Perheenäiti ei voinut estää itseään. Kun päällikkö viimein puolilta öin saatiin unimaiden kyytiin, perheenäiti avasi tietokoneen ja katsoi salaa sitä mitä kenenkään ei ehkä pitäisi:  kuinka Nina Mikkonen keskustelee päivähoidosta.

Minä vaan haluan sitä mikä on lapsille parasta, sitä minä tässä vain ajan. Kutakuinkin näin sanoi Nina Mikkonen eilen suorassa televisiolähetyksessä (jonka nauhoituksen perheenäiti tietokoneeltaan katsoi). Ja sanoi hän vähän muutakin. Muut eivät sitten ehtineetkään.

Perheenäiti ei ennen tiennyt, kuka on Nina Mikkonen. Nyt hän tietää.

Ennen oli paremmin.

 

Mikä saa kotiäidin vaahtoamaan päiväkodin vahingollisuudesta lapsille, ja mikä työssäkäyvän vanhemman puolustamaan verissä päin päivähoitoa ainoana viisaana tapana huolehtia lapsista?

Syyllisyys. Se on kaiken vanhemmuuden käyttövoima.

Voi ihmiset. Minun mielestäni lasten on välillä hyvä olla kotona, ja välillä jossain muualla. Kumpikin on ihan hyvä. Pääasia että joku huolehtii niistä lapsista - pääasia että jaksaa. Pääasia että missä ikinä lapsi päivänsä viettääkin, paikka on hänen itsensä, hänen vanhempiensa ja hänen muiden hoitajiensa mielestä ihan okei. Eikös tämä riittäisi?

Perheenäiti, tuo huonekaluja päättömästi pitkin lattiaa työntelevä kotiäiti katsoi tänään pientä tylsistynyttä kuopustaan, jolle kukaan ei taaskaan, tänäänkään, järjestänyt mitään kivaa tekemistä eikä muiden pikkuihmisten seuraa eikä vienyt häntä puistoon. Perheenäiti katsoi päällikköä ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että juuri tällaisena päivänä päiväkoti olisi pikkuiselle miljoona kertaa omaa kotia, ja tarkemmin ajatellen omaa kotiäitiä kivempi tapa viettää tämä elämän päivä. Ja sitten kun päällikkö viimein kuukahti päiväunille, perheenäiti oli ehdottomasti sitä mieltä että ehkäpä päällikön oli kuitenkin aika kiva tehdä se omassa pölyisessä kodissaan oman hajamielisen äitinsä kainalossa. Silti perheenäiti ei näinä kumpanakaan päivän hetkenä osannut vetää näistä kummastakaan hetkestä sitä johtopäätöstä, että hänen täytyisi nyt mennä televisioon kertomaan muille ihmisille, joiden tilanteet ovat joko täsmälleen samanlaiset kuin hänen tai sitten todellakaan eivät, että on vain yksi oikea tapa hoitaa lapsi hyvin, ja se on nyt tämä. Eikun tämä.  

Hyvä päiväkoti on lapselle parempi kuin tylsistynyt, ahdistunut tai päihtynyt kotivanhemmuus. Hyvin jaksava, enimmäkseen tyytyväinen kotivanhempi on lapselle parempi kuin liioilla lapsilla ja väsyneillä, alati vaihtuvilla aikuisilla täytetty päiväkoti. Tietäkää tämä: minun mielestäni kaikki, joiden koko perheen hyvinvoinnin kannalta on parasta laittaa lapsi päiväkotiin, saavat laittaa lapsensa päiväkotiin. Ja tietäkää, että tämän sanoi kotiäiti, jonka mielestä kotiäitiys ei todellakaan automaattisesti tee lapsia autuaaksi, hyvä kun joskus edes kylläiseksi, vaikka harvemmin sitäkään ajoissa. Ja tietäkää, että vanhempien, jotka eivät viihdy kotivanhempina vaan ahdistuvat siitä, on minun mielestäni parasta laittaa lapsensa päiväkotiin. Koska minä uskon että se on parasta kaikille. Myös sille lapselle. Ja tietäkää vielä lisäksi, että kaikki, jotka haluavat, ja huom: pystyvät hoitamaan lapsiaan kotona, (ja pystymisellä viittaan nyt asuntovelkaan, opintovelkaan tai molempiin, en suinkaan kenenkään kykyihin) ja onnistuvat siinä pääosin hyvin, niin että lapsikin on pääosin tyytyväinen ja lämmintäkin ateriaa onnistutaan saamaan joskus tarjolle, saavat niin tehdä. Minun puolestani. Niin että olkaa hyvät vaan ja valitkaa itse. Sellainen maa on hieno jossa saa valita. Itse lapsi ei aina ole valinta. Sellainen voi tulla pyytämättä tai sitten se voi jättää tulematta vaikka sitä elämältä kovin pyytäisi.

Ne, jotka tavalla tai toisella tulevat, ansaitsevat perheenäidin mielestä tyytyväiset vanhemmat. Sillä vain tyytyväisillä vanhemmilla on annettavana lapsilleen muutakin kuin tyytymättömyyttä.

Haluan lähettää Nina Mikkoselle terveisiä. Terveiseni ovat nämä:

vilpitön huoli lapsista on hieno asia. Totuus puolestaan löytyy esim. kaurapuurosta, sen mausta ja voimasta vaikkapa - totuus ei siis ehkä aina löydy pelkästään peilistä.

Joskus niitä voi olla useampia. Totuuksia, ja myös peilejä. Eri kulmista sama peili näyttää eri asiat. Ja eri päivinä eri näköisinä.

Ja loppuun olisin vielä lisännyt, että ne ihmiset, joiden on pakko laittaa lapsensa päiväkotiin, halusivat he sitä itse tai eivät, eivät muuten ole mikään marginaaliryhmä. Ne ihmiset ovat iso ryhmä. Iso ja tavallinen.

Voimia Nina Mikkosen kotiin, ja meidän muiden myös.  Vietimme siellä (täällä) sitten päivämme tai emme.