kun hän ei oikeasti ole ymmärtänyt esitystä, tai silloin, kun hän ei ole varma siitä, mitä sen puoltamisesta tai vastustamisesta seuraisi, tai silloin, kun se on hänen mielestään oikeasti ihan turha. Ei muuten. Tyhjät äänet ratkaisevat kuitenkin monta äänestystä. Iso keltainen joukko tyhjiä ääniä salin toisella laidalla on perheenäidin lyhyen valtuustouran aikana torpannut monta hyvää ja järkevää asiaa. Tämä yhtenäinen keltainen joukko varmistaa monesti sen, että hyvää ehdotusta puoltavaa enemmistöä ei pääse syntymään.

Tajuaakohan keväthumala bussissa koskaan tätä äänestyspäätöstä miettiessään, perheenäiti miettii. Tajuaakohan monikaan äänestäjä sitä, että oikeasti ei kannattaisi valita kaupunginvaltuustoon vain jotain nastalta tuntuvaa tyyppiä tai hänen edustavaa ulkomuotoaan, kun ei sen tyypin nastuudella tai edustavuudella ole mitään väliä. Väliä on oikeasti sillä, mitä nappia tämä tyyppi oikein painaa, ja miksi. Väliä on oikeasti vain sillä, pystyykö tämä tyyppi pokkana kannattamaan hyviä ehdotuksia, vaikka ne tulisivat väärän puolueen suusta, ja sillä, viitsiikö tämä tyyppi ajatella edes hetken verran sitä, mitä minkäkin napin painaminen oikeasti aiheuttaa. Sillä napeilla ne asiat lopulta ratkaistaan. Taitava valtuutettu toki vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa, mutta me muut - me painamme niistä sitten vaan jotain nappia.

Puolen yön jälkeen bussi ajoi synnytyssairaalan ohi. Tuolla synnytään, nytkin, perheenäiti ajatteli. Viisi- ja puolituntisen valtuuston kokouksen jälkeen se tuntui aivan oudolta ajatukselta. Äkkiä perheenäiti muisti odottavansa vauvaa itsekin, ja sepä se vasta oudolta tuntuikin, unohtaa se kokonaan ja sitten taas muistaa.

Onneksi valtuuston kokouksia ei ole useammin, perheenäiti tajusi silloin. Nehän etäännyttäisivät ihmisen oikeasta elämästä aivan tyystin.

 

Perheenäidin saapuessa kotiin koti oli kokonaan pimeä. Kukaan ei tainnut odottaa, perheenäiti ajatteli. Keittiön tiskipöytä oli tyhjä. Jääkaapissa odotti kanasalaatti. Siinä ei tosin ollut ainuttakaan kasvista, mutta kasvikset salaatissa kiinnostavatkin kai pääasiallisesti vain perheen äitejä.

Perheenäiti istui keittiöön tietokoneen ääreen, kuunteli nukkuvan tyttärensä tuhinaa, kirjoitti pari ajatusta ja naamioi ne nettikolumniksi. Ne voi halutessaan lukea Helsingin vihreiden sivuilta muiden valtuutettujen kolumnien joukosta tästä.

Oli yö. Perheenäiti meni nukkumaan.