Joulu tuli, ja nyt se kyyhöttää kuusen alla yhdessä jäniksen kanssa. Kuusi on hyvin pörheä. Joulu on pörheä myös. Joulu on ihan hyvä, ja jänis on myös. Joulu muisti tuoda tunnelmankin. Tosin tänä vuonna se toi muutakin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Joulu toi perheeseen uuden jäsenen. Hänen nimensä on kuulemma Pertti Pusiainen. Pertsa on ruskea käsinukke, tarkoitettu jonkinlaiseksi karhuksi kai, mutta muistuttaa enemmän pusiaista. Pertsa on hyvin suulas. Pertsa tuijotti perheenäitiä käsityömyyjäisissä siihen malliin että perheenäidistä tuntui väärältä jättää hänet sinne. Perheenäiti tosin luuli että perheeseen saadaan päällikölle nyt ihan tavallinen käsinukke. Ei saatu, saatiinkin Pertsa.

Pertsa oli paketissa ihan hiljaa aattoon asti ja paketista päästyään vielä koko jouluyön. Joulupäivän iltana, tyttären sylissä, hän lakkasi äkkiä ujostelemasta ja alkoi puhua oudolla pusiaisen äänellä. Oudolla siksi, että emme ole aiemmin tienneet miltä pusiainen kuulostaa. Nyt tiedämme. Pertsa on jutellut paljon, tilittänyt perheelle juurettomuuttaan ja yleistä hämmennystä elämän edessä, sukinut korviaan, esitellyt meille erittäin näppärää tapaansa lentää, ja opeteltuaan kirjoittamaan - se oli aluksi hiukan hankalaa, koska siinä hommassa piti seistä yhdellä jalalla - Pertsa muutti joulukuuseen. Nyt hän nukkuu sen oksalla.

Olohuoneessa on pörheä kuusi. Kuusen alla kyyhöttää jänis yhdessä joulun kanssa, ja oksalla nukkuu pusiainen. Ei ihminen aina tiedä etukäteen, mitä joulu tuo tullessaan. Huomenna Pertsa lähtee omien sanojensa mukaan sukuloimaan. Hän on selvillä siitä, että jouluna on tapana  sukuloida, mutta ei siitä, missä pusiainen voisi sukulaisiaan tavata. Niinpä hän on päättänyt sukuloida meidän siivellämme.

Sukulaiset eivät vielä tiedä, että tapaninpäivänä kylään on tulossa suulas pusiainen. Alkuhämmennyksen jälkeen he varmasti ilahtuvat.