Päivä ei vielä ole päättynyt. Ei ole.

Perheenäidin leikattua valkosipulisella veitsellä sormeensa hän työnsi uuniin lihapullat. Niistä tuli "varsin erikoisia", kuten tytär niitä kauniisti luonnehti. Lihapullat olivat jokseenkin kamalia. Niihin hulahti rosmariinia koko vuoden edestä, ja nyt perheenäidillä alkaa olla täynnä muukin kuin rosmariinikiintiö.

Ihminen jaksaa kaikenlaisia pikku sattumuksia sen verran kuin hän niitä jaksaa. Kuluneen viikon päätteeksi perheenäiti istuu alakertaan pikku hiljaa valuvassa keittiössään ja tietää, paremmin kuin hyvin, syyn siihen, miksi tämä kaikki jaksaa häntä vielä jonkin verran naurattaa:

perheessä on kaksi aikuista. Väsymyksen saa jakaa.

 

Nyt perheenäiti arvostaa. Hän arvostaa sitä tyyppiä joka korjaa paraikaa päällikön rattaiden rengasta ja mutisee samalla itsekseen jotain nykyajasta ja sen täysin käsittämättömistä venttiileistä, ja jahka renkaan sisäkumin liima on kuivunut, perheen pikkuväki työnnetään ovesta ulos.

Ihminen jaksaa kaikenlaisia pikku sattumuksia parhaiten silloin, kun pikkuväki ymmärtää välillä käydä muuallakin kuin kotona. Äkkiä, juuri tänään, pikkuväki ymmärtää mennä isoäitinsä luo yökylään. Siellä on hauskaa.

Sillä aikaa eräät muut toipuvat: palovammoista, vesivahingoista, televisiouutisista ja esityslistoista. Koti jää yksin. Se saa jäädä yksin ja toipua. Aivan kaikesta.

 

Niin että sitä minä vaan, että jos ei näillä linjoilla perheenäidistä enää koskaan mitään kuulu, tiedätte sitten mistä se johtui. Perheenäiti poistui kotoaan perjantai-iltana 13. päivä ihan vain nähdäkseen, kuinka monta sattumaa elämällä hänelle vielä tänään oli tarjolla.