Tonttu istui yöllä olohuoneen lattialla ja yritti saada viimevuotisesta kuivahtaneesta kultakynästään jotain nokkelaa. Kultamuste otti ja levisi, syntyi sotku. Pahus, tonttu kirjoitti viestiinsä, kultakynä ei taaskaan toimi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perheenäiti muistelee niitä joulukuita, joina tonttu oli öisin varsin nokkela. Hän on muistavinaan, että tonttu oli aikoinaan aika väsynyt, mutta silti aika hulvaton. Joulun alla perheenäiti lueskelee joskus joulukoristelaatikkoon säilöttyjä tontun vanhoja viestejä ja kikattaa. Ovat lähettäneet meille takavuosina kaikista sekopäisimmän tontun, hän tajuaa. Ja sitten hän huokaa.

Mitä tapahtui takavuosille?

Tonttu on tulossa vanhaksi. Hän on seestynyt, eikä hänelle ja hänen ystävilleen enää kateta iltaisin puuroyöpalaa nuken astioihin keittiön pöydälle. Tonttu ei enää syö meillä eikä kylve, ei jätä jälkeensä pieniä piirustuksia, ei hukkaa sukkiaan eikä tumppujaan eikä sekoile. Tonttu vain käväisee ja latelee siinä samalla lapsille jotain latteaa arvoitusta siitä, mihin namuset on piilotettu. Ja silti, marraskuun viimeisenä päivänä, perheenäitiä jo pidemmät lapset hakevat joka vuosi vintiltä sen seinätaskun, johon tontulla on tapana viestinsä jättää. Sen 24-taskuisen seinätaskun, jonka perheenäiti kolmivuotiaalle esikoiselleen aikanaan ompeli tajuamatta lainkaan mihin hän oikeastaan ryhtyi. Perheenäiti ei silloin tajunnut, että siitä lähtien tonttu tulee joka ikinen joulukuun yö, aina jouluaattoon saakka. Joka ikinen vuosi. Myös korkeassa kuumeessa ja oksennustaudissa ja pitkäksi venyneen tuhdisti viihteellisen vapaaillan jälkeen. Tonttu ei koskaan petä. Sillä niinä öinä, joina tonttu on meinannut unohtaa tulla, perheenäiti on säpsähtänyt äkkiä hereille aamuviideltä, tuijottanut kattoon ja kysynyt itseltään: ei hemmetissä, mikä unohtui?

Ja sitten tonttu on hipsinyt keittiöön silmät ristissä ja kaivanut kultakynänsä esiin.  

 

Perheenäiti istui viime viikolla Helsingin kaupunginvaltuuston kahvilassa ja tarkkaili tilannetta. Kellon soidessa valtuutetut hipsivät valtuustosaliin äänestämään. Sitten he palasivat takaisin.

Perheenäidin mielestä se on outoa. Että kokousten ajan istutaankin kahvilassa, ja televisio on auki. Televisiotako täällä on tapana katsoa, perheenäiti mietti. Eikös sitä voisi katsoa kotona?

Perheenäiti päätti, että jos valtuuston kahvilassa saa katsoa televisiota, siellä saa varmaankin myös kutoa.

 

Valtuuston kahvilassa oli kaksi vauvaa. Vauvat eivät katsoneet televisiota, he katselivat ihmisiä.  Perheenäiti katseli vauvoja ja kadehti heitä.

Vauvojen ei tarvitse opetella kähmintää, kapulakieltä eikä kärsivällisyyttä. Vauvat saavat tuijottaa kiinnostavia ihmisiä avoimesti ja suoraan ja niin pitkään kuin huvittaa, eikä heidän tarvitse yrittääkään kuunnella kummia puheita korrektisti nyökytellen. Vauvojen ei tarvitse pörhistellä eikä jaksaa toisten pörhistelyä. Vauvat saavat nostaa rähinän jos heillä on tylsää ja nälkä.

Perheenäiti istui valtuuston kahvilassa ja toivoi olevansa vauva. Hän voisi roikkua valtuuston kahvilassa rennosti jonkun olalla ja huvittua avoimesti kaikesta hölmöilystä. Ja sitten kun tulisi tylsää ja nälkä, hän voisi nostaa rähinän ja ehkä vähän myös sätkiä. Että nyt kaikki hölmöily seis ja valtuutettu Virkkuselle jotain syötävää niin kuin olis jo.

 

Perheenäiti on löytänyt tontun namuvaraston ja ryhtynyt tyhjentämään sitä yön pimeydessä. Tonttuparka täydentää varastojaan minkä ehtii, mutta aina perheenäiti ne löytää. Papereiden kanssa vaan tarvitsee olla tarkkana, ettei niitä löydy roskiksesta aamulla. Tontun salaisessa namukätkössä on nyt monen vuoden tyhjät namupaperit.

Niitä säilytetään vaatekaapissa lempifarkkujen vieressä. Niiden, jotka eivät mahdu. Minkähän takia ne eivät mahdu.

 

Täytyisi varmaan hankkia potkuhousut. Mukavat ja väljät raidalliset potkuhousut. Ne päällä kun vaappuisi valtuustoon, saisi varmaan paljon anteeksi. Valtuutettu Virkkunen vasta opettelee näitä hommia, se on vasta vauva, perheenäidistä ajateltaisiin. Perheenäiti aina parahtaisi ja heittäytyisi lattialle sätkimään kun joku ehdottaisi kaupunkiin jotain tyhmää, ja silloin joku perheenäidin valtuustotovereista toisi hänelle tuttipullollisen maitokahvia. Että ei ole valtuutettu Virkkunen mitään hätää, unohdetaan juu ne tyhmät ehdotukset, ei me niitä toteuteta jos et sinä niistä tykkää.

Jep. Huomenna perheenäiti hankkii kolme metriä raidallista trikoota.