Tähän ei ehkä olisi pitänyt ryhtyä.

Perheenäiti halusi järjestää paperinsa. Niitä on kaikkialla. Jänis syö niitä ja päällikkö silppuaa jämät. Perheenäiti tajusi: niitä tulee kuitenkin koko ajan lisää, jänis ei pysy Helsingin kaupungin tahdissa. Niinpä perheenäiti päätti hankkia perheeseen lehtikoteloita. Ne laitettaisiin jollekin hyllylle, joka laitettaisiin jonnekin hyvin korkealle. Sillä lailla viattomasti tämä alkoi. Lehtikoteloista.

Niin.

Perheenäiti katselee ympärilleen. Hän miettii, käykö muillekin näin kun he haluavat järjestää paperinsa (lue: päänsä). Että käykö muillekin niin, että kun pitää järjestää paperit, silloin siirretäänkin ensin vaatekaappi, pinotaan sitten kaikki liinavaatekaapin liinavaatteet lattialle, irrotetaan kiinteä liinavaatekaappi seinästä vasaralla ja taltalla, jäädään lukemaan liinavaatekaapin takaa löytynyttä vuosikymmeniä vanhaa lehtileikettä ("Mitä on fasisimi ja mitä se ei ole?"), työnnetään likapyykki olohuoneen pöydän alle, ja olohuoneen pöydän päällä odottavat lehtikotelot, niiden päälle pinotaan kodin muu irtaimisto.

Ja vasta sen jälkeen mietitään, mihin liinavaatekaappi oikeastaan kuuluu. Että kuuluuko se sittenkin siihen mistä se juuri irrotettiin. Ja sitä, miten niitä järjestystä vaativia, lehtikoteloiden alla makaavia papereita nyt voi enää koskaan lukea, kun kodin koko irtaimisto makaa niiden päällä makaavien lehtikoteloiden päällä, sitä mietitään seuraavaksi.

Sitä riittää nyt kuulkaa perheenäidillä mietittävää. Maailmaa ei ehdi miettiä kun kodin kaikki tavarat ovat jälleen kerran ai-van väärissä paikoissa.

Tässä se vierähtääkin rattoisasti ensi kevät, papereita etsiessä. Jonkun pinon alle niitä jäi, ja paljon.

Järjestys se olla pitää, mutta miksi aina tällainen. Miksi aina pitää ensin vaihtaa huonekalujen paikat, että ajatukset voisivat nytkähtää?

Pari päivää sitten perheenäiti ja puoliso katselivat päällikköä, joka työnteli puolilta öin tuolia edestakaisin olohuoneen lattialla. Tuo tulee äidiltä, puoliso sanoi.

Perheenäiti katseli päällikköä ja ymmärsi tätä. Päällikkö siinä vaan järjesteli ajatuksiaan.

 

Kaikki järjestyy. Paitsi paperit. Ne eivät järjesty ikinä. Ajatukset ehkä joskus järjestyvät, mutta sitten tulee yö. Aamulla järjestys on poissa.

Perheenäiti antaa katseensa lipua yli kotinsa vielä kerran.  Minkähän takia liinavaatekaappi piti irrottaa seinästä?

Perheenäiti hymyilee. Selitys on päivänselvä. Jokin ajatus on tulossa.

Odotellessaan perheenäiti käy nukkumassa.