Viides jäi kertomatta mutta hei, kuka niitä kaikkia jaksaa.

Perheenäiti purjehti tänään (eilen) Helsingin kaupungintalolle tavallista räjähtäneempänä, vakaana aikeenaan pitää siellä suunsa visusti kiinni.

Valitettavasti se epäonnistui. Kaupunginvaltuuston kokous kesti kuusi tuntia. Ei siellä jaksanut toimettomana päivystää, niinpä perheenäiti kirjoitti pienen puheen. Ei muuten mutta kun tuli asiaa. Ja koska perheenäiti tajusi hetkeä ennen kokousta, että täällä tehdään tänään julmetusti toivomusponsia, perheenäiti päätti tehdä sellaisen itsekin. Niinpä perheenäiti tuli sittenkin puhuneeksi ja askarrelleeksi elämänsä ensimmäisen ponnen. Koska hänellä oli kaupungille eräs toivomus.

 

("Toivomusponsi

Tehtyään käsiteltävänä olevassa asiassa päätöksen valtuusto voi hyväksyä kaupunginhallitukselle osoitettavan toivomusponnen, jonka tulee liittyä käsiteltävänä olevaan asiaan ja joka ei saa olla ristiriidassa valtuuston päätöksen kanssa eikä muuttaa sitä.

Toivomusponsiehdotus tehdään varsinaista asiaa koskevan keskustelun kuluessa.

Toivomusponnen hyväksymistä koskevan päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa 43 valtuutettua.

Toivomusponsilla ohjataan valtuuston tekemien päätösten täytäntöönpanoa tai esitetään kaupunginhallitukselle pyyntö selvittää ponnessa tarkoitettu asia ja ehkä valmistella se valtuuston päätettäväksi."

 

                                                                 Helsingin kaupunki: Valtuutetun käsikirja 2009-2012)

 

Perheenäidin puheenvuoro oli siinä iltayhdentoista hujakoilla. Siinä vaiheessa tukka oli jo niin takussa että perheenäiti kietaisi sen häveliäisyyssyistä hätänutturalle ennen pönttöön astelemistaan, ja sanoi sitten pöntössä nutturapäissään näin:

 

"Hyvä puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut,

 

valtuustostrategian hyvinvointia ja palveluita käsittelevässä osuudessa on yhden hyvän otsikon alla yksi hiukan pelottava lause.

Otsikko kuuluu: "Palveluverkko vastaa asukkaiden tarpeisiin kaupunkitilassa ja verkossa". Hyvä. Palveluiden tuleekin vastata kaupunkilaisten tarpeisiin. Minua kuitenkin vähän pelottaa lause, jonka mukaan "palveluverkko sopeutetaan väestökehityksen mukaiseksi ja väestöltään vähenevien palvelujen palveluverkkoa supistetaan".

Kouluikäisten lasten määrä Helsingissä on väestöennusteiden mukaan vähenemässä. Lapset tuskin kuitenkaan vähenevät meillä alueellisesti kovin näppärästi siten, että edessä olevissa kaupungin kouluverkon tarkistuksissa olisi yksinkertaista päättää, mistä koulusta tulee kaupungissa jatkossa niin sanotusti turha. Niistä yksikään sitä tuskin oikeasti on, jos vähenevä oppilasmäärä jakautuu melko tasaisesti ympäri kaupunkia.

Jos vaikkapa 300 oppilaan koulussa jatkossa olisikin lainausmerkeissä "vain" 250 oppilasta, nämä 250 lasta eivät ole yhtään vähempää oman tutun yhteisönsä ja pysyvien aikuissuhteidensa tarpeessa kuin ennenkään, lähellä kotia sijaitsevasta koulusta puhumattakaan.

Siksi olen hyvin iloinen siitä, että strategiaan onnistuttiin lisäämään lause, jonka mukaan "palveluverkon tarkistuksissa pyritään säilyttämään lasten lähipalvelut". Yksi keskeisimmistä lasten palveluista (jos tätä sanaa on pakko käyttää) on koulu. Toivonkin ettei tämä strategian lause jää pelkäksi tyhjäksi pyrkimykseksi.

