Perheenäiti on voimaton.

Voimia vaan ei ole. Kyllä niitä varmaan tulee. Aurinko varmaan tuo. Juuri nyt vain ei ole. Aurinko kyllä tuli mutta unohti tuoda voimat.

Perheenäiti raahustaa kohta portaat alas ja kampeaa itsensä raitiovaunuun. Raitiovaunulla hän ajaa kaupungintalolle ja yrittää esiintyä siellä ihmisenä, jolla on voimia. Se tuskin tänään onnistuu. Tänään Helsingin kaupunginvaltuusto siunaa kaupungille askarrellun valtuustostrategian.

Huokaus.

 

Muistatteko Metropoli-vision? (Jos ette, siitä voi lukea tästä.)

Metropoli-visio on kirjattu sellaisenaan valtuustostrategian alkuun Helsingin omaksi visioksi. Perheenäiti kyllä vähän yritti. Hän ehdotti siihen visioon omassa valtuustoryhmässään jokin aika sitten pientä muutosta. Hän ehdotti että valtuustostrategian alussa nyt oleva teksti...

 

"Helsinki pääkaupunkina ja seudun keskuksena on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palveluiden voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu asukkaiden hyvinvoinnin ja koko Suomen hyväksi.

Metropolialuetta kehitetään yhtenäisesti toimivana alueena, jossa on luonnonläheinen ympäristö ja hyvä asua, oppia, työskennellä sekä yrittää."

 

...(että tämä teksti siis) muutettaisiin muotoon...

 

"Helsinki on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palveluiden voimaan perustuva kaupunki, jonka menestystä mitataan sen asukkaiden hyvinvoinnilla.

Helsingin seutua kehitetään yhtenäisesti toimivana alueena, jossa on hyvä asua, oppia, työskennellä sekä yrittää."

 

Perheenäidin yritys ei kantanut hedelmää. Hyvä oli yrittää, kumminkin. Ei siitä vaan mitään tullut. Kaupunginvaltuusto kaiketi haluaa mieluummin asua liiketoiminta- ja innovaatiokeskuksessa.

Asukoon.

 

Perheenäiti on alkanut pyöräillä. Hän köyttää aamupäivisin päällikön tarakalle ja ajelee ympäriinsä. Ajellessa ajatukset ovat parempia, parempia kuin pysähdyksissä. Sitten perheenäiti vie päällikön lounaalle. Perheenäiti ja päällikkö ovat alkaneet syödä lounaansa muualla kuin kotona salaa muulta perheeltä, koska perheenäiti on lopen kyllästynyt omaan kotiinsa ja eritoten sen keittiöön. Oma keittiö on masentavinta, mitä perheenäiti tietää. Lounaalla päällikkö joko käyttäytyy hyvin, tai sitten hän sikailee. Tänään päällikkö heittäytyi kahvilan lattialle sätkimään ja huusi siinä hetken aikaa kurkku suorana - huvin vuoksi. Tämä tosin ei huvittanut ketään.

Perheenäiti kippasi päällikön puoliksi syödyn lounaan roskikseen, köytti hänet takaisin tarakalle ja ajoi pois. Päällikön kyyneleet kuivuivat tuulessa. Kotimatkalla nähtiin sorsia. Hauva, päällikkö sanoi. Niin kuin hän sanoo silloinkin, kun perheen jänis hiipii esiin sohvan alta.

Päällikkö istui tarakalla kädessään puoliksi syöty keksi. Hänen silmänsä alkoivat lupsahdella. Kun ne menivät kiinni, ote keksistä heltisi ja päällikkö heräsi siihen, että keksi oli menetetty. Tarakalta kuului sydäntä särkevä huuto. Joo joo, perheenäiti sanoi, me ollaan kohta kotona. Hauva, päällikkö vastasi. Vastaan tuli hauva. Kyyneleet kuivuivat tuulessa.

 

Kohta perheenäiti raahustaa alas portaita ja kampeaa itsensä raitiovaunuun. Sinne paistaa aurinko.

Valtuustosaliin ei paista. Perheenäiti aikoo olla siellä tänään aivan hiljaa. Hän aikoo olla hiljaa ja kuunnella.

Tänään perheenäidillä ei ole siellä mitään sanottavaa. Valtuustostrategia on sanoja. "Päiväkotiryhmiä pienennetään valtuustokauden aikana", siinä sanotaan, mutta budjettiraamia laadittaessa tähän ei suostuttu laittamaan yhtään rahaa. Ilman rahaa päiväkotiryhmät eivät pienene.

Perheenäitiä väsyttävät sanat. Hän pitää niistä nyt taukoa.

Kyllä te kestätte. Pyöräilkää vaikka.

(p.s. kiitos kaikista tänne viime aikoina ilmestyneistä kommenteista. Niistä on tullut hyvä mieli. Perheenäiti on kätkenyt ne sydämeensä ja aikoo käyttää niitä itsensä voimaannuttamiseen, takaisin ihmiseksi, joka jaksaa joskus ajatella jotakin.)