On päivä. Ulkona laulaa loskalintu.
Päällikkö voi hyvin. Hän nukkuu, kotona.
Eilen päällikkö nukkui päiväunet lastenklinikalla, nukutusaineen voimin, ja hänen hiukan tahmeat siteensä vaihdettiin. Niiden alta ei paljastunut näkyvää tarvetta ihonsiirtoihin, ainakaan toistaiseksi. Tämä on hyvä. Palovammat käärittiin uusiin siteisiin ja päällikkö työnnettiin leikkaussalista takaisin vanhempiensa luo.
Vanhemmat odottivat käytävällä hissin edessä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun vanhemmat seisoivat lastenklinikan käytävällä ja odottivat. Tuomiota.
Tällä kertaa tuomio onneksi oli jotain, mitä voi jaksaa. Tuomio oli ihan okei: kyllä se lapsi siitä paranee.
Herättyään nukutuksesta päällikkö teki päälliköt. Hän ei ollut yhtään surkea. Hän oli todella, todella vihainen. Kello oli viisi iltapäivällä, eikä päällikölle ollut vielä tarjoiltu aamiaista. Päällikkö alkoi rähjätä. Hän paiskasi pienen pehmomyyränsä lattialle, murisi ja potkaisi jalkaan kiinnitettyä kanyylia suojaavan lastan irti. Se laitettiin takaisin ja hän potkaisi sen irti uudestaan. Se laitettiin takaisin ja hän potkaisi sen irti uudestaan. Sen jälkeen jalka, lasta ja kanyyli piilotettiin tuhtiin pakettiin. Ehkäpä tämä lapsi voisi nyt jo ottaa vähän puuroa? perheenäiti ehdotti hoitajalle.
Päällikkö joi kaksi pillimehua, söi puoli lautasellista puuroa ja yhden suklaapatukan ja vaappui sairaalan leikkihuoneeseen käsi ja jalka tuhdissa paketissa.
Leikkihuoneessa päällikkö ajeli muovisella bemarilla ja hoiteli nukkeja, paketeista välittämättä. Sitten mentiin kotiin.
Tosin hiukan ennen kuin mentiin kotiin, samaan aikaan kun päällikön erilaisia paketoituja raajoja oltiin sullomassa toppapukuun, huoneeseen tuotiin toinen, saman kokoinen pieni tyttö. Tytön käsi oli paketissa ja hänestä lähti joku letku. Mitäs sinulle on käynyt, perheenäiti kysyi tytöltä, ja tytön äiti vastasi:
tämä veti äsken päälleen kupillisen kahvia.
Kaksi pientä, melkein saman ikäistä tyttöä, joilla oli molemmilla tavattoman terävä katse, katseli toisiaan kiinnostuneesti.
Huoneessa vallitsi yhteisymmärrys. Kerrankin jotain tapahtuu, tytöt näyttivät ajattelevan, ja huoneen vanhemmat selvästikin että toivottavasti koskaan enää ei tapahdu yhtään mitään.
Päällikkö on sekoillut kotona aamusta saakka. Hän juoksee ympäri kotia käsi ja jalka paketissa ikään kuin mitään paketteja ei olisi, ja koska päällikön niska on paketissa myös, hän on nyt toispuoleisesti melko raamikas. Kovaa vauhtia eteenpäin linkuttava päällikkö näyttää kieltämättä aika hassulta. Eikä lainkaan siltä, että hän olisi pari päivää sitten palanut.
Kaikenlaista. Pari lepopäivää tähän väliin, ja sitten uusi nukutus, uusi tuomio. Taas päästään seisomaan lastenklinikan käytävälle.
Sitä odotelleessaan perheenäiti keittää nyt kahvia, ja pitää kupista tiukasti kiinni.
Pitäkää tekin, jos jollain keittiössänne on tapana sekoilla yksivuotiaan tavoin. Yksivuotiailla on vaaralliset tavat.
Kommentit