Kaikilla kaupungin pienillä koululaisilla tulee olla yhtäläinen oikeus omaan, lähellä kotia sijaitsevaan lähikouluun. Vaikka oppilasmäärä niissä tilapäisesti vähenisikin. Oppilasmäärien väheneminen voitaisiin nähdä mahdollisuutena suoda koululuokkiin niihin monessa koulussa kaivattua väljyyttä. Mielestäni on hyvin surullista, jos näemmekin tilanteen toisin. Kuinka monta oppilasta koulussa on oltava, jotta oppilaat koulunsa meidän mielestämme ansaitsevat?

Helsinki hehkuttaa strategiaan kirjatussa visiossaan tiedettä, taidetta, luovuutta ja oppimiskykyä ja haluaa maailmanluokan innovaatiokeskukseksi. Mikäpä siinä, kunhan vain muistaisimme, miten luovuus sekä sen tuottamat tiede ja taide oikeasti syntyvät - tai jäävät syntymättä. Ne syntyvät leikistä ja levosta, omasta tilasta ja kiireen puutteesta, eivät suinkaan äärimmilleen kiristetystä ajan- ja tilankäytön tehostamisesta aloilla, joille se ei luontevasti sovi.

Kaupungin, joka ei aidosti huolehdi lastensa tarpeista ja heidän oikeudestaan riittävän pieneen päiväkotiryhmään, omaan tuttuun, tarpeeksi väljään kouluun ja omaan rauhaan omassa lähikirjastossa - sellaisen kaupungin on turha puhua tulevaisuuden innovaatioista.

Toivottavasti strategian hyvä maininta lasten lähipalveluiden turvaamisesta ei ole turhaa sanahelinää, joka unohtuu sitten kun koulujen tilankäyttö joutuu suurennuslasin alle. Koulu ei voi toimia ilman seiniä. Ne eivät ole ilmaisia, mutta niiden välissä on sisältö. Koulun seinien sisällön, silloin kun se toimii hyvin tai edes kohtuullisen hyvin ja tukee lasten hyvinvointia, tulisi nauttia kaupungin suojelusta.

Strategiassa on hyviä pyrkimyksiä lasten hyvinvoinnin parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Muistuttaisin vielä, että lasten jo olemassa olevien yhteisöjen tukeminen ja säilyttäminen on hyvää ja halpaa syrjäytymisen ehkäisyä. Koululaisten määrä kaupungissa vähenee, mutta tämä väheneminen on tilapäistä. Jokusen vuoden kuluttua heidän määränsä lähtee taas nousuun. Kouluyhteisöjen lyhytnäköinen hajottaminen ei mielestäni siksi ole viisasta. Strategiaan tehty kirjaus siitä, ettei koulujen tuntikehyksistä säästetä, on erittäin hyvä ja viisas, mutta tuntikehyskin tarvitsee edelleen ympärilleen myös riittävästi koulurakennuksia.

Toivonkin että tärkeä kirjaus tuntikehyksen jättämisestä säästöjen ulkopuolelle ei tarkoita huonosti perusteltuja koulujen lakkauttamisia. Koulutiloista on erittäin vaikea säästää viisaasti, jos niihin tulevaisuudessa odotettava väljyys jakautuu melko tasaisesti ympäri kaupunkia.

Tarkentaakseni strategian lasten lähipalvelukirjausta teenkin seuraavan ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mahdollisten kouluverkkotarkistusten jälkeen kaupungin kaikilla ala-asteikäisillä lapsilla on asuinalueesta riippumatta lyhyen ja turvallisen kävelymatkan päässä kotoa sijaitseva lähikoulu.

Kiitos."

 

 

Mikä minulla oikein on kun en saa pidettyä suutani kiinni edes silloin kun se minua itseänikin huvittaisi, perheenäiti mietti kotona kokouksen jälkeen. Samalla hän ihmetteli, minne kokouksen alussa perheenäitiä vallassaan pitänyt voimakas vitutus kokouksen kuluessa hävisi. Sanoillako siitä muka päästiin?

Ehkä niin. Ehkä helsinkiläiset valtuutetut todella istuvat ja puhuvat valtuustosalissa vain päästäkseen eroon itseään häiritsevistä ajatuksista. Ehkä niiden jakaminen pikkuisen rauhoittaa.

 

Yhden sulan perheenäiti nyt aikoo kiinnittää surkeaan poliittiseen hatunreuhkaansa. (Pahoitteluni jo etukäteen.) Nyt perheenäiti pörhistelee avoimesti ja ottaa itselleen itseltään hiukan kunniaa - unohtamatta tietenkään sen toitottamista teille tänne avaruuteen: valtuustostrategiaan lisätty lause lasten lähipalveluiden turvaamisesta on peräisin eräältä helsinkiläiseltä perheenäidiltä, jota "palveluverkon supistaminen" pelottaa enemmän kuin vähän. Kunnia lauseen ujuttamisesta paikalleen puolestaan ei suinkaan kuulu tälle perheenäidille, vaan niille hänen oman valtuustoryhmänsä jäsenille, jotka tätä kirjausta kannattivat, sekä niille ryhmän neuvottelijoille, jotka lauseen sinne paperipumaskaan käytännössä kolmen suuren puolueen kesken käydyissä neuvotteluissa onnistuivat livauttamaan. Kiitos heille.

Ehkä se on vain lause. Ehkä se on ihan turha eikä sitä kukaan koskaan lue - etenkin kun siinä puhutaan "pyrkimisestä". Perheenäidin alkuperäisessä lauseessa ei ollut mitään niin tulkinnanvaraista ja helposti sivuutettavaa kuin "pyrkiminen" jonkin asian tekemiseen, mutta minkäs teet, ehkä pyrkimys johonkin on kuitenkin parempi kuin ei pyrkimystäkään yhtään mihinkään.  

Nonni. Siinä on sulka hatussa nyt ja se on tallennettu tähän jälkipolvillekin hellittäväksi, ihana pieni höyhen, jonka vain perheenäiti itse oikeastaan edes huomaa. Poliittinen hattu puolestaan on niin kerta kaikkiaan epämiellyttävä, ettei perheenäiti sitä oikeasti oikein tykkää pitää. Nuttura, kiristäväkin, on päässä kivempi.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa tänään tehdyistä yli viidestäkymmenestä ponnesta äänestetään vasta seuraavassa valtuuston kokouksessa. Siellä perheenäiti ei ole paikalla. Hän ei siis pääse äänestämään oman pontensa puolesta sen enempää kuin muidenkaan, koska perheenäiti on priorisoinut lapsensa koulun oppilasesitysillan ja pullan leipomisen sen kahvioon valtuuston kokouksen edelle. Tätä voidaan tarvittaessa vapaasti paheksua - perheenäiti puolestaan ei olisi antanut itselleen anteeksi poissaoloaan katsomosta oman lapsen esiintyessä koulun lavalla. Perheenäiti on ihan riittävästi iltoja poissa muutenkin, kokouksissa ja henkisissä toisaalla oleiluissaan silloinkin kun hänen ruumiinsa esittää olevansa kotona.

Olemalla poissa seuraavasta valtuuston kokouksesta perheenäiti tekee lisäksi omalle valtuustoryhmälleen pienen palveluksen. Ensi kokouksessa päätetään tontinvuokrien korotuksista eräille asuinalueille Helsingissä. Perheenäidin omatunto ei valitettavasti olisi sallinut niiden siunaamista, koska hän tietää, mitä se joissakin kodeissa käytännössä tarkoittaa. Niinpä perheenäiti oli aikeissa äänestää asiassa tyhjää, vaikka vihreiden valtuustoryhmä on budjettiraamisovun yhteydessä sitoutunut tontinvuokrien korotusten hyväksymiseen. Korotuksia vastaan perheenäiti ei olisi äänestänyt, koska hän ei ole omasta päästään keksinyt parempaa ehdotusta siitä, kuinka tontinvuokrat tulisi kaupungissa määritellä. Perheenäiti ei ole niin taitava.

Uskotteko sattumiin? Minä en. Perheenäiti peruutti osallistumisensa seuraavaan valtuuston kokoukseen puolta vuorokautta ennen kuin hänelle selvisi, että esityslistalla ovatkin tontinvuokrat, niiden kun piti olla vuorossa jo viime kokouksessa.

Perheenäiti leipoo kyllä mielellään sitä pullaa sinne koululle. Ei voi mitään. Lapsi on lapsi vain kerran.

 

Hyvää yötä. Sori kun tulikin asiaa, vaikka lupasin että ei. Huomenna sitten, hiljaisuus, pitkä ja ihana